Herra luutnantti

Elokuun 11. päivä lähestyy taas. Kokoelmassa Fredmanin laulut (1791) on monenlaista aineistoa Bellmanin viihdyttäjän uralta. Ritarikuntaparodiat olivat eräs laji. Niissä oltiin usein menehtyneen ritarin hautajaisissa. 

Fredmanin laulu n:o 5 on kirje eikä ole laulu lainkaan. Se toimii esipuheena lauluihin 5a, 5b ja 5c. Otteet suomensi Tuomas Rosberg.

Herra luutnantti,... katsokaa,... airut Bacchuksen ritarikunnassa, herra Johan Glock, on poismennyt kuolemalla tämän kuun alussa, ja tämän herran ja miehen muistopuheen esittää ensi elokuun 11. päivänä seremoniamestari, sääntökunnan muistopuheen pitäjä, oraattori ja valittu tanssinopettaja Janke Jensen. Tähän kuulukoon mahdollisimman vähän komeilua: ei kulkuetta, melua ja fanfaaria, ainoastaan ​​rumpuihin lyömistä, kun ritarikunnan lippua kantaa airut, joka Glockin jälkeen nimitetään. Tässä arvaillaan eräitä, joita voidaan pitää kelvollisina ottamaan vastaan ​​edesmenneen virka kapitulissa: pohditaan, kenelle arpa lankeaa, kun otetaan huomioon, että airueen virka on poste d’honneur, jos hänet julistetaan ritarikunnan korkea-arvoisten ritarien veroiseksi. Menehtyneen airueemme ansiot ovat suurenmoiset Bacchuksen valtakunnassa, ja hänen hautaansa kunnioitetaan viinirypäleillä ja kantaateilla, hänen tuhkansa pirskotellaan ylämaan viinillä ja oluella. Temppelin kelloja lyödään. Sen jälkeen oraattori nousee ja pitää aiheeseen sopivan puheen, jonka jälkeen juhla päättyy elegiaan tai surulliseen kantaattiin kuolemasta, ja lauluihin Bacchuksen juomista ja humalaisten miesten ilosta ja horjuvien naisten aivoituksista, maailmantuskan halveksimisesta lasien ja pullojen ääressä sekä taivaasta, joka kaareutuu Bacchuksen maiden yllä.

Rohkaisisin herra luutnanttia vaikkapa seuraavilla ritarikunnan veljien tähän tilaisuuteen säveltämillä surulauluilla:

5a, Så vandra våre store män,         (ei suomennettu)
5b, Se svarta böljans vita drägg      (suom. Nään mustan aallon, valkopään)
5c, Så slår min Glock nu locket till  (suom. Niin kello lyö, on tullut yö)

Probleemi. A. Gallen-Kallela 1894

 

Tälje-visan

Bellmanin pilkkalauluissa esiintyi paikkakunta Tälje. Oikea Tälje oli jo kauan ollut viralliselta nimeltään Södertälje. Seuraavan laulun käsikirjoitus on vuodelta 1766, jolloin Bellman oli 26-vuotias. 

Fredmanin laulu n:o 33 kertoo hienoilla sivistyssanoilla Täljen kaupunginraadin työstä. Joka tehdään naurunalaiseksi. Kyseessä on pieni ja hupsu laulu, ja reipas sovitus sopisi. Melodia on ajan ranskalaista operettimusiikkia, "A notre bonheur l'Amour préside", säveltäjä Vadé.  

Laulua ei ole aiemmin suomennettu. Suomennos ”Virkamiehet päätti” ei sisällä sivistyssanoja tai ranskaa, mutta joitain suomalaisen hallinnon sanavalintoja on käytetty. Laulun rytmin ja riimien rajoissa olisi mahdotonta kääntää sanasta sanaan. Eikä tulos olisi hauska. Suomennos keskittyy välittämään tarinan. Esimerkkinä ensimmäinen säkeistö kahdesta. 

Virkamiehet päätti oikeustoimet,
muutos piti saada valtiopäiviltä.
Kaupungilla kaikki raatimiehet
vaikersivat hallituksen päätöstä.
Jotain tärkeää kai toimeenpannaan,
hätäkokous raatihuoneella.
Liian kauan tuo on hyväksytty.
Sika on nyt kaupungissa kielletty.
    suom. Tuomas Rosberg

 

 

Valittiin edustajaks kaupungin!

Kun saan plootun, koko rahan ryyppään

Kokoelmassa Fredmanin laulut on useita reippaita ja ytimekkäitä lauluja ajalta, jolloin Bellman oli saanut ideansa Fredmanista Bacchuksen apostolina. Laulu 56, Nota bene, on opetuksen muotoinen. Kuten Bellmanin runoissa usein, riimittely johtaa tarinan kulkua. Syntyvä kertomus on hyppivä, kuulostaa humalaisen syrjähtelevältä puheelta. Reino Hirviseppä on suomentanut sen aiemmin, hänellä laulu loppuu ”Kauneus ja viini vain / hamaan hautaan kestää ain.”   

Käsikirjoitus on ajoitettu vuoteen 1766, jolloin Bellman oli 26-vuotias. Suomennoksessa alla on säilytetty kertosäe ”nota bene”. Esimerkkinä 2. ja 3. säkeistö kolmesta. 

Huomaa, meillä ihanaa on aikaa,
vaikka on kuplat jo puhjenneet.
Koitetaan väistää viholaisen vimmaa.
Taskuni kohta on tyhjenneet.
Elon onni huoleton,
nota bene, harhaa on! 

Elämän pyörää älkää pidätelkö.
Aika se keinua kiikuttaa.
Vanhana tyttö on kuin mörkö.
Viini ja kauneus liikuttaa,
mua ne auttaa kulkemaan,
nota bene, kuolemaan.
    suom. Tuomas Rosberg

Vertailukohdaksi Suomesta voisi esittää otteen Larin-Kyöstin runosta Dolce far niente. Myös siinä kuvaillaan hetkeen tarttuminen, mutta perussävy on optimistinen.

Ja mitä, miekkoiset, mua liikuttaa,
jos käskee sulttaani tai tsaari, paavi, 
jos palatsini tuulentupa on
tai niin kuin Diogeneen vanha saavi. 

Nyt oon mä laiskureiden kuningas, 
ma käännän käskijöille naurain selän, 
hyv’ yötä, vanhat narrit, hiippapäät,
ma, unikeko, nukun, nautin, elän. 

 

Kiinni jo suut!

Kevät lähestyy, suu napsaa. Kevyet ja iloiset juomalaulut voivat olla sisällöltään varsin raskaita. 

Bellman teki tämän laulun iloiseen kontratanssimelodiaan. Käsikirjoitus on säilynyt vuodelta 1765. Silloin Bellman oli 25-vuotias. Julkaistuna siitä tuli Fredmanin laulu 62. Webistä laulu löytyy myös unkariksi, siinä on korostettu tekstin väkivaltaisia puolia (Google kääntäjän avulla tarkasteltuna). 

Antautukaa humalalle selittelemättä, on laulun viesti. ”Seinien väliin” tulkitaan suomennoksessa arkkuun laittamiseksi, ei tanssin säännöksi. Esimerkkinä toinen säkeistö. 

Ryyppäämään nyt!
Mä kyllä kalloon oon iskenyt
tän pullon ett’ järki on lähtenyt.
Voi virrata viini, täst’ Bacchus ei oo tinkinyt.
Hoipertamaan,
ja hattu heiluu, pudotkoon vaan.
On nurinpäin takki. Mä näytän tavan,
näin isämme Bacchus vie ripille seurakunnan.
Allihuuppa, kallis kuuppa! Tuuppa
juomaan nyt juhlijan luo.
:,: Arkkuun vain, arkkuun vain :,:
jos et sä maljaasi juo!
    suom. T. Rosberg

Tuomari Nurmio lauloi ”kun elämä sua elää ja viina sua juo”. Se on kivinen tie. 

Kuolema on kauhistuttava ero ystävistä

Puun kuoleminen kestää vuosikymmeniä

Kirjassa Bellman Suomessa (SKS 1929) Eino Salokas kirjoitti Bellmanin runouden luonteesta. ”Riemu saavuttaa verrattoman voimansa… (koska) siihen liittyy syvä, kaihomielinen tietoisuus sen lyhytaikaisuudesta. Katoavaisuuden kello saattaa helähtää Bellmanin riemuntäytteisimpienkin kuvausten lomasta.”

Så lunka vi så småningom…

Näin hummatessa huoletta  Niin pannaan hölkäks hiljalleen
ei huomaa tummaa varjoa   kun viinamäessä päätty työ
ennen kuin kuoma kuolema  kun Tuoni kutsuu vieraakseen
kättänsä tarjoaa          ja lähdön hetki lyö
   suom. Liisa Ryömä         suom. Reino Hirviseppä

”Kuoleman ajatus tai remuisten juominkien aiheuttama kyllästyminen tai tunne kaiken turhuudesta ilmenevät Bellmanin runoista tuon tuostakin. Ne saattavat synnyttää sellaisia lohduttomia näkyjä kuin kuvaus St. Catharinan hautausmaan yksinäisestä autiudesta (epistola 54) tai Fredmanin yksinpuhelun, kun hän makasi katuojassa… (epistola 23)”

Kirjallisuustieteen näkökulmista seuraa artikkeleita, joissa käsitellään Bellmanin runouden vaikutusta Suomessa, varhaisia suomennoksia ja suomalaisia juomalauluja. 

Bellmanin runouden tyyliä käsitellessä mainitaan yksityiskohtainen kuvailu. Sitä on myös kohtalonomaisessa laulussa, jonka Bellman julkaisi kokoelmassaan Fredmanin laulut, numero 18, ”Frossan”. Laulu on tarina sairastamisesta. Subjektiivisten tunteiden minä-muotoisena kuvauksena se on realistisempi kuin muut Fredmanin monologit. Melodia on tyyni ja rauhallinen. Laulusta syntyy yksityisen hartauden tunnelma. Lars Huldén kutsuu laulua ”konkreettiseksi kuolemanfantasiaksi” kirjassaan Carl Michael Bellman (suom. Ruusunpunainen suru, Yliopistopaino 1999). Ensimmäisessä säkeistössä Fredman on liioitteleva itsensä, hyvästelee ystävät ja sahdin, ja säkeistö huipentuu kehotukseen ”hirtä mut, kun saan loppuun juomisen”. Toinen säkeistö kääntyy introspektioon, kärsimyksen kuvaukseksi. Sen lopussa Fredman näkee ulkopuolelta juomaseuransa veljet, jotka polttavat piippua lieden ympärillä. ”Toisen on hattu minun naulassain” alleviivaa menetyksen. ”Olvikulissille”, jossa veljet kokoontuvat, Lars Huldén ehdottaa tulkintaa ranskan mukaisesti, ”olutränni”. Kääntäjä Rosberg ehdottaa koko kapakkaa olutnäytelmäksi, jossa nähdään samat tyypit ja tarinat joka ilta. Alla ote (ja takaisinkäännös) 

Kun viimein veikot saattoväestä        (Till slut finns bröderna från eskorten
on pöydässä, jossa mäkin istuin ain.   vid bordet där jag brukade sitta.
Nään tyypit olvinäytelmän.             Jag ser typerna i ölpjäsen.
He polttaa luona lieden lämpimän,      De röker vid den värma spisen
mutt toisen on hattu minun naulassain. men en annans hatt är på min spik.)

Suomennos ei pyri kääntämään Bellmania täsmällisesti vaan imitoimaan kuvailun tyyliä.

Laulun minä, Fredman, kärsii vilunväristyksistä ja muista oireista. Kärsimys on sairauden oireita, avuttomuutta, yksinäisyyttä ja kuolemanpelkoa. Juomisesta ei ole apua tässä laulussa. Viimeinen säkeistö tuo hiukan lohtua, kun mainitaan ”kulhollinen Liljanin kapakasta" ja "lääkärin takki". Hyväntekijät siis auttavat sairasta. Laulu kuvaa uskottavasti, kuinka elämä kutistuu sairaana maatessa. Toiseksi viimeinen säkeistö Rosbergin käännöksestä:

Vain vaivoin suusta kuuluu kippis
Ja kurkku kuiva kähisee
Nyt keuhkot yskii, pihisee
On sormet jäätä, kylmyys niveliss’
Ja jäykistyy sängynpohjaan ahteri
Yö sielun tuskan, houreiden
Mä kauhun jäisen alla vapisen
Vaikk takkinsa lainaan jätti tohtori

Kaveri tarjosi tuoppiaan, mutta ”hän, kuten minäkin, katsoo vinoon”. Tällaisen tekstin kääntäminen toiselle kielelle on paljon vaikeampaa kuin ulkokohtaisen juomalaulun. Sairastamista on vaikea katsella. Kuolema on kauhistuttava ero ystävistä. 

Frossa, horkka, vilustumisvapina, oli kuumetaudin nimi. Sitä on arveltu malariaksi (Läkartidningen 2003). Esimerkiksi tuberkuloosi tai influenssa tulevat myös kyseeseen. 

Uudemmista suomalaisista lauluista voi ehdottaa vertauskohdaksi CMX:n laulua Talvipäivänseisaus (säv. ja san. A.W. Yrjänä). Otteet:

Tänä vuonna käy kato
Karja menee umpeen
Sikiöt jäätyvät kohtuihin
ja rakkaus elämään kuolee
Joentöyräälle itäpenkkaan
tukehdun yskääni
lämpimiksi kylmyyttä halaten
...
Kädet tuntuu vierailta, silmät toisen omilta
Ajatukset kuluneilta, sanat poikki sanotuilta
...
Lähdinkö viimein matkaan
päin tarujen pohjolaa
joka on aina kaukana
joka ei tule maanteillä vastaan

Juomaveikot ja muusikot

Fredmanin epistola 14, Hör j Ophei drängar, on tunnettu ruotsinkielisessä maailmassa edelleenkin. Sovituksia löytyy varsinkin mieskuoroille, joista eräs on nimeltäänkin Orfeuksen rengit. 

Tässä laulussa yhdessä juominen esitetään arvokkaimpana, se on kuin rituaali. Fredman puhuttelee runoilija Wetziä, jota kutsutaan seuraan. Ja pilkataan. 

Epistola näyttää yksinkertaiselta juomalaululta. Viidennestä säkeistöstä alkaen viini aiheuttaa muutoksia. ”Peilaa itseäsi (maljassa), sydämesi on vapaa kaikesta tuskasta” ja ”Rakastut kuvaasi: upeasti kanna kuparinväristä nenääsi”. Näiden ja muiden kohtien perusteella laulu vertautuu antiikin metamorfooseihin. Viini on tarinassa muutoksen aikaansaaja. Voidaan suomentaa ”Peili paljastaa sun muuttuvan, Bacchus antaa lahjan puuttuvan – nokkas näät punehtuvan.” 

Muutoksen kohteena on Joachim Wetz, häärunoilija ja oikeussalien ”instantietrampare” – jonkinlainen lakiavustaja. Käy selväksi, että runoilijana hänen tekemisiään pilkataan. ”Vid en brudsäng strödde du klenoder. Ingen märker dina tankeprål.” Laulun loppusäkeet tulevat nyt tärkeiksi: ”Lycka til Cupidos härlighet, att i Bacchi vingård blifva fet! – Drick, Bror Wetz, du är Poet.”

Kun näitä kohtia pidetään oleellisina suomentaessa, laulun loppu on Rosbergin käännöksessä: ”Seuras tässä juhlat jatkukoot, vyötäisille lahjat kasvakoot. - Wetz, nyt runoilija oot”. Aiemmat kääntäjät ovat valinneet eri painotuksia, eikä tarina huipennu metamorfoosiksi.

Onni Kupiainen: ”Onni myötäs tielle sulouden! Lihoakses maassa Bakkuksen – Juo, Wetz, herra runojen!”

Reino Hirviseppä: ”Noin kun virtaa raikas laulun vuo, Näytä siis nyt taitos jalo tuo, – Bacchukselle malja juo!”

Esimerkkinä suomennoksen (lyhennelmän) kaksi viimeistä säkeistöä. Kirjoittaja on Suomessa 1990-luvulla kuullut kaverin lausuvan ”Näin auringon”, kun hän joi pullosta viimeisen hörpyn. Bellmanin laulusta se löytyy ”Och på botten – ser din lyckas sol”.

Lehdossa täss pyhässä,
taivaan jyrinässä
välkkyy malja - pom pom pom -
lailla kristallin.
Kun sä peilaat tuopista
pääset sairauksista.
Maistuu kalja - pom pom pom -
laulat sonetin.
Peili paljastaa sun muuttuvan,
Bacchus antaa lahjan puuttuvan, 
Pom pom pom pom pom pom -
nokkas näät punehtuvan.

Loistavaks kuin aamunkoi
viini naamas taikoi.
Tartu arpaan - pom pom pom -
et oo onneton.
Tippuu harmit harteilta
tuoppi tuopilta.
Pohjalla saan - pom pom pom -
nähdä auringon!
Seuras tässä juhlat jatkukoot,
vyötäisille lahjas kasvakoot.
Pom pom pom pom pom pom -
Wetz, nyt runoilija oot!

  suom. T. Rosberg

Hämeenlinnan mieskuoro 2012

Nään mustan aallon, valkopään

Kohtauksia ritarien hautajaisista sisältyy Bellmanin ritarikuntarunouteen. Laulussa 5b, Se svarta böljans hvita drägg, ollaan ritari Johan Glockin hautajaisissa. Bellman sisällytti sen kokoelmaan Fredmanin laulut. Laulu on kaunis ja kohtalokas. 

Myrsky on vertauskuva kuoleman herättämille tunteille tässä ja myös epistolassa 79. Saattomiehen vakavuus muuttuu huvittavaksi, kun laulu huipentuu muistomaljaan. Näytteenä ensimmäinen säkeistö surulaulusta ”joka esitettiin Kullatussa Lohikäärmeessä 11. heinäkuuta 1770”.  

Nään mustan aallon, valkopään,
nään kuinka Kharon raataa
Hän väänti vettä viiksistään, 
kun myrsky lauttaa kaataa 
Hän airon iskee aaltoihin
– On auki luukut taivaan 
Ja aalto iskee takaisin
– On aika nousta laivaan

    Fredmanin laulu 5b, Välment sorgesyn 
    Se svarta böljans hvita drägg...
    C. M. Bellman, suom. Tuomas Rosberg

Myrsky, Benjamin Smith 1797, aiemman George Romneyn maalauksen mukaan

Böljan sig mindre rör – Veen aallot pienenee

Kesäyö yllyttää kirjailijoita luonnonkauneudella. Etenkin pohjolassa, jossa kesä tulee äkisti. Bellman kuvaili kesäyön laulussa Böljan sig mindre rör yksityiskohdista kokonaisuuteen edeten. Öisen luonnon tapahtumia havainnoivat ”me”. Vain mandoliinia soitetaan kesäyössä. Kokijat ovat passiivisia. Suomennoksessa he esiintyvät vain viimeisessä säkeessä. Melodia on levollinen, melkein harras. Otteet laulun ensimmäisestä ja toisesta säkeistöstä.

...Tuijottaa täysikuu.
Jasmiini luo tuoksuaan.
Tyynestä heijastuu
hiljainen ja kylmä maa.
Lehdelle kukkasen
jää kultaperhonen.
:,: Aika on kiemurrella madon kolostaan heinikkoon :,:

...Yhteinen sointu soi,
jatkaa mandoliini vaan.
Surrata puussa voi
mehiläiset unissaan.
Läiske käy leikkien
rannoilla ahventen.
:,: Aivan pian havahtua saamme aamuaurinkoon :,:

Bacchi Ordenskapitel XIV n:r 2
suom. Tuomas Rosberg

Pohjolan ulkopuoleltakin löytyy esimerkkejä. Vaikkapa afrikkalais-amerikkalaisen Paul Laurence Dunbarin runo A Summer’s Night.

The night is dewy as a maiden’s mouth,
The skies are bright as are a maiden’s eyes,
Soft as a maiden’s breath the wind that flies
Up from the perfumed bosom of the South.
Like sentinels, the pines stand in the park;
And hither hastening, like rakes that roam,
With lamps to light their wayward footsteps home,
The fireflies come stagg’ring down the dark.

Laula, muusa, taistelusta vihamiesten

 Edgar Lee Mastersin teoksessa Spoon River antologia (1914) on jakso Spooniadi, joka panee miettimään huumorin osuutta taiteessa. Eeppisen runoelman muoto toimii etäännyttävänä. Ja pikkukaupungissa tapahtuu, kun kronikoidaan jääräpäisyyttä, populismia ja veristä kiistelyä. Draaman lisäksi tarina on naurettava. Sivuhahmon sanat uhkaavassa tilanteessa sopivat esimerkiksi: "Rohkeutta tarvitsemme, sanon teille! Nousin kerran itse jopa vaimoani vastaan." Otteita (suomennos Arvo Turtiainen 1947). 

Kerro taistelusta Thomas Rhodesin, John Cabanisin, 
Johnin tytön, Flossien, palattua 
hämäriltä retkiltään näyttelijäin luota.
... antain huomautukseen aiheen... 
kansalaisten muidenkin silloin alkaessa
Flossieta karsastella, häntä ojentaakseen. 
Mutta Flossie, piittaamatta heistä,
aivan kuin kaupunkia pilkatakseen
pisti pystyyn tanssit repäisevät.
...
Nuoret niissä, jopa saarnamiesten
käännyttämät uskovaiset, syntiin lankesivat, 
pyörähdellen halukkaasti Flossien kanssa, 
vaikka hällä puvun leikkaus
poven sulot paljasti rienaavasti. 
... näistä alkaen kaupunkimme, synkkä ennen, 
iloiseksi muuttui, ettei ollut moista nähty.
...
Jumalamme valituista eräs nosti huudon:
"Babylonin portto elää keskuudessamme, 
karkottakaa hänet, valon lapset!"
... 
konnankoukuin saadun aseman mukaan...
Harmon Whitney aloitti näin puhuen:
"Kansalaiset, yhä annammeko
kylmän, ahneen, tekohurskaan koplan
säästöjämme rosvota ja meidät tuhoon syöstä
porsaanlihakeinotteluin, vehnähuijauksillaan?
On jo aika, että kummuillamme
huhtikuinen romantiikka hankkii asuinsijan...
Sallimmeko, että nuoret, kuullessaan 
veren äänen, leimataan rietastelijoiksi?"
... 
Mutta hänet 
salamana keskeytti Jefferson Howard
kiirehtien lavalle puhuakseen:
"... ellei muusta ole kysymys kuin maineesta Cabanisin,
joka siirtyi puolellemme pelkän koston vuoksi...
Toivonkin siis, Herran nimeen, että löydämme 
suuremmat taiston aiheet...
Miksi aina riidellä pikkuasioista? 
Silti, jos nyt paremman puutteessa, 
ihmisluonne nostaa tunnuksekseen
orjuutusta vastaan rommin, huudan minäkin:
Rommia!"
...
syöksyi sisään paljain päin idiootti Metcalf, 
hikisenä, juoksun jälkeen läähättäen: 
"Sheriffi on miehinensä pian täällä, 
pidättääkseen joka sorkan!"

Bellmanin lauluissa ilonpidon seurauksista kuvataan erityisesti tappelu ja krapula. Bellmanin hahmot eivät huomioi mahdollista paheksuntaa, he eivät häpeä. Lauluissa jatkuvaa ryyppäämistä ja tanssiaisia tappeluineen pidetään luonnollisina. Bellman esitti nuorena Bacchuksen ritarikunnan menoja illanvietoissa. Kuvitteelliseen ritarikuntaan "kukaan ei pääse jäseneksi, jos ei ole vähintään kahta kertaa maannut katuojassa kaikkien näkyvissä", kirjoitti J. G. Oxenstierna 1769. 

Movitz toivoi että
lemmentuska tokenee,
kun sai maistaa mettä
lesken kokeneen.
Rouvan viinit ryysti
juoppolalli lemmessään.
Ukko sammui tyystin
iltaan mennessä.
Tuli hetki helliä,
telmiä ja kelliä,
jäivät kesken leikit lesken, 
koska mies on pelkkää velliä.

    Fredmanin epistola 44
    Bredströmskan ja Movitzin melankoliasta
    C. M. Bellman, suom. Liisa Ryömä


... Puolasta haastoin, juomaani join.
"Monarkki mikään", puhuin mä noin, 
"ei, hemmetti vie, 
niin mahtava lie,
ett estää hän voi, 
kun harppuni soi."
...
Nurkasta nousi uhka nyt uus, 
sihteerit, soturit sieltä kun huus:
"Lyö – toden haastoi suutarin suu,
rangaistu Puola on, pötyä muu!"
Ja komerostaan
mua huitaisemaan 
nous muori, hän kai
tän pirstaksi sai, 
harppuni sievän. Pling plingeli soi. 
Haavoille suutari mun mukiloi.
Juttu on siinä. Pling plingeli soi.  

   Epistola 45
   Isä Mollbergille, koskeva hänen harppuaan ja tavallaan ad notitiam, että 
   Mollberg kärsi syyttömästi Rostockin kapakassa
   C. M. Bellman, suom. Unto Kupiainen
   

Bort allt vad oro gör – Pois kaikki huolet

 Jos lumet ovat sulaneet, ainakin enimmät, on kevätlaulujen aika.

Bort allt vad oro gör on Bellmanin tunnettu laulu, jota kuulee useimmiten yhteislauluna. Kaikki on vain tuhkaa. Siispä tyhjennetään pullot ystävien kesken. Sanat ja soinnut suomeksi, siskot lisätty veljien joukkoon. Hyvää kevättä! 

   G           D            Em            D
1. Pois kaikki huolet, pois iljetys pelon tuoma.
C          G          Am         D7 G  
Mieluummin kuomat tuo pullot, ja juomat
Am   G   D  G
näin maistellaan.
|:
G                     D        Em              Hm7-5
Sisko, tee niin kuin minäkin. Maistuuko, minä kyselin. 
C          G            Am          D7 G
Vaalein ja fiini, kyll' maukkain on viini
Am  G  D  G
tää Reininmaan. 
:|

2. Kaikki vain tuhkaa on, vain tomua ja santaa.
Ystävät kantaa, vie pöytään ja antaa
mielijuoman. 
|: 
Veikko, tee niin kuin minäkin. Lauloin ja join ja käkätin. 
Pois ilme tuima, kun viini niin huima
on Malagan. 
:|

Sång nr 17 ur Bacchi Tempel, suomennos T. Rosberg

Siis pelko pois ja eteen päin