Kuolema torveen tuuttaa

Fredmanin testamentiksi nimitetty epistola numero 79, ”Charon i luren tutar”, on minäkertojan yksinpuhelu. Bellman osasi esitellä hahmonsa uskottavasti. Laulusta kuulee, millaista on alkoholideliriumiin joutuvan ihmisen epätoivoinen anelu. Fredman pyytää ryyppyä krouvin emännältä ja isännältä. Maksuksi hän voi tarjota vain hattunsa. 

Fredman kertoo lähdön olevan edessä. Hänen kertomuksensa harhailee lähestyvän kuoleman ja krouvin tarjoamien ruokien välillä. Nälkä ja viinanhimo vaihtelevat. Hän tekee itsensä säälittäväksi ja naurettavaksi emännän edessä. Pian Fredman on Manalan lautalla. 

Viihdemusiikissa saamme harvoin kuulla kuoleman kauhusta ja sen edessä antautumisesta. Lopussa Fredman vielä muistaa kohteliaisuuden elämän eliksiirin tarjoajalle, krouvin emännälle. Otteet laulun lopusta ovat tiivistelmä säkeistöistä 3., 4. ja 5.

Pää hartialla roikkuu, 

paitani liepeet ulkoilee. 

Nyökkivä niska keikkuu, 

oi, ei taitu lain. 

Auki viel’ silmät seilaa, 

kyynelien läpi mulkoilee. 

Rääsyt viel’ pannaan reilaan, 

juoponnappiin ain! 

Sukkiin jäänyt ei kantapäitä. 

Lumput Bäckmanskan täynnä täitä! 

- - - - 

Klang, Maija, kun kalja leualtani tippuilee, 

se saattelee 

tien lautalle 

mun matkallain. 

Lautta joll’ seison keinuu, 

karmiva ruori kirskahtaa. 

Varjojen tungos heiluu. 

Sain alan ahtaimman. 

Kuolema torveen tuuttaa, 

Aiolos itkuun purskahtaa. 

Auta! Joen pauhu pelottaa, 

syöverin kauheimman. 

Hiisi, Näkki, Lempo ja Jätti 

riehuu, tähdet sammuksiin mätti. 

- - - - 

Taivas ei näy, mä hukkaan yöhön katseeni! 

Näen menetykseni, 

mun kiirastuleni. 

Hyv’ yöt’ madam! 

  Fredmans epistel n:o 79 suom T. Rosberg