lauantai 29. helmikuuta 2020

Bellman. Biografin, Carina Burman 2019, Albert Bonniers Förlag

27.2. dosentti Carina Burman luennoi Helsingissä. Hän kertoi kirjoittaneensa Carl Michael Bellmanin elämäkerran, ”vaikka olen nainen enkä ole Tukholmasta”.

Bellman on laajalla tuotannollaan laskenut erään ruotsalaisen kirjallisuuden peruskivistä. Tukholma on Bellmanin roolirunouden näyttämö. Fredmanin epistoloissa Bellman osasi kirjoittaa kaupungistaan. Nykyihminenkin näkee kaupungin hänen silmillään.

1700-luvulla odotettiin, että koulutettu yläluokan ihminen pystyy pitämään henkevän puheen ja kirjoittamaan tilanteeseen sopivia värssyjä. Bellmanin runous on taidokasta, kuten runouden piti olla siihen aikaan. Mutta elämäkerturin mukaan Bellman ei noudattanut sääntöjä sisällön suhteen. Ikään kuin runoilija ei olisi ymmärtänyt, että kalastajien kuvailu ei voi olla ylevän runotaiteen aiheena.

Elämäkerturi on käynyt esittelemässä teostaan kirjastojen tilaisuuksissa. ”Sellaisissa on tavallisesti kirjallisuustätejä sekä lukiolainen, jonka pitää tehdä aiheesta esitelmä.” 2019 julkaistun Bellman-elämäkerran tilaisuuksissa on kuitenkin ollut enemmän miehiä. Lukiolainen tietysti muiden mukana. Miehet ovat lähettäneet elämäkerturille äänilevyjä ja musiikkitiedostoja, joissa he tulkitsevat Bellmania. Millaisista syistä jotkut ottavat Bellmanin laulut näin henkilökohtaisesti?

Ainakin Bellman-tutkimuksesta mainittiin, että ”tutkijat ovat miespuolisia, kaikki ihastuneet Ulla Winbladiin”.

Bellman kelpaa myyttiseksi hahmoksi, koska hänet nähdään samanlaisena kuin kuvailemansa karikatyyrit. Rapajuoppo, joka ihastuu Ullaan. Mutta Bellman ei kirjoita omista ajatuksistaan. Bellmanin kirjeistäkin havaitaan hänen roolileikkinsä. Hän saattaa leikillään allekirjoittaa kirjeen eri nimellä tai ”terveiset Tripolista”. Hän itse kirjoitti, että ei ole syvällinen. Elämäkerturi Burmanin mukaan Bellman ei tunnu erityisen älykkäältä, arvioiden hänen huonosti onnistuneita töitään ja talouttaan. Varmaa on, että runoilija oli leikkisästi innostuva. Aikalaisilleen mieleen jäävä.

Nuori Johan Oxenstierna oli ollut Lissanderin salongissa seuraamassa Bellmanin esitystä, ”Bacchuksen ritarikunnan” menoja. Oxenstierna kirjoitti päiväkirjaansa laulujen olleen täynnä ajatuksia, osa älyttömiä, osa yleviä, mutta aina uusia. Bellmanin laulu, sitran soitto ja eleet yllättivät ja herättivät ihmetystä tai naurua. ”Yöllä en voinut nukkuakaan, niin täynnä pääni oli niitä hullutuksia, jotka eilen näin.”

Nykypäivän elämäkerturi ihailee Bellmanin kykyä kirjoittaa samaan runoon surua ja iloa. ”Bellman oli originelli ennen kuin koko käsitettä oli keksitty”. Kirja-arvio Aftonbladetissa.

perjantai 28. helmikuuta 2020

Kun vilkaisee eri suuntiin, Kalevala näkyy

Bellmanin laulut ovat tärkeä osa ruotsalaisten itseymmärrystä. Ilo luonnon kauneudesta, innostuminen, nousuhumala, naisten ihailu ja rakkauden kaipuu kuuluvat teemoihin Fredmanin epistoloissa. Suomalaisten itseymmärrykselle Kalevala on tärkeä. Oman kielen aarrearkku, osa sen perustusta, kuten Bellman ruotsalaisille.

Kalevalan päivänä sopii tarkastella Bellmanin tuutulaulua. Bellmanin lauluista suuri osa on roolirunoa, kirjoitettu kelloseppä Fredmanin suuhun. Tuutulaulussa tekijän pojalle Carlille kuulemme Bellmanin oman äänen. Tekstin hän kirjoitti tunnettuun kansanmelodiaan. Suomalaiset tuntevat sen kalevalaisena sävelenä, esimerkiksi tuutulaulussa Nuku, nuku, nurmilintu.

Ruotsissa sävelmää kutsutaan nimellä Fiskeskärsmelodin, kansanlaulusta Ro, ro till fiskeskär. Se on koko Pohjolassa tunnettu tuutulaulujen sävel [lähde]. Hyvää Kalevalan päivää.
4.
Tuutii, tuutii lapseni.
Oot aarre, annettumme.
Kun taas aamu alkaisi,
niin ponin piirtelemme.
Korttitalon kohotan,
kunnes kumoon puhallan.
Laulun sille teemme.
5.
Kaarle-kiltti halin suo,
jo isää suukottele.
Kultakengät kauniit tuo
nyt emo lapsoselle.
Nannaa saat ja nukkumaan,
pääsi paina uinumaan,
tyynys taputtele. 
   Vaggvisa för min son Carl   C. M. Bellman, suom. T. Rosberg

torstai 20. helmikuuta 2020

Bellmanin lauluista tärkeimmät on suomennettu moneen kertaan. Käännös on aina eri asia kuin alkuteksti, ja käännöksen käyttötarve vaikuttaa väistämättä tulkintaan ja muotoon. Kielen muuttuessa myös käännökset pitää tehdä aina uudelleen, kunkin ajan iloksi. Alla esimerkki G. A. Gottlundilta, jonka savonkielelle käännetyissä lauluissa Ulla Winblad oli Ulla Urpilainen, ja tapahtumapaikat Suomessa. C. M. Bellmanin lauluja ja loiluja. Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1863.
1.
Siukut, kuulkaas viuluinen!
Huilut jopa soivat – – –
Ilon tännek toivat – – –
Kuin on mieli iloinen,
Huolet väistelen.
Sisko-kullat, kaikki nytpä riemuitkaamme!
Hillimätäk, hallimitak, halujamme —
Kukin mieltäns nouvatkoon —
Murheet paetkoon!
2.
Puhalleppas huilullais!
Soitak meillen kaikki – – –
Suotuissaan on Maikki – – –
Rakkauspa himoillans' —
Tanssin hänen kans'.
Sinnek-tännek, silmillänsäk, iskut heittää —
Neätsek! kuin ne, tahtoisillaan, sattuu meitä,
Kuin ne toivoo, kuin ne sois'…
Heitäk huoleis pois!
Ja samat säkeistöt 2018 T. Rosberg,
1.
Siskot, kuulkaa soittoni
poikkihuilut piipaa – – –
leikkaa korvaa liikaa – – –
Maalliset nuo huolesi
peittää nauru, möykkä, meteli.
Rakkaat siskot, ilo on nyt tullut meille.
Jokaisella himo, lähdetään sen teille.
Lakkaat itsehillinnän.
Unohda nyt harmi elämän.
2.
Vuoro olkoon huilulla,
kuulkaa kaikki tyynni.
Nymfin ottaa kiinni
rakkauden jumala,
jota rukoilemme tanssilla.
Häikäisevän kauniit silmät heittää katseet,
keimailee valkeiden käsiensä liikkeet.
Paimentyttöni on hän.
Unohda nyt harmi elämän. 
Muistoissa selvänä erottuu vain koripallolevy.

torstai 6. helmikuuta 2020

Runebergin päivä sopii kansallisrunoilijamme töiden tarkasteluun. C. M. Bellmanilta saatuja vaikutteita voi arvailla, kun lukee runon Matka Turusta. Ote J. L. Runeberg 1874, suom. Edvin Avellan.
Jo purje liehuu, pursi on irrallaan;
Jo nuorukainen ruorihin kiiruhtaa,
Ja ruusuposki tyttö istuu
Airojen ääressä keulapuolla.
2.
Ei maito, heelmät maukkahat painakkaan
Nyt purtiloa, tyhjänä kiulut on,
Ja siivotussa koppasessa
Hemmut ja vaattehet hienot piilee.
5.
Vaan kuljen luonnon tyynessä templissä,
Sen kauneutta katselen rauhaisna
Ja kuultelen sen kieliöitä:
Lintuja, kaikuja, virtasia.
6.
Jo lahden selkä aukevi yhtenään;
Ja matkan päässä Ruissalon rannan nään,
Choræon lähdettä miss’ hoitaa
Tammien keskellä luonnon immet.
8.
Vaan koita kohden kääntyvi kulkumme,
Ja selkä aava peilinä heijastaa,
Ja joutsenina valkoisina
Purjehet välkkyvät taajanansa.
9.
Vaan päivä laskee, tuuloset lauhtuvat,
Ja linnunlaulu nukkuvi metsässä;
Ja siellä täällä vainen tyttö
Nostavi airoa lauleskellen. 
Mieleen tulee etenkin Fredmanin epistola n:o 48, ”jossa kuvaillaan Ulla Winbladin kotimatkaa Hessingenistä Mälarilla eräänä suviaamuna 1769”. Reino Hirvisepän suomennoksesta:
1.
Aamukaste kimmeltää,
Mälar on kuin peili.
Tuulta vartoomaan vain jää
purren valkoseili.
Airo lähtöön auttaa saa,
viiri kunnes virkoaa.
Laiturilla heiluttaa
hempukainen heili.
3.
Pursi kulkee, purje lyö,
soitto ilman täyttää.
Jerkkerill on uus nyt työ,
luuttuaan kun käyttää.
Kas, jo aamu valkenee,
viiri vinhaan kieppuilee.
Kukko jossain kiekaisee,
kello neljää näyttää.
4.
Ulla, nouse katsomaan,
haukotukset heitä!
Solmi huivis sukkelaan,
käymme tuulten teitä.
Laula, naura – surra ei!
Aivastitkos? – Prosit, hei!
Halki Mälarin jo vei
pursi joutuin meitä.

Suvi on sininen