Hautajaispolkka Niin lähti suuri mies

Fredmanin laulu 5a on melodialtaan iloinen. Laulun teksti puolestaan on muistopuhe kuolleelle. Lyhyeen lauluun sopii välisoitoksi rytmikäs polkka. 

Alkutekstin toinen säkeistö on lörpöttelevä, näyttää riimien ehdoilla kirjoitetulta. Suomennos alla saattaa sisältää selvempiä vertauskuvia kuin alkuteksti. Mutta samoja aiheita esitetään. Laulun minä on selvemmin mukana. Lopputulos on riimien ehdoilla koottu. Esimerkkinä toinen säkeistö kahdesta. 

Nyt lyömme poikki valtikkas,
se kuoleman on voitto.
Lyön pullon rikki haudallas,
se on sun iltasoitto.
Nuo pisarat kuin kyyneleet
ilmassa hetken kiiltää.
Sun syksys, talves tulvii veet.
Mun silmiäni viiltää.
    suom. T. Rosberg

Kovan tanssin jälkeen on aivan poikki

Muistokirjoitus menehtyneelle ritarille tuo mieleen kreikkalaisen Ksenofonin sotakertomuksen Anabasis. Liittolaisten pettämä ja tappama upseeri Klearkhos saa Ksenofonin kirjoittamaan muistokirjoituksen. 

Yksi heistä oli Klearkhos, joka kaikkien hänet lähemmin tunteneiden yksimielisen arvostelun mukaan oli mitä mainioin soturi ja erinomaisesti sotatoimia harrastava mies... Maanpakolaisena hän meni Kyyroksen luo... Kyyros antoi hänelle kymmenentuhatta dareikkia. Rahat saatuaan hän ei antautunut mukavaan elämään vaan värväsi niillä sotajoukon ja soti traakialaisia vastaan... kunnes Kyyros tarvitsi sotajoukkoa... Näin näyttää minusta toimivan mies, joka siinäkin tapauksessa, että hänellä on vapaa valta elää rauhassa häpeään ja vahinkoon joutumatta, valitsee sodan... sen sijaan että saisi varmasti säilyttää omaisuutensa, tahtoo ennemmin vähentää sitä sodassa. Hän tahtoi kuluttaa varojansa sotaan niin kuin joku toinen lemmitylleen tai muuhun nautintoon. Siinä määrin sota häntä kiinnosti. Hän oli luotu sotimaan, ja tämä näkyi siitä, että hän rakasti vaaraa, ajoi yötä päivää takaa vihollisia ja oli vaarallisissa tilanteissa harkitseva... hän kykeni paremmin kuin kukaan muu huolehtimaan muonan hankinnasta sotajoukolleen ja osasi myös saada ympärillään olevat ymmärtämään, että Klearkhosta oli toteltava. Tämän hän sai aikaan torjuvalla olemuksellaan: hänen silmiensä ilme oli synkkä, hänen äänensä karu, hän rankaisi ankarasti... Hänen kovuutensa ilmeni vihollisen edessä voimana... näytti lupaavan pelastusta... Sotilaat tahtoivatkin vaarallisissa tilanteissa mielellään häntä totella eivätkä pitäneet ketään muuta häntä parempana. Mutta... hän oli aina kova ja ankara. Sen vuoksi suhtautuivat sotilaat häneen kuin pojat opettajaansa, joten hänellä ei ollut miehiä... jotka olisivat seuranneet häntä kiintyneinä. (Kyyroksen sotaretki. WSOY 1960, suom. J. A. Hollo)

Kullattu ja kukkiva uurna

Suru muuttui naurettavaksi Fredmanin laulussa 5c. Bacchuksen ritarikunnan menehtynyttä ritaria kaivataan ja vainajalle halutaan antaa vielä viiniä uurnaan. Huumorin tyylinä on liioittelu. Vainajan koti on niin kylmä ja märkä, että Kuoleman viikate ruostui täysin. Menetyksen tuska ja naurettavuus vaihtelevat. Kaksi viimeistä säkeistöä näytteenä. 

Oi voi, sun kieles, kuinkas voi?
Se nektaria nuollut
Herkuista, joita Bacchus toi,
on elänyt ja kuollut
Mä peitän kieles mykän nyt
ja sinertävät huulet
Täst virrest olet tykännyt,
sen ikuisesti kuulet

Hei kippis, veikko huoleton,
saa sinut maahan laittaa,
kun kärsimykset ohi on –
Ei enää jano haittaa –
Kun lähdit, ilon hukkasin
Jäi sahti kesken kuurnaan
Täytämme kirkon kukkasin,
mä kaadan viinin uurnaan
      suom. Tuomas Rosberg 

Tää koija, kylmä, märkäkin, sun kodiksesi suostui

 

Tämän herättämänä otteita muusta kirjallisuudesta. Surussa nauramista palindromirunoilija Pekka Kytömäki sivusi runokirjassaan Sytytys 2020.

VÄÄRÄ NAURU

Ei väärä nauru 
surua, närää vie. 
     *
Uutta surua:
nauru sattuu. 

François Villon kirjoitti muistorukouksen superlatiiveilla, runoelmassaan Iso testamentti 1461:

Pelastakaa Jean Cotart, tarkoitan sielua...
Kertaakaan ei kädestään saatu mukia.
Alati ahkeroi juomisen hommassa...
Tässä maailmassa koskaan ei voi löytää
parempaa juoppoa. Yöllä ja päivällä
aina hän ryyppäsi. Itkunsa kuullessas
avaja porttisi Cotartin sielulle. 
Ruhtinas, tuskinpa sylkemään kykeni,
alati huuteli: Kurkkuni palaa jo!
Ei saanut sammumaan sielunsa janoisen
hirveitä tuskia Jean Cotart maisteri.
     suom. Veijo Meri 1983

Herra luutnantti

Elokuun 11. päivä lähestyy taas. Kokoelmassa Fredmanin laulut (1791) on monenlaista aineistoa Bellmanin viihdyttäjän uralta. Ritarikuntaparodiat olivat eräs laji. Niissä oltiin usein menehtyneen ritarin hautajaisissa. 

Fredmanin laulu n:o 5 on kirje eikä ole laulu lainkaan. Se toimii esipuheena lauluihin 5a, 5b ja 5c. Otteet suomensi Tuomas Rosberg.

Herra luutnantti,... katsokaa,... airut Bacchuksen ritarikunnassa, herra Johan Glock, on poismennyt kuolemalla tämän kuun alussa, ja tämän herran ja miehen muistopuheen esittää ensi elokuun 11. päivänä seremoniamestari, sääntökunnan muistopuheen pitäjä, oraattori ja valittu tanssinopettaja Janke Jensen. Tähän kuulukoon mahdollisimman vähän komeilua: ei kulkuetta, melua ja fanfaaria, ainoastaan ​​rumpuihin lyömistä, kun ritarikunnan lippua kantaa airut, joka Glockin jälkeen nimitetään. Tässä arvaillaan eräitä, joita voidaan pitää kelvollisina ottamaan vastaan ​​edesmenneen virka kapitulissa: pohditaan, kenelle arpa lankeaa, kun otetaan huomioon, että airueen virka on poste d’honneur, jos hänet julistetaan ritarikunnan korkea-arvoisten ritarien veroiseksi. Menehtyneen airueemme ansiot ovat suurenmoiset Bacchuksen valtakunnassa, ja hänen hautaansa kunnioitetaan viinirypäleillä ja kantaateilla, hänen tuhkansa pirskotellaan ylämaan viinillä ja oluella. Temppelin kelloja lyödään. Sen jälkeen oraattori nousee ja pitää aiheeseen sopivan puheen, jonka jälkeen juhla päättyy elegiaan tai surulliseen kantaattiin kuolemasta, ja lauluihin Bacchuksen juomista ja humalaisten miesten ilosta ja horjuvien naisten aivoituksista, maailmantuskan halveksimisesta lasien ja pullojen ääressä sekä taivaasta, joka kaareutuu Bacchuksen maiden yllä.

Rohkaisisin herra luutnanttia vaikkapa seuraavilla ritarikunnan veljien tähän tilaisuuteen säveltämillä surulauluilla:

5a, Så vandra våre store män,         (suom. Niin lähti suuri mies)
5b, Se svarta böljans vita drägg      (suom. Nään mustan aallon, valkopään)
5c, Så slår min Glock nu locket till  (suom. Niin kello lyö, on tullut yö)

Probleemi. A. Gallen-Kallela 1894. 

Yhteisissä ryyppäjäisissä muut näkevät ilmestyksen, mutta Merikannon pää on lanttu.

 

Tälje-visan

Bellmanin pilkkalauluissa esiintyi paikkakunta Tälje. Oikea Tälje oli jo kauan ollut viralliselta nimeltään Södertälje. Seuraavan laulun käsikirjoitus on vuodelta 1766, jolloin Bellman oli 26-vuotias. 

Fredmanin laulu n:o 33 kertoo hienoilla sivistyssanoilla Täljen kaupunginraadin työstä. Joka tehdään naurunalaiseksi. Kyseessä on pieni ja hupsu laulu, ja reipas sovitus sopisi. Melodia on ajan ranskalaista operettimusiikkia, "A notre bonheur l'Amour préside", säveltäjä Vadé.  

Laulua ei ole aiemmin suomennettu. Suomennos ”Virkamiehet päätti” ei sisällä sivistyssanoja tai ranskaa, mutta joitain suomalaisen hallinnon sanavalintoja on käytetty. Laulun rytmin ja riimien rajoissa olisi mahdotonta kääntää sanasta sanaan. Eikä tulos olisi hauska. Suomennos keskittyy välittämään tarinan. Esimerkkinä ensimmäinen säkeistö kahdesta. 

Virkamiehet päätti oikeustoimet,
muutos piti saada valtiopäiviltä.
Kaupungilla kaikki raatimiehet
vaikersivat hallituksen päätöstä.
Jotain tärkeää kai toimeenpannaan,
hätäkokous raatihuoneella.
Liian kauan tuo on hyväksytty.
Sika on nyt kaupungissa kielletty.
    suom. Tuomas Rosberg

 

 

Valittiin edustajaks kaupungin!

Kun saan plootun, koko rahan ryyppään

Kokoelmassa Fredmanin laulut on useita reippaita ja ytimekkäitä lauluja ajalta, jolloin Bellman oli saanut ideansa Fredmanista Bacchuksen apostolina. Laulu 56, Nota bene, on opetuksen muotoinen. Kuten Bellmanin runoissa usein, riimittely johtaa tarinan kulkua. Syntyvä kertomus on hyppivä, kuulostaa humalaisen syrjähtelevältä puheelta. Reino Hirviseppä on suomentanut sen aiemmin, hänellä laulu loppuu ”Kauneus ja viini vain / hamaan hautaan kestää ain.”   

Käsikirjoitus on ajoitettu vuoteen 1766, jolloin Bellman oli 26-vuotias. Suomennoksessa alla on säilytetty kertosäe ”nota bene”. Esimerkkinä 2. ja 3. säkeistö kolmesta. 

Huomaa, meillä ihanaa on aikaa,
vaikka on kuplat jo puhjenneet.
Koitetaan väistää viholaisen vimmaa.
Taskuni kohta on tyhjenneet.
Elon onni huoleton,
nota bene, harhaa on! 

Elämän pyörää älkää pidätelkö.
Aika se keinua kiikuttaa.
Vanhana tyttö on kuin mörkö.
Viini ja kauneus liikuttaa,
mua ne auttaa kulkemaan,
nota bene, kuolemaan.
    suom. Tuomas Rosberg

Vertailukohdaksi Suomesta voisi esittää otteen Larin-Kyöstin runosta Dolce far niente. Myös siinä kuvaillaan hetkeen tarttuminen, mutta perussävy on optimistinen.

Ja mitä, miekkoiset, mua liikuttaa,
jos käskee sulttaani tai tsaari, paavi, 
jos palatsini tuulentupa on
tai niin kuin Diogeneen vanha saavi. 

Nyt oon mä laiskureiden kuningas, 
ma käännän käskijöille naurain selän, 
hyv’ yötä, vanhat narrit, hiippapäät,
ma, unikeko, nukun, nautin, elän. 

 

Kiinni jo suut!

Kevät lähestyy, suu napsaa. Kevyet ja iloiset juomalaulut voivat olla sisällöltään varsin raskaita. 

Bellman teki tämän laulun iloiseen kontratanssimelodiaan. Käsikirjoitus on säilynyt vuodelta 1765. Silloin Bellman oli 25-vuotias. Julkaistuna siitä tuli Fredmanin laulu 62. Webistä laulu löytyy myös unkariksi, siinä on korostettu tekstin väkivaltaisia puolia (Google kääntäjän avulla tarkasteltuna). 

Antautukaa humalalle selittelemättä, on laulun viesti. ”Seinien väliin” tulkitaan suomennoksessa arkkuun laittamiseksi, ei tanssin säännöksi. Esimerkkinä toinen säkeistö. 

Ryyppäämään nyt!
Mä kyllä kalloon oon iskenyt
tän pullon ett’ järki on lähtenyt.
Voi virrata viini, täst’ Bacchus ei oo tinkinyt.
Hoipertamaan,
ja hattu heiluu, pudotkoon vaan.
On nurinpäin takki. Mä näytän tavan,
näin isämme Bacchus vie ripille seurakunnan.
Allihuuppa, kallis kuuppa! Tuuppa
juomaan nyt juhlijan luo.
:,: Arkkuun vain, arkkuun vain :,:
jos et sä maljaasi juo!
    suom. T. Rosberg

Tuomari Nurmio lauloi ”kun elämä sua elää ja viina sua juo”. Se on kivinen tie. 

Kuolema on kauhistuttava ero ystävistä

Puun kuoleminen kestää vuosikymmeniä

Kirjassa Bellman Suomessa (SKS 1929) Eino Salokas kirjoitti Bellmanin runouden luonteesta. ”Riemu saavuttaa verrattoman voimansa… (koska) siihen liittyy syvä, kaihomielinen tietoisuus sen lyhytaikaisuudesta. Katoavaisuuden kello saattaa helähtää Bellmanin riemuntäytteisimpienkin kuvausten lomasta.”

Så lunka vi så småningom…

Näin hummatessa huoletta  Niin pannaan hölkäks hiljalleen
ei huomaa tummaa varjoa   kun viinamäessä päätty työ
ennen kuin kuoma kuolema  kun Tuoni kutsuu vieraakseen
kättänsä tarjoaa          ja lähdön hetki lyö
   suom. Liisa Ryömä         suom. Reino Hirviseppä

”Kuoleman ajatus tai remuisten juominkien aiheuttama kyllästyminen tai tunne kaiken turhuudesta ilmenevät Bellmanin runoista tuon tuostakin. Ne saattavat synnyttää sellaisia lohduttomia näkyjä kuin kuvaus St. Catharinan hautausmaan yksinäisestä autiudesta (epistola 54) tai Fredmanin yksinpuhelun, kun hän makasi katuojassa… (epistola 23)”

Kirjallisuustieteen näkökulmista seuraa artikkeleita, joissa käsitellään Bellmanin runouden vaikutusta Suomessa, varhaisia suomennoksia ja suomalaisia juomalauluja. 

Bellmanin runouden tyyliä käsitellessä mainitaan yksityiskohtainen kuvailu. Sitä on myös kohtalonomaisessa laulussa, jonka Bellman julkaisi kokoelmassaan Fredmanin laulut, numero 18, ”Frossan”. Laulu on tarina sairastamisesta. Subjektiivisten tunteiden minä-muotoisena kuvauksena se on realistisempi kuin muut Fredmanin monologit. Melodia on tyyni ja rauhallinen. Laulusta syntyy yksityisen hartauden tunnelma. Lars Huldén kutsuu laulua ”konkreettiseksi kuolemanfantasiaksi” kirjassaan Carl Michael Bellman (suom. Ruusunpunainen suru, Yliopistopaino 1999). Ensimmäisessä säkeistössä Fredman on liioitteleva itsensä, hyvästelee ystävät ja sahdin, ja säkeistö huipentuu kehotukseen ”hirtä mut, kun saan loppuun juomisen”. Toinen säkeistö kääntyy introspektioon, kärsimyksen kuvaukseksi. Sen lopussa Fredman näkee ulkopuolelta juomaseuransa veljet, jotka polttavat piippua lieden ympärillä. ”Toisen on hattu minun naulassain” alleviivaa menetyksen. ”Olvikulissille”, jossa veljet kokoontuvat, Lars Huldén ehdottaa tulkintaa ranskan mukaisesti, ”olutränni”. Kääntäjä Rosberg ehdottaa koko kapakkaa olutnäytelmäksi, jossa nähdään samat tyypit ja tarinat joka ilta. Alla ote (ja takaisinkäännös) 

Kun viimein veikot saattoväestä        (Till slut finns bröderna från eskorten
on pöydässä, jossa mäkin istuin ain.   vid bordet där jag brukade sitta.
Nään tyypit olvinäytelmän.             Jag ser typerna i ölpjäsen.
He polttaa luona lieden lämpimän,      De röker vid den värma spisen
mutt toisen on hattu minun naulassain. men en annans hatt är på min spik.)

Suomennos ei pyri kääntämään Bellmania täsmällisesti vaan imitoimaan kuvailun tyyliä.

Laulun minä, Fredman, kärsii vilunväristyksistä ja muista oireista. Kärsimys on sairauden oireita, avuttomuutta, yksinäisyyttä ja kuolemanpelkoa. Juomisesta ei ole apua tässä laulussa. Viimeinen säkeistö tuo hiukan lohtua, kun mainitaan ”kulhollinen Liljanin kapakasta" ja "lääkärin takki". Hyväntekijät siis auttavat sairasta. Laulu kuvaa uskottavasti, kuinka elämä kutistuu sairaana maatessa. Toiseksi viimeinen säkeistö Rosbergin käännöksestä:

Vain vaivoin suusta kuuluu kippis
Ja kurkku kuiva kähisee
Nyt keuhkot yskii, pihisee
On sormet jäätä, kylmyys niveliss’
Ja jäykistyy sängynpohjaan ahteri
Yö sielun tuskan, houreiden
Mä kauhun jäisen alla vapisen
Vaikk takkinsa lainaan jätti tohtori

Kaveri tarjosi tuoppiaan, mutta ”hän, kuten minäkin, katsoo vinoon”. Tällaisen tekstin kääntäminen toiselle kielelle on paljon vaikeampaa kuin ulkokohtaisen juomalaulun. Sairastamista on vaikea katsella. Kuolema on kauhistuttava ero ystävistä. 

Frossa, horkka, vilustumisvapina, oli kuumetaudin nimi. Sitä on arveltu malariaksi (Läkartidningen 2003). Esimerkiksi tuberkuloosi tai influenssa tulevat myös kyseeseen. 

Uudemmista suomalaisista lauluista voi ehdottaa vertauskohdaksi CMX:n laulua Talvipäivänseisaus (säv. ja san. A.W. Yrjänä). Otteet:

Tänä vuonna käy kato
Karja menee umpeen
Sikiöt jäätyvät kohtuihin
ja rakkaus elämään kuolee
Joentöyräälle itäpenkkaan
tukehdun yskääni
lämpimiksi kylmyyttä halaten
...
Kädet tuntuu vierailta, silmät toisen omilta
Ajatukset kuluneilta, sanat poikki sanotuilta
...
Lähdinkö viimein matkaan
päin tarujen pohjolaa
joka on aina kaukana
joka ei tule maanteillä vastaan

Juomaveikot ja muusikot

Fredmanin epistola 14, Hör j Ophei drängar, on tunnettu ruotsinkielisessä maailmassa edelleenkin. Sovituksia löytyy varsinkin mieskuoroille, joista eräs on nimeltäänkin Orfeuksen rengit. 

Tässä laulussa yhdessä juominen esitetään arvokkaimpana, se on kuin rituaali. Fredman puhuttelee runoilija Wetziä, jota kutsutaan seuraan. Ja pilkataan. 

Epistola näyttää yksinkertaiselta juomalaululta. Viidennestä säkeistöstä alkaen viini aiheuttaa muutoksia. ”Peilaa itseäsi (maljassa), sydämesi on vapaa kaikesta tuskasta” ja ”Rakastut kuvaasi: upeasti kanna kuparinväristä nenääsi”. Näiden ja muiden kohtien perusteella laulu vertautuu antiikin metamorfooseihin. Viini on tarinassa muutoksen aikaansaaja. Voidaan suomentaa ”Peili paljastaa sun muuttuvan, Bacchus antaa lahjan puuttuvan – nokkas näät punehtuvan.” 

Muutoksen kohteena on Joachim Wetz, häärunoilija ja oikeussalien ”instantietrampare” – jonkinlainen lakiavustaja. Käy selväksi, että runoilijana hänen tekemisiään pilkataan. ”Vid en brudsäng strödde du klenoder. Ingen märker dina tankeprål.” Laulun loppusäkeet tulevat nyt tärkeiksi: ”Lycka til Cupidos härlighet, att i Bacchi vingård blifva fet! – Drick, Bror Wetz, du är Poet.”

Kun näitä kohtia pidetään oleellisina suomentaessa, laulun loppu on Rosbergin käännöksessä: ”Seuras tässä juhlat jatkukoot, vyötäisille lahjat kasvakoot. - Wetz, nyt runoilija oot”. Aiemmat kääntäjät ovat valinneet eri painotuksia, eikä tarina huipennu metamorfoosiksi.

Onni Kupiainen: ”Onni myötäs tielle sulouden! Lihoakses maassa Bakkuksen – Juo, Wetz, herra runojen!”

Reino Hirviseppä: ”Noin kun virtaa raikas laulun vuo, Näytä siis nyt taitos jalo tuo, – Bacchukselle malja juo!”

Esimerkkinä suomennoksen (lyhennelmän) kaksi viimeistä säkeistöä. Kirjoittaja on Suomessa 1990-luvulla kuullut kaverin lausuvan ”Näin auringon”, kun hän joi pullosta viimeisen hörpyn. Bellmanin laulusta se löytyy ”Och på botten – ser din lyckas sol”.

Lehdossa täss pyhässä,
taivaan jyrinässä
välkkyy malja - pom pom pom -
lailla kristallin.
Kun sä peilaat tuopista
pääset sairauksista.
Maistuu kalja - pom pom pom -
laulat sonetin.
Peili paljastaa sun muuttuvan,
Bacchus antaa lahjan puuttuvan, 
Pom pom pom pom pom pom -
nokkas näät punehtuvan.

Loistavaks kuin aamunkoi
viini naamas taikoi.
Tartu arpaan - pom pom pom -
et oo onneton.
Tippuu harmit harteilta
tuoppi tuopilta.
Pohjalla saan - pom pom pom -
nähdä auringon!
Seuras tässä juhlat jatkukoot,
vyötäisille lahjas kasvakoot.
Pom pom pom pom pom pom -
Wetz, nyt runoilija oot!

  suom. T. Rosberg

Hämeenlinnan mieskuoro 2012

Nään mustan aallon, valkopään

Kohtauksia ritarien hautajaisista sisältyy Bellmanin ritarikuntarunouteen. Laulussa 5b, Se svarta böljans hvita drägg, ollaan ritari Johan Glockin hautajaisissa. Bellman sisällytti sen kokoelmaan Fredmanin laulut. Laulu on kaunis ja kohtalokas. 

Myrsky on vertauskuva kuoleman herättämille tunteille tässä ja myös epistolassa 79. Saattomiehen vakavuus muuttuu huvittavaksi, kun laulu huipentuu muistomaljaan. Näytteenä ensimmäinen säkeistö surulaulusta ”joka esitettiin Kullatussa Lohikäärmeessä 11. heinäkuuta 1770”.  

Nään mustan aallon, valkopään,
nään kuinka Kharon raataa
Hän väänti vettä viiksistään, 
kun myrsky lauttaa kaataa 
Hän airon iskee aaltoihin
– On auki luukut taivaan 
Ja aalto iskee takaisin
– On aika nousta laivaan

    Fredmanin laulu 5b, Välment sorgesyn 
    Se svarta böljans hvita drägg...
    C. M. Bellman, suom. Tuomas Rosberg

Myrsky, Benjamin Smith 1797, aiemman George Romneyn maalauksen mukaan

Böljan sig mindre rör – Veen aallot pienenee

Kesäyö yllyttää kirjailijoita luonnonkauneudella. Etenkin pohjolassa, jossa kesä tulee äkisti. Bellman kuvaili kesäyön laulussa Böljan sig mindre rör yksityiskohdista kokonaisuuteen edeten. Öisen luonnon tapahtumia havainnoivat ”me”. Vain mandoliinia soitetaan kesäyössä. Kokijat ovat passiivisia. Suomennoksessa he esiintyvät vain viimeisessä säkeessä. Melodia on levollinen, melkein harras. Otteet laulun ensimmäisestä ja toisesta säkeistöstä.

...Tuijottaa täysikuu.
Jasmiini luo tuoksuaan.
Tyynestä heijastuu
hiljainen ja kylmä maa.
Lehdelle kukkasen
jää kultaperhonen.
:,: Aika on kiemurrella madon kolostaan heinikkoon :,:

...Yhteinen sointu soi,
jatkaa mandoliini vaan.
Surrata puussa voi
mehiläiset unissaan.
Läiske käy leikkien
rannoilla ahventen.
:,: Aivan pian havahtua saamme aamuaurinkoon :,:

Bacchi Ordenskapitel XIV n:r 2
suom. Tuomas Rosberg

Pohjolan ulkopuoleltakin löytyy esimerkkejä. Vaikkapa afrikkalais-amerikkalaisen Paul Laurence Dunbarin runo A Summer’s Night.

The night is dewy as a maiden’s mouth,
The skies are bright as are a maiden’s eyes,
Soft as a maiden’s breath the wind that flies
Up from the perfumed bosom of the South.
Like sentinels, the pines stand in the park;
And hither hastening, like rakes that roam,
With lamps to light their wayward footsteps home,
The fireflies come stagg’ring down the dark.