Se ihana emäntä Potifarin

Fredmanin laulussa 38 kerrotaan Joosefin koettelemuksesta, hänelle tulee ongelmia egyptiläisen isäntäväkensä kanssa. Potifarin vaimo lähentelee orjaansa Joosefia, joka pakenee. 1. Mooseksen kirjan 39. luku on tarinan lähde. Bellmanin muokkaamana sen tyyli on kuin juoruilua nuorten miesten kesken, liioitellen. Rakkautta anovaa naista ylistetään. Elämänilolle hurrataan. Joosef nimitellään tolloksi. 

Laulun voi sovittaa nopeaksi tanssiksi, joten suomennoksessa on käytettävä mahdollisimman paljon lyhyitä tavuja. Esimerkkinä kolmas säkeisö kolmesta. Kuten usein käy, suomennos ei pyri tarkkaan käännökseen, vaan laulettavaan ja ymmärrettävään nykysuomeen.  

     Mutt vika on Joosefin hankala pää,  
     raitis ja harkitsevainen.  
     Tytölle surkea ritari tää,  
     niin verkkainen.  
     Ei kapteeni Potifar ihmeitä tee,  
     normaali alalla lemmen. 
     Sängyssä vaimon hän haukottelee,  
     yön nukkuen.  
     :,: Vahinko vaimolle Potifarin :,:  
     Tulkoon iloakin!
          suom. T. Rosberg

 

J. Schnorr von Carolsfeld. Die Bilderbibel, 1852-60

Laulun on aikaisemmin suomentanut Reino Hirviseppä nimellä Jooseppi ja Potifaarin emäntä. Siinä viimeinen säkeistö kuuluu seuraavasti.

     Mut syy oli siin, että Jooseppi tuo
     niin oli raitis ja arka.
     Vaatinut miehuus ei tyttöjen luo,
     ei viinin vuo.
     Ja taas Potifaar oli Kaartissa vain
     Faaraon kapteeni-parka.
     Morsiusvuoteessa kuorsaakin ain,
     voi taivahain!
     :,: Veljet, tään maljan tuo muija taas sai! :,:
     Hän viel elää kai?

Onko laulun suomentaminen uudelleen hyödyllistä vai turhaa? Professori H. K. Riikonen kirjoitti 2012:

”Kirjallisuuden klassikoiden osalta suomalainen käännöskirjallisuus on jatkuvaa aukkojen täydentämistä. Klassikoiden kohdalla ei riitä, että käännetään ennen suomentamattomia teoksia; tarvitaan myös uusintakäännöksiä vanhojen ikääntyessä. Suomessa, jossa kirjakieli ja käännetyn kaunokirjallisuuden kieli luotiin oikeastaan vasta 1800-luvulla, on saavuttu tilanteeseen, jossa uusintakäännöksiä tarvitaan... Merkittävä käännös voi säilyttää arvonsa ja luettavuutensa pitkään, mutta sekään ei tee kilpailevia uusintakäännöksiä tarpeettomiksi. Elina Vaaran mestarillinen Danten Divina Comedian käännös ei ole syrjäyttänyt vanhaa Eino Leinon käännöstä, ja Mannisen Homeroksella on klassinen arvonsa Saarikosken Odysseiasta huolimatta... Toisaalta edelleenkin ollaan monen klassikon kohdalla hyvin vanhan suomennoksen varassa... Joycen novellikokoelma Dublinilaisia ilmestyi Pentti Saarikosken suomennoksena 1965. Heikki Salojärven uusi suomennos korjaa Saarikosken version epätarkkuuksia ja suoranaisia virheitä sekä joitain poistipahtaneita kohtia, mutta muuten edellinen käännös on lukukelpoinen uuden rinnalla. ” Puheenvuorot. Klassikot: käännöksiä ja uusintakäännöksiä. H. K. Riikonen 2012 (Nyt Odysseian uusin suomennos on Paavo Castrénin vuodelta 2016. Toim. huom.)

Outi Honkasalon ja Esko Hakunin suomennosvalikoima Bellmanin kauneimmat

Ruotsinsuomalaisten Outi Honkasalon ja Esko Hakunin valikoima julkaistiin nuottivihkona 1981. Pianosovitukset teki Nacke Vatanen. 

Sisältö
Fredmanin epistola n:o 4
Fredmanin epistola n:o 12
Fredmanin epistola n:o 21
Fredmanin epistola n:o 23
Fredmanin epistola n:o 27
Fredmanin epistola n:o 30
Fredmanin epistola n:o 35
Fredmanin epistola n:o 41
Fredmanin epistola n:o 43
Fredmanin epistola n:o 72
Fredmanin epistola n:o 73
Fredmanin epistola n:o 81 

Vertailua voi tehdä vaikkapa Reino Hirvisepän kanssa. Fredmanin epistolassa 4 Fredman vie soittajat Anna-Stinan mökkiin. Jota kuvaillaan toisessa säkeistössä. Honkasalo ja Hakuni jakavat lauseet eri riveille ja saavat riimiteltyä luovasti. Puoliriimit riittävät.  

Honkasalo ja Hakuni Tuhansin tapetein sievä on tupa; keittiö kamarissa. Tyttö on vuoteessa paidassaan pulska; heipä hei, Anna Stina! Soittakaa hyveelle raunioissaan! Bakkusta, Freijaa me palvomme - näyttää saa himonsa, täyttää myös kurkkunsa. Lempeen me kuolemme, viinistä elämme vaan.

Hirviseppä Kas, tupa kirjava seinin on korjin, keittiö kamarinaan. Tyttönen pulska, hei muodoin niin sorjin vuoteessa on paidassaan! Siis hyveen raunio raikukohon – Bacchus ja Fröija, nyt valta on heillä ja myös himon teillä nää kurkut on meillä: Jos lemmestä kuollaan, niin viiniä on!

 

Suomentajien tiellä on suomen pitkiä sanoja

Bellmanin tunnetuimpiin lauluihin kuuluu Vila vid denna källä, Fredmanin epistola 82, ”Odottamattomat jäähyväiset”. Se on suomennettu monta kertaa. Kun vertailee suomennoksia laulamalla, voi havaita, että tavujen pituudet ja painot vaikuttavat jopa melodian esittämiseen. 

Originaali alkaa ”Hvila vid denna källa, vår lilla frukost vi framsälla: rödt vin med pimpinella och en nyss skuten beccasin”. 

Ruohikko, lähde ja lehtipuut ovat lavasteita, kun retkeilijät kuuntelevat käyrätorvea ja suvituulta. Eväiden kuten taivaanvuohen, oliivien ja mantelitortun kuvailusta tulee epäilys, että Bellman oli nälkäinen. Paikalla ovat ”me” mutta laulun tärkeimmäksi henkilöksi nousee ”sinä”, Ulla. Kevyt ja kesäinen laulu muuttuu viimeisessä säkeistössä hyvästijätöksi. Pystyvätkö suomentajat esittämään samoja tunnelmia ja onnistuuko laulu koskettamaan?

Keveän vaikutelman eräs syy on melodian keveä rytmikkyys. Tekstimuodossa voisi esittää pieniä taukoja suluilla (). Nuottikirjoituksessa voisi käyttää eräissä sävelissä staccatoa. 

        Hvila () vid denna källa () vär lilla frukost vi framställa ()

Suomessa Larin-Kyösti, jonka runous vilisee Bellmanilta saatuja teemoja ja sävyjä, on ilmoittanut melodian runoonsa Saariretki kokoelmassa Valittuja runoja I. Sävel Hvila vid denna källa. Larin-Kyösti tunnisti Bellmanin tekstin rytmin. Runo alkaa:

        Katsos () kun karit kiiltää () ja meidän ruuhi vettä viiltää () 

Laulun suomentajien vaivaksi tulevat suomen pitkät sanat. Ensimmäinen ilmava kohta puuttuu. 
Gottlund:  Ruppeeppas heinikossa () ja otak kontistamme, jossa ()
Hirviseppä:  Lähteelle istukaamme () nyt pikku lounaan syödä saamme ()
Kupiainen:  Luo lähteen tähän jäämme () nyt aamiaiseen ryhtykäämme ()
Ryömä:  Lähteelle istukaamme () niin hiukan aamiaista saamme ()

Jos suomennoksen onnistumisen mittana pidetään rytmikkyyttä, Gottlund vie voiton. Mutta keveyttä siinä ei ole.  

Viimeisen säkeistön huipentumaan kuuluu lopullisuus. Originaalissa kertautuu ”sista gången”. Koskettavimmat viime säkeet suomensi ehkäpä Unto Kupiainen:

Näin vihdoin vihreässä
oon lehdossa nyt, Ulla, tässä
sua hyvästelemässä...
kaikk‘ instrumentit kajahtaa!
Jo Fredmanilta maahan
pois puvun nappi putoaahan:
mua Karon odottaahan.
Mut Bakkuksenpa viittaa saa
nyt viinaisaa
tää Freijan suku tässä
näin sovittaa!
Niin vihdoin vihreässä
morsian Ulla olla saa,
nyt viime kerran saa.

Kupiainen puki Bellmanin laulun hiukan kankeaan ja mutkikkaaseen suomeen. Mutta hän oli varsin uskollinen alkutekstille, sisällölle ja muodolle. Suomennoksessa kuolemaan valmistautuminen ilmaistaan vain mainitsemalla, että Karon odottaa. Alkuteksti seuraa antiikin taruja yksityiskohtaisemmin. Kohtalotar Clotho leikkasi napin Fredmanin takista maksuksi Karonille, manalan lautturille. Näin kerrotaan myös, että Fredman on rahaton.

Viimeisessä säkeistössä Liisa Ryömä onnistuu paremmin ilmaisemaan, että kuolemaan valmistautuminen on Fredmanin sisäistä puhetta. Kreikan tarujen sijasta siinä ovat luonto, multa, lahoaminen ja ajattaran nauru. Fredman sanoo Ullalle: ”nyt yksin luonnon helmaan jäät”. Se on laulun syvin sanoma. 

Lopullisuus on ilmaistu viime riveillä: ”vietimme kanssa Ullan nyt laitimmaisen kerran häät – nyt laitimmaiset häät!” Ryömä päätyy hiukan kauemmas originaalista, mutta kirjoittaa ilmaisuvoimaista suomea.

 

Liisa Ryömän suomennosvalikoima Fredmanin epistoloita ja lauluja

Lauluja lasin läpi julkaistiin 1997, ja esipuheessa suomentaja Ryömä kertoi, että ”paimenidylli on ehkä muuttunut, mutta ihmispolo hyveineen ja heikkouksineen on kyllä ihan sama”.

Esipuheen alussa suomenkielisten Bellman-tuntemuksesta mainitaan koululaulut Tuuli hiljaa henkäilee ja On neitonen kaino armainen. Kiitetään Lars Huldénin kirjaa (Carl Michael Bellman, 1994, suomeksi Ruusunpunainen suru, 1999). 

Suomennostyötä olivat pyytäneet näyttelijät Stig Fransman ja Jarkko Rantanen 1980-luvulla. He tekivät suomeksi esityksen Bellmanin janoovat sielut ja samannimisen levyn 1995. Lisää suomennoksia Ryömä teki Loviisan teatterin produktioon Laulu lasin läpi 1996. Suomennokset on tehty nimenomaan laulettaviksi. 

Ryömä käyttää w-kirjainta typografiassa vanhahtavana piirteenä, mutta suomennosten kieli on nykysuomea. Laulujen nimeämisessä Ryömä noudattaa Bellmanin alkuteosten periaatetta. On numero julkaisussa ja Bellmanin johdantoteksti. 

Epistola 1, Kajsa Stinalle
Epistola 2 Ukko Bergille koskien hänen viuluaan
Epistola 5 Uskollisille veljille Gaffelgrändin Terra Novassa
Epistola 7 Joka vaikuttaa elegialta, kirjoitettu Ulla Winbladin vuoteen ääressä myöhään illalla
Epistola 9 Thermopolium Borealen muorille ja hänen impyeilleen
Epistola 12 Elegia tappelusta Gröna Ludissa
Epistola 14 Runoilija Wetzille. (Soi hyvin kaikilla soittimilla, mutta varsinkin bassoviulua näppäillen)
Epistola 21 Jossa hän ensinnäkin kuvailee yötä ja sen riemuja. Toiseksi hän ikään kuin maalaa silmien 
eteen viinin ja rakkauden välistä tasapainoa, joskin sentään selkeästi tuo esiin kumpo painaa enemmän
Epistola 23 Yksinpuhelu Fredmanin maatessa Krypinin kapakan luona, vastapäätä pankin taloa, 
eräänä kesäyönä vuonna 1768
Epistola 24 Ruskean oven muorikullalle
Epistola 27 Hänen viimeiset ajatuksensa
Epistola 27 Väijytyksestä Ulla Winbladia vastaan
Epistola 30 Ukko Mowitzille tämän sairastaessa keuhkotautia
Epistola 32 Ukko Mowitzille, missä hän vertaa tätä laivaan
Epistola 35 Koskeva kaunotarta ja hänen häilyväisyyttään
Epistola 42 Ulla Winbladille, kirjoitettu herkkänä hetkenä
Epistola 43 Bredströmskan ja Mowitzin melankoliasta
Epistola 48 Jossa kuvaillaan Ulla Winbladin kotimatkaa Hessingenistä Mälarilla eräänä suviaamuna
Epistola 52 Mowitzille kun hänen morsiamensa kuoli. Elegia
Epistola 58 Koskeva Kilbergiä, Bacchuksen palvelijaa ja temppelin veljeskuntalaista. Elegia
Epistola 63 Runoiltu keskellä viikkoa
Epistola 71 Ullalle Fiskartorpetin ikkunassa, keskipäivällä, eräänä kesäpäivänä. 
Pastoraali, omistettu herra asessori Lundströmille
Epistola 72 Jätetty Kajsa Lisan vuoteen ääreen myöhään eräänä iltana
Epistola 80 Koskeva Ulla Winbladin huviretkeä Pien-Torpalle Kattrumpin tullin ulkopuolelle
Epistola 81 Riitapukari Löfbergille Danto-puomin kuolintalossa, runoiltu haudan ääressä.
Omistettu tohtori Bladille
Epistola 82 Odottamattomat jäähyväiset, ilmoitettu Ulla Winbladin aamiaisella eräänä kesäpäivänä 
luonnon helmassa. Pastoraali, omistettu kuninkaan sihteeri Leopoldtille
Laulu 35 Ukko Nooasta ja hänen eukostaan
Laulu 41 Kauniista ja hyweellisestä Susannasta
Laulu 21 

 

Unto Kupiaisen suomentama valkoima Fredmanin epistoloita

Unto Kupiainen julkaisi 1957 suomentamansa valikoiman Fredmanin epistoloita. Esipuheessa hän kiittää suomennosten tarkistamisesta professori Otto Mannista ja sävellysten kannalta professoria A. O. Väisänen. Kirjan esipuhe sisältää lyhyen kuvauksen Bellmanin elämästä, sen ajan Tukholman kulttuurista ja yhteenvedon Bellmanin runouden luonteesta, sisällöstä ja merkityksestä. 

Kupiainen otsikoi laulut alkuteosta vastaavalla numerolla ja suomensi Bellmanin lyhyet johdantotekstit. Sama käytäntö kuin alkuteoksessa Fredmanin epistolat. Johdannoilla ei tietysti ole merkitystä laulajalle. Niistä huomaa tyylillisen viittauksen Paavalin epistoloihin. Johdantotekstien tyyli ja kieli ovat vaihtelevia, kun laulurunot ovat muotoon kirjoitettuja. Kummistakin ajoittain välittyy Bellmanin humoristinen yksityiskohtaisuus. Tärkein Fredmanin epistoloita yhteen sitova tekijä on henkilökaarti. Kupiainen kirjoittaa esipuheessaan mm.

nuoruudenkauden epistolassa n:o 4, jossa Fredman on palkannut musikantit soittamaan torvillaan tervehdyksen vuoteessa makaavalle Anna Stiinalle, on kielenkäyttö täysin ”alamaailman” mukaista. Sen sijaan Ulla Winbladin pakoa käsittelevässä epistolassa n:o 36 on mitä viehkeinä rokokoon suloa ja sen huumori lämpimästi palvovaa ja hellävaraista, vaikka kysymyksessä onkin kapakan takahuoneessa yöpynyt naikkonen, jonka viranomaiset vievät irtolaisena pakkotyöhön... Varhempien epistoloiden hummaileva joukko muuttuu ”herrasväeksi”, yksinpä sen viinilistallakin paloviina ja olut hienommiksi juomiksi.

Bellmanin henkilötyyppejä on moitittu psykologisen ihmiskuvauksen puutteesta... Epistoloiden monet henkilöt on kuitenkin kuvattu mitä erilaisimmissa tilanteissa niin terävästi ja varmasti, että he ehdottomasti syöpyvät elävinä lukijan mieleen. Ansionsa siinä on heidän vuorosanoillaankin, joissa puhekieli iloitsee nerokkaasti...

Bellman kirjoitti kuin näytelmäkirjailija. Hän ei selittänyt henkilön ajatuksia, vaan kuvaili ulkonäön ja toiminnan, joskus vuorosanoja. Vain Fredman kertoo joskus minä-muodossa tunteistaan.

1. Kaisa Stiinalle
2. Isä Bergille, koskeva viulua
3. Jokaiselle sisarista, erityisesti Ulla Winbladille
4. Erityisesti Anna Stiinalle
5. Haarukankujan Terran Novan uskollisille veljille
6. Kuninkaallisen eläintarhan tuolla puolella mellastaville
7. Joka näyttää olevan elegia, kirjoitettu Ulla Winbladin vuoteen vierellä iltamyöhällä
8. Korpraali Mollbergille
9. Thermopolium Borealen muorille ja hänen neitosilleen
10. Soi somasti huilutusten ohessa
12. Elegia Vihreässä Lehdossa tapahtuneesta tappelusta
14. Runoilija Wetzille. Soi kyllä kaikilla soittimilla, mutte erityisesti näppäiltäessä bassoviulua
18. Terran Novan ukoille Haarukankujassa laivalaiturin luona
21. Jossa hän 1:o kuvaa yötä iloineen, 2:o näyttää ikäänkuin silmien eteen asettavan eräänlaisen 
aequilibriumin viinin ja rakkauden voimien välille mutta lopultakin selvästi ilmaisee voittavan puolen
23. Joka on yksinpuhelu Fredmanin maatessa Krypinin kapakan luona, vastapäätä pankin taloa, eräänä kesäyönä 
24. Ruskean Oven rakkaalle muorille
27. Jossa on hänen viimeiset ajatuksensa
30. Isä Movitzille hänen sairastaessaan keuhkotautia
32. Isä Movitzille, jossa hän vertaa häntä laivaan
34. Movitzille, kun tuli on irti hänen asunnossaan Hiilenmittaajankadulla
36. Koskeva Ulla Winbladin äkkilöhtöä
39. Torshällassa sijaitsevassa Liljan kapakassa olevasta Bergströmskän muotokuvasta
42. Koskeva korttipeliä Klubilla
43. Ulla Winbladille, kirjoitettu eräänä heleänä hetkenä
44. Bredströmskän ja Movitzin melankoliasta
45. Isä Mollbergille, koskeva hänen harppuaan ja tavallaan ad notitiam, että Mollberg 
kärsi syyttömästi Rostockin kapakassa
49. Koskeva maihinnousua Klubin luona Mälarilla eräänä kesäiltana 1769
50. Viimeisestä Ulla Winbladiin heitetystä silmäyksestä hänen lähtiessään paluumatkalle 
Eläintarhasta
52. Movitzille, kun hänen morsiamensa kuoli. Elegia
53. Koskeva Dantotullin alapuolella T:n luona eräänä syysyönä sattunutta tappelua
54. Korpraali Bomanin haudalla Pyhän Katariinan kirkkomaalla
61. Nelinurkan rakkaalle muorille
63. Runoiltu keskellä viikkoa
64. Koskeva viimeisiä tanssiaisia Frömanin luona Horninmutkassa
66. Movitzille maalarille
72. Jätetty Kaisa Stiinan vuoteen luo myöhään eräänä yönä
77. Koskeva Ilveskissan neiti Sofiaa sekä jotakin, joka on tapahtunut
79. Eli jäähyväiset emännille, erikoisesti muori Maija Muurahaiselle Päivänkujassa 
Suurtorin luona anno 1785
80. Koskeva Ulla Winbladin huvimatkaa Kissanpyllyntullin ulkopuolella olevalle 
ensimmäiselle torpalle. Pastoraali, omistettu kunink. sihteeri Kellgrenille
81. Riitapukari Löfgrenille Dantotullin kuolinpesässä, runoiltu haudalla. 
Omistettu tohtori Bladille
82. Aavistamattomat jäähyväiset, ilmoitettu Ulla Winbladille aamiaisella eräänä 
kesäpäivänä luonnon helmassa. Pastoraali, omistettu kunink. sihteeri Leopoldtille 

Reino Hirvisepän Bellman-suomennokset

Bellmanin kuoleman 150-vuotismuistoksi julkaistiin kokoelma Laulava Bellman (1945 Kirja-Könni), johon Reino Hirviseppä suomensi 28 Bellmanin laulua. Myöhemmin Hirviseppä julkaisi täydennetyn kokoelman Bellman – lauluja ja epistoloita (1991 Yliopistopaino), jossa oli samoja lauluja, jokunen pidempänä suomennoksena. Bellmanin runoja siinä oli suomeksi 50 kappaletta: 17 Fredmanin laulua, 26 Fredmanin epistolaa, yhteislaulu Gustavs skål ja 6 Bacchuksen ritarikunnan hallitusrunoa ja lopussa runo Kuningas lähtee Suomeen. Johdannon kirjoitti professori Matti Klinge. Esipuheen Kari J. Sillanpää. Sitten vielä suomentajan saatesanat, joissa hän kiittää aikalaisia, jotka olivat kaivanneet suomeksi ja rohkaisseet suomentamaan Bellmania – Larin-Kyöstiä, Otto Mannista ja Nils-Eric Fougstedtia. Hirviseppä mainitsee Suomen televisiolle kirjoittamaansa laulunäytelmän ”Belmaniana”. Myös Unto Kupiaisen kokoelma epistoloita mainitaan. Aiemmin oli yksittäisiä Bellmanin lauluja suomennettu, Hirviseppä luettelee tekijöinä Otto Mannisen, Larin-Kyöstin ja Hj. Nortamon. Ja Gottlundin savonmurteiset vihot. 

Hirvisepän 1945 kirjassa oli Aarne Nopsasen kuvitus tussipiirroksin. Ruotsissa on tehty samantapaisia kuvitettuja Bellman-julkaisuja. 

Hirvisepän Bellman-suomennokset 

Originaali, otsikko. Alkusanat
FS 6, Eräälle veljelle Bacchuksessa, Soi kellot kolkon kalmiston
FS 8, Unkarin viiniä. Voi hyvät ystävät meillä jos ois
FS 10, Juomme aamunkoittohon. Juomme aamunokoittohon
FS 16, Paratiisilaulu. Koska synnyin laulu helää
FS 17, Juomarin allakka. Tais olla tammikuu heipä-hei
FS 21, Kesteissä. Niin pannaan hölkäks hiljalleen
FS 31, Aamukalaan Amaryllis. Nouse jo vieno tyttöni pieno
FS 32, Illalla. Oi saavu kuulas yö
FS 35, Ukko Nooa ja hänen eukkonsa. Ukko Nooa
FS 36, Suolaa, suolaa, enemmän suolaa. Lootin ukkeli eukkoineen
FS 38, Jooseppi ja Potifaarin emäntä. Kas vaimopa Potifaarin jo tää
FS 39, Mooses ja veljensä Aaron. Aika muuttuvi hiljalleen
FS 41, Babylonin Sanna. Babylonissa asui mies
FS 56, Nota bene! Kun on mulla haarikkainen
FS 59, Tilkkanen vielä! Onko tilkkanen pullossas
FS 61, Putelille. Terve veljyt kunnon kuoma
FS 64, Perhonen Hagassa. Silosiivin liitää perho
FE 3, Ulla tanssii. Torven pauhu juhlan täyttää
FE 4, Lemmen temppelit. Hei musikantit nyt torvihin palkeet
FE 9, Menuetti soi. Siskot ja veikot nyt ilo alkaa
FE 14, Orfein veljet. Terve Orfein veljet
FE 23, Yksinpuhelu. Äitini oi ken osoittikaan sulle
FE 25, Laulu nyt soimaan. Torveen nyt soita
FE 27, Laulut on laulettu. Ukko on vanha tummuu jo koi
FE 28, Fröijan papitar. Pienkujan päässä Fröijan lapsen
FE 30, Sarkkasi juo. Sarkkasi juo, jo Kalman käsi luinen
FE 31, Tappelu. Kas Movitz! Mik on sulla huoli
FE 32, Kaapparin hylky. Tuopitta oot sinä kuomani aivan
FE 35, Petetyt veikot. Pullon jos hukkaiskin veljemme nuo
FE 37, Sotaveikot. Vartiovuorollas seisot nyt mies
FE 38, Hautasaatto. Tieltä pois kansa
FE 39, Kesäinen aamu. Tyyntynyt on myrskysää
FE 42, Pata valttia! Ulla viherverhossaan
FE 48, Purjehdusmatka. Aamukaste kimmeltää
FE 51, Kolmen pytyn konsertti. Movitz antoi konsertin
FE 54, Hiljainen puisto. Ei lie jumal’ Iiris
FE 63, Bergströmin tanssit. Anna jo soittaja viulus soida
FE 69, Ullaa opetetaan. Mollberg tanssin opetustaan
FE 71, Ullalle. Ullani mun sano sallitko tuoda
FE 75, Mustasukkainen pillipiipari. Naurakaa oi ystävämme
FE 80, Huvimatka. Kun neitonen heljin herttaisin
FE 81, Katso, noin ihminen. Katso noin ihminen uumeniin maan
FE 82, Luonnon helmassa. Lähteelle istukaamme
Kuningas Kustaan malja. Kustavin nyt malja, riuska valtiaamme
BO XIV 2, Aamu koittaa. Laine käy uinumaan
BO XIV 16, Metsä kaikaa. Ken veikkostamme muistais ei
BO VII 10, Muiston malja. Tanssiin klarinetti helkkää
BO XIV 17, Reinin viiniä. Pois huolet veljyein
BO 17, Nurkkakrouvissa. Nyt templiimme astu ja seppelees tuo
FT 15, Bacchus nukkui. Hys veljet Bacchus jo nukkui
Kuningas lähtee Suomeen. Vaimenee valta Ahdin 

Gottlundin suuri Bellman-valikoima savoksi 1863

1800-luvulla Carl A. Gottlund käänsi Bellmanin lauluja, antoi henkilöille suomalaiset nimet ja siirsi tapahtumat Suomeen. Originaaleissa oli rokokoo-ajan Tukholman tunnelmia ja näkymiä. Gottlund sovitti ne suomalaiseen talonpoikaiselämään. Hän muutti tapahtumapaikat Helsingin seudulle. 

Gottlund oli ollut 9-vuotias, kun perhe muutti Juvalle, isän aloittaessa siellä kirkkoherran virassa. Aikuisena hän käytti Bellman-käännöksissään tuttua savon murretta.

Hänen työnsä täytyy mainita muutamasta syystä. Hän pyrki kokonaisteokseen kuten Bellman. Gottlund järjesti laulut uudelleen, laulun teeman mukaan. Laulut oli varustettu lyhyillä jälkikirjoituksilla. Kun suomen kielen käyttö maallisessa kirjallisuudessa oli alullaan, hän tarjosi kirjakieleen savolaisia ilmauksia. Hän julkaisi käännöksensä 1863–64 kolmena vihkona, nimellä C. M. Fredmanin lauluja ja loiluja. 

Alla Gottlundin suomennokset ovat järjestyksessä, jossa ne olivat Bellmanin julkaisuissa Fredmanin epistolat (FE) ja Fredmanin laulut (FS).

Alkuteos, Otsikko. Alkusanat.
FE 1, Kaisasta. Juuvaanpa ainiaan!
FE 2, Soitannon vaikuttamisesta. No, missäs on viuluis?
FE 3, Ulla Urpiainen tanssii Juusolassa. Somastipa Sorsa soittaa
FE 5, Viinan soarna. Niimpä kuulkaasta, veikkoiset, juokaatte voan!
FE 7, Vaimoista ja Viinasta. Viinaa ja vaimoja muistetaan myö
FE 9, Ala-kylän tanssista. Kuulkaas veikot, vaimot ja miehet
FE 10, Ilossaan Heikkilässä. Siukut, kuulkaas viuluinen!
FE 11 Ylä-kylän tanssi. Hei, sanoi Fredman, koska hään kuuli
FE 13, Mähöisen tanssi. Tokkopa kaikki jo ko'ossa lie?
FE 18, Ukot, olvelassa ollessaan. Ukot ne kilvalla joivat
FE 22, Maineheita muista maista. Lasit soivat kouriissansak
FE 25, Ullan vesillen mäntyä... Soittakaa kaikki!
FE 28, Ullan linnaan kuljettamisesta. Mä öylöin näin sun lapseis rukka
FE 29, Tanssiloista. Muovitspa, jouvuk tännek!
FE 31, Selkeänsäk soamisestaan. Kah, Muovits!
FE 33, Ulla lähtöö vesi-matkalla Veaporiin. Kaupunti!
FE 42, Kortin-lyönti. Jo ma luulen, uskon sen
FE 36, Ulla Urpiaisen moninaiset elämän-vaiheet. Toi Ulla nukkui vuoteellaan
FE 44, Muovits-poloisen päivittelemistä. Muovits yksin soitti
FE 45, Peloittivat Pöllöistäkin. Kuuleppas, Pöllöinen, kuinka sä voit?
FE 49, Töölöön, illan suussa, tultaissa. Ulla, kultain, jopa voan
FE 51, Muovits soitteloopi Jaakkolassa. Muovits soitti pillihin
FE 57, Partalan ristiäisihin. Kaikki on oikeen, jo laitoksissaan
FE 58, Kolehmaisen kuolemasta. Musta on mielein
FE 64, Tanssistapa tappeluhun. Etkös sie häpiäk, tullakseis tännek?
FE 67, Muovitsille. Kuules, Muovits, hoi!
FE 68, Äsköisestä tanssista Ukkolassa. Kohtapa, Muovists, myö soa
FE 71, Kaisaniemessä suurus-paloilla. Ullapa, kultasein, sullenma annan
FE 78, Joakon-päivänä olvelassa. Ei Pekka vielä ovesta peäs'
FE 79, Kuollessani. Moan alta Matti jo huutaa
FE 80, Juhannuksena. Kuin suvella neito Suomessa
FE 81, Kalle Kaukoisellen. Neätsek kuin varjomme, kultainen, neäk
FE 82, Jeä-hyväiset. Rupeeppas heinikossa!

FS 1, Bakkuksen vapasukuiset. Bakkuksen miehet neän puvussahan
FS 2, Bakkus-urojen ens'kerran tähti-niekoiksi koroittamisesta... Joukonpa miehet – ottakaa sauva!
FS 3, Bakkus-urojen tois-kertana... Neätkös sä noita?
FS 4, Tähti-niekkojen valallen käyttäminen... Jo sarvet tuolla soittaa!
FS 8, Juoma-laulu. Jos oisik viinoa soahvikin täys
FS 10, Viinan juoja. Juuvak kaiket pitkät yöt
FS 12, Pitoihin kuhtuminen. Venus, Minerva, Mars, voiton herra!
FS 13, Olvelassa. Kapakka!
FS 15, Kapakkahan tultuansak. Niin joutukaapa neijot
FS 19, Kuolemaisillani. Tott' aika karhun surma lie
FS 21, Pioista poislähtiissämme. Niin hiihtäkäämme hiljalleen
FS 23, Juoppo-Lallin valittaminen. Äitini kulta! mikä sun soatti
FS 29, Hollimiehet. Noapurinpa Lauri soittaa
FS 35, Ukko Noak. Ukko Noak oli kelpo mies
FS 41, Susanna. Joakim, sill' olipa niin
FS 48, Ulla lähtöö veneh-matkalla Halikosta Helsinkiin. Päivä paistaa aina voan
FS 57, Bakkuksen opetus- ja rukous-kirja. Rukoillaanpas nytki suotta
FS 61, Pullonsak nähtyänsä. Hyveä päiveä, kultueini!
FS 62. Juopuneen horaajamista. Ei puhettakaan!
FS 64, Kaisaniemessä. Kappas perhoin, lennossansa
FS 73, Hanno Haikarainen. Perhana vieköön! Jo räystehet ryskeä

Muita:
Fredmans testamente 164, Annikka. Ämmä kurja nyt pussin seljässään pitää
Fredmans sång 35, Juoppo-lallin jouhotuksia, olvelassa. Miehet ne, huitissaan, juovatten voan
Fredmans sång 214, Vanha Jussi. Kuulespa Jussi!

Katsokaa, kansa

Illanistujaisten esiintyjä Bellman alkoi sepittää ritarikuntaparodioita 1760-luvulla. Lars Huldén kirjoittaa kirjassa Ruusunpunainen suru: ”Tämä Bacchuksen ritarikunta, jonka Bellman oli perustanut, oli pelkkä mielikuvituksen tuote. Jäsenet olivat pahamaineisia juoppoja... jotka olivat saaneet potkut juopottelun vuoksi... Mutta seremoniat, joita ritarikuntaluvuissa kuvataan, oli lainattu todellisilta seuraveljeskunnilta... Bellman oli itse jäsen monissa niistä.” 

Fredmanin laulu 3, Se menigheten, kuvailee ritariksi lyömisen. Melodia on juhlava ja vanhahtava, rytmiltään menuetti. Se on aiemmin C. A. Gottlundin savontamana julkaistu 1863, ja kaksi ensimmäistä säkeistöä suomensi Seppo Mussalo yllämainittuun kirjaan.

1. Neätkös sä noita?
Sarvet jo soittaa,
juhlaksi jo Ruuskain rumputteloo.
Kaks nuorukasta,
Bakkuksen lasta,
Joukko-kuntaan lasketaan.
Joukonpa puhaltaja, Putkoin - hään
kantaapi viina-pullon käsissään.

1. Nää ihmisjoukko
ja kuule soitto,
ritarit Bacchuksen arvonsa saa:
kaks tarjoilijaa
komentajiksi
tänään lyödään, katsokaa!
Seuran airuet Glock ja Kämpendal
kantavat kunnialla valtikkaa

Bellmanin tehokas aloitus ”katso”, ”kuule trumpettia” ja ”rumpuja” osoittautuu suomentajille vaikeaksi, kun pitää sulloa lyhyisiin säkeisiin. Rosbergin suomennoksen ensimmäinen säkeistö kuuluu:

1. Katsokaa, kansa
seuraajiansa
Bacchus johtaa, ritarit kokoaa
Trumpetit siksi
kun ritariksi
lyödään kaks tarjoilijaa
Airuiksi nousee Glock ja Kämpendal
Valtikkaa kantaa, menneet vaietaan
:,: Pom pompompomom :,:  tänään menneet vaietaan

Laulussa on viisi säkeistöä, se on kertomus ritarikunnan seremoniasta. Bellman näyttää kirjoittaneen säkeistön viimeiseen riviin yllätyksen tai tyylirikon, ainakin kolmessa säkeistössä. Selvin sellainen on toisessa säkeistössä. Ensin ylevästi muistutetaan hyveiden ja voittajien palkinnoista ja sitten arkisesti ”Bacchus ajattelee samoin”, ja ”Kolmodin kantaa kaksi kullattua porsasta”. Säkeistön viimeisen rivin yllätys muuttaa laulua huvittavaksi. Ja tunnelman muutos, kun viimeisessä säkeistössä ryypätään. Ensimmäisessä säkeistössä loppu on ”ilman poikkipuheita”. Gottlundilla poikkipuheet on suomennettu viinapulloksi. Sehän sopii huonosti juhlavaan seremoniaan.

Bellmanin keksimän Bacchuksen ritarikunnan perinteet, mm. Barbaran päivän vieton, omaksui veljeskunta Par Bricole.

Goethe esitti 1800-luvulla mietelmiä seuraelämästä. Sekä yhteen vetävistä että erottavista piirteistä. Kirjasta Goethe. Mietelmiä. Suom. V. Arti 1951.  

Kun olemme suuressa seurassa, niin meidän on vaikea olla ajattelematta, että sattuma, joka saattaa niin monia ihmisiä yhteen, on varmaankin tuonut luoksemme ystäviä.

Ihmisten on vaikea tuntea toisiaan, vaikka he parhaansa mukaan yrittäisivätkin; mutta lisäksi tulee paha tahto, joka vääristelee kaiken.

Mylläri luulee, että vehnä kasvaa vain, jotta hänen myllynsä kävisi.

Eräille ihmisille täytyy antaa heidän houkkamaisuutensa anteeksi. 

Hautajaispolkka Niin lähti suuri mies

Fredmanin laulu 5a on melodialtaan iloinen. Laulun teksti puolestaan on muistopuhe kuolleelle. Lyhyeen lauluun sopii välisoitoksi rytmikäs polkka. 

Alkutekstin toinen säkeistö on lörpöttelevä, näyttää riimien ehdoilla kirjoitetulta. Suomennos alla saattaa sisältää selvempiä vertauskuvia kuin alkuteksti. Mutta samoja aiheita esitetään. Laulun minä on selvemmin mukana. Lopputulos on riimien ehdoilla koottu. Esimerkkinä toinen säkeistö kahdesta. 

Nyt lyömme poikki valtikkas,
se kuoleman on voitto.
Lyön pullon rikki haudallas,
se on sun iltasoitto.
Nuo pisarat kuin kyyneleet
ilmassa hetken kiiltää.
Sun syksys, talves tulvii veet.
Mun silmiäni viiltää.
    suom. T. Rosberg

Kovan tanssin jälkeen on aivan poikki

Muistokirjoitus menehtyneelle ritarille tuo mieleen kreikkalaisen Ksenofonin sotakertomuksen Anabasis, julkaistu 300-luvulla eaa. Liittolaisten pettämä ja tappama upseeri Klearkhos saa Ksenofonin kirjoittamaan muistokirjoituksen. 

Yksi heistä oli Klearkhos, joka kaikkien hänet lähemmin tunteneiden yksimielisen arvostelun mukaan oli mitä mainioin soturi ja erinomaisesti sotatoimia harrastava mies... Maanpakolaisena hän meni Kyyroksen luo... Kyyros antoi hänelle kymmenentuhatta dareikkia. Rahat saatuaan hän ei antautunut mukavaan elämään vaan värväsi niillä sotajoukon ja soti traakialaisia vastaan... kunnes Kyyros tarvitsi sotajoukkoa... Näin näyttää minusta toimivan mies, joka siinäkin tapauksessa, että hänellä on vapaa valta elää rauhassa häpeään ja vahinkoon joutumatta, valitsee sodan... sen sijaan että saisi varmasti säilyttää omaisuutensa, tahtoo ennemmin vähentää sitä sodassa. Hän tahtoi kuluttaa varojansa sotaan niin kuin joku toinen lemmitylleen tai muuhun nautintoon. Siinä määrin sota häntä kiinnosti. Hän oli luotu sotimaan, ja tämä näkyi siitä, että hän rakasti vaaraa, ajoi yötä päivää takaa vihollisia ja oli vaarallisissa tilanteissa harkitseva... hän kykeni paremmin kuin kukaan muu huolehtimaan muonan hankinnasta sotajoukolleen ja osasi myös saada ympärillään olevat ymmärtämään, että Klearkhosta oli toteltava. Tämän hän sai aikaan torjuvalla olemuksellaan: hänen silmiensä ilme oli synkkä, hänen äänensä karu, hän rankaisi ankarasti... Hänen kovuutensa ilmeni vihollisen edessä voimana... näytti lupaavan pelastusta... Sotilaat tahtoivatkin vaarallisissa tilanteissa mielellään häntä totella eivätkä pitäneet ketään muuta häntä parempana. Mutta... hän oli aina kova ja ankara. Sen vuoksi suhtautuivat sotilaat häneen kuin pojat opettajaansa, joten hänellä ei ollut miehiä... jotka olisivat seuranneet häntä kiintyneinä. (Kyyroksen sotaretki. WSOY 1960, suom. J. A. Hollo)

Kullattu ja kukkiva uurna

Suru muuttui naurettavaksi Fredmanin laulussa 5c. Bacchuksen ritarikunnan menehtynyttä ritaria kaivataan ja vainajalle halutaan antaa vielä viiniä uurnaan. Huumorin tyylinä on liioittelu. Vainajan koti on niin kylmä ja märkä, että Kuoleman viikate ruostui täysin. Menetyksen tuska ja naurettavuus vaihtelevat. Kaksi viimeistä säkeistöä näytteenä. 

Oi voi, sun kieles, kuinkas voi?
Se nektaria nuollut
Herkuista, joita Bacchus toi,
on elänyt ja kuollut
Mä peitän kieles mykän nyt
ja sinertävät huulet
Täst virrest olet tykännyt,
sen ikuisesti kuulet

Hei kippis, veikko huoleton,
saa sinut maahan laittaa,
kun kärsimykset ohi on –
Ei enää jano haittaa –
Kun lähdit, ilon hukkasin
Jäi sahti kesken kuurnaan
Täytämme kirkon kukkasin,
mä kaadan viinin uurnaan
      suom. Tuomas Rosberg 

Tää koija, kylmä, märkäkin, sun kodiksesi suostui

 

Tämän herättämänä otteita muusta kirjallisuudesta. Surussa nauramista palindromirunoilija Pekka Kytömäki sivusi runokirjassaan Sytytys 2020.

VÄÄRÄ NAURU

Ei väärä nauru 
surua, närää vie. 
     *
Uutta surua:
nauru sattuu. 

François Villon kirjoitti muistorukouksen superlatiiveilla, runoelmassaan Iso testamentti 1461:

Pelastakaa Jean Cotart, tarkoitan sielua...
Kertaakaan ei kädestään saatu mukia.
Alati ahkeroi juomisen hommassa...
Tässä maailmassa koskaan ei voi löytää
parempaa juoppoa. Yöllä ja päivällä
aina hän ryyppäsi. Itkunsa kuullessas
avaja porttisi Cotartin sielulle. 
Ruhtinas, tuskinpa sylkemään kykeni,
alati huuteli: Kurkkuni palaa jo!
Ei saanut sammumaan sielunsa janoisen
hirveitä tuskia Jean Cotart maisteri.
     suom. Veijo Meri 1983