Tyyni kesäyö on innoittanut pohjoisia runoilijoita. Nocturne (Eino Leino 1903) kuvaa romanttisesti öisen luonnon herättämää pyhyyden kokemusta.

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen. 

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

Bellmanin yölaulussa Träd fram du nattens gud (1784) kesäyön tuuli laantuu ja sirkku laulaa. Runo on sarja näkyjä. Luonnon ilmiöt, yössä kulkijat, mytologiset olennot nukahtavan kertojan mielessä. Suomennoksessa nykylukijalle tuntemattomat pastoraalirunouden hahmot on korvattu Apollon tarinasta. Melodia saattaa olla Bellmanin itse säveltämä, koska aiempia esimerkkejä siitä ei ole löydetty.

3. Joen lähteen ruohossa vain muurahainen kiikkui
On joki levossa, joka koko päivän liikkui,
Marsyas, hän peilaa kuun
Apollo lyyransa löi oksaan jalavan ja nukkui
puron ääneen alla puun 

5. Alta puiden soutelee mies, minne virta laskee
Veen pinta väreilee, mihin aironlapa koskee
Vesi sininen kuin yö
Tuon äänettömyyden vain kerran rikkoo polske,
ahne hauki pyrstön lyö 

9.–12. Nyt on metsä hiljainen, jo sulje silmät pienet
Pan, viidan veikkonen, yöpuulle huilus vienet
Anna kiurun uinahtaa
Hei, poikki pulina ja pois tuo tömistely, miehet!
Salon holviin kuiskatkaa 

11. Unen majesteetti tuo pian horroksensa meille
Jos armonsa hän suo eikä jäädä unen teille,
niin onni hymyilee
Taa kultasoihtujen jää paikka lohikäärmeille
Pluton varjo lymyilee 

13. Meri rantaa kaivertaa. Oi Neptunus, tee rauha!
Viel tuuli tuivertaa – suo, Aiolos, yö lauha,
vedä maalle hiljaisuus.
Tään kalliin hetken vain ei aallot luodolle pauhaa
Karin yllä avaruus
     Fredmans sång n:o 32, suom. T. Rosberg