Sonetteja Lauralle

Kun käännyin, auringosta katseeseeni
nyt varjo piirtyi: vierelläni huomaan
sen, joka onneen paratiisin suomaan
on luotu, jos voin luottaa sydämeeni.
Ja mietin ääneen: "Miksi säikkymistä?"
Tuon tuskin ehdin kun jo yhtäaikaa
vavahdin säteistä mua nääntävistä.
Kuin ukkosliekin myötä jyry kaikaa,
sain iskun kauniin silmän säkenistä
ja järkyin hellän tervehdyksen taikaa.
  Petrarca, Sonetteja Lauralle, suom. Elina Vaara

Tässä otteessa Petrarca runoili auringonsäteistä ja ukkosesta, kun rakastettu vain katsoi häntä. Bellmanilla katsekontaktin jälkeen nuo luonnonilmiöt ovat vertauskuvina läheisemmälle kanssakäymiselle. Fredmanin epistola n:o 72 on soittajan rakkauslaulu lemmitylleen.

Kimmellys ain katseesi nuoren
häivähtää vain pääl untuvavuoren.
Valtas on viaton,
palvojas voimaton.
Tuikun yllä autius.
Herra yön on Morfeus.
Huoneesi haat on suojana kiinni,
hiuskruunullas on yömyssy fiini,
ja Norströmin peruukin näen naulassaan.
:,: Soitan sinut nukkumaan. :,:

Pien peipponen vaikeni äsken
torkkuakseen, jäi livertely kesken.
Aurinko sammui,
yötaivas tummui.
Jäimme yksin autioon,
Freijan valtaan valmis oon.
On jyrisevä yö,
sen pilvet palaa,
pian salamaa lyö ja
sadevettä valaa.
Pilvet seestyy hehkumaan,
kultaan, purppuraan,
:,: taivaanrantaa maalataan :,:
  suom. Tuomas Rosberg