Fredmanin epistoloissa kertoja Fredman viittaa usein pian koittavaan kuolemaan. Hän jättää hyvästit elämälle epistolassa n:o 24 ja rukoilee olutta emännältä. Epistola n:o 27, ”jossa ovat hänen viimeiset ajatuksensa” on täynnä itsesääliä. Dramaattisimmat hyvästit Fredman esittää epistolassa n:o 79, ”jäähyväiset emännille, erityisesti muori Maija Myralle Päivänkujassa, Suurtorin laidalla 1785”. Alussa Fredman maalailee, kuinka myrsky nousee ja kuu joutuu radaltaan.  Kharonin pursi näkyy ja kertojan viime tuokio koittaa. Toisessa säkeistössä kuolemankauhun takaa paljastuu viinan jano, ja luottoa Fredmanilla ei enää ole:

Vahvista minut matkaan,
mahtava Maija-emäntä,
kun tomuni mä liittää saan
tuhkiin taattojen.
Pullo viel yksi myy vaan,
krouvari, ankara isäntä,
pyyhi pois velka, tuut saamaan
hattuni eestä sen.
Muori, kirjastain silli poista,
liiat hinnat vanhasta voista.
Punakat ja kähisevät
tuli velanperijät.
Vedä yli koko tili,
oli ali tai yli!
Ilta kun täällä perunoita haukkailen,
on erilainen,
niin muistelen
ja naukkailen.
  suom. Tuomas Rosberg

Bellmanin käytti runossa kokemuksiaan nälkäisenä velallisena. Kolmannessa säkeistössä Fredman haluaa jättää testamenttinsa. Se alkaa sekavalla taivaallisella höpinällä. Hän harhautuu kertomaan, kuinka olut tekee hyvää. Neljännessä säkeistössä Fredman kerjää naurua ja sääliä esittelemällä reikäistä pukuaan. Viimeisessä säkeistössä hän on kauhun vallassa ja näkee näkyjä. Ne päättyvät pimeyteen, ja hän hyvästelee kohteliaasti ”Hyvää yötä, madame.”

Deliriumin uhatessa viinanhimo voittaa kaikki muut tarpeet. Kerjääminen, imartelu ja esiintyminen vaihtelevat kuten riippuvuussairaudessa on tavallista. Juoppuhullun Fredmanin hieno käytös ja näkyjen sivistynyt sisältö ovat sepitettä. Bellman käytti niitä huvittamaan kuulijoita. Tosielämässä krooninen alkoholisti käyttäytyy vieroitustilanteessa pelottavasti, Fredman taas herättää myötätuntoa. Teräväsilmäiset kirjailijat ovat usein kuvanneet osuvasti eri sairauksien ilmenemistä, kuten Bellman tässä delirium tremensin.

Bellman näytti köyhän juoponkin ihmisenä tarpeineen ja toiveineen. Siihen aikaan ajatus yhtäläisista ihmisoikeuksista oli nousussa. Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus on vuodelta 1776 ja Ranskan ihmisoikeuksien julistus 1789. Bellman oli tilanteen mukaan myötätuntoinen tai ivallinen hahmoilleen, kuin näytelmäkirjailija. Myötätunto vallitsee viimeisessä epistolassa n:o 82, ”odottamattomat jäähyväiset”, joissa Fredman suhtautuu kuolemiseen rauhallisemmin. Kroonisesti keuhkosairas runoilija eli viisi vuotta epistoloiden julkaisemisen jälkeen.