Voiko Bellmanista puhua taiderunouden yhteydessä? Bellman esitti yläluokalle viihdettä, joka käsitteli juomista ja juhlimista. Hän pilkkasi juoppoja, sekoitti ylevää ja alatyyliä, vaihtoi näkökulmaa kesken kaiken ja vihjaili seksistä. Oli siis burleskin taitaja. Sellaisen kirjoittajan tekeleitä ei voi uskoa aivan sanatarkasti.

Tavattomaan monisanaisuuteen ja toistoon on kuitenkin piilotettu helmiä. Näkymien yksityiskohtaiset kuvaukset innostavat kuulijan kuvittelemaan. Luonto ja hetken merkityksellisyys herättävät ihailua. Kansankuvaus on tarkkasilmäistä ja itse asiassa ihannoi arkisia iloja. Vaikka todennäköisesti samassa laulussa joku saa pilkkakirveestä ja Fredman kehottaa ryyppäämään. Pelkkä sanallinen ilotulitus pakottaa lukijan ihmettelemään. Ja sitten koskettava käänne herättää myötätunnon tai liikutuksen. Huolimatta urastaan viihdyttäjänä Bellman onnistui olemaan runoilija.

Hänelle itselleen tällainen pohdinta olisi todennäköisesti ollut vierasta. Varmaankin vain mietti, miten hankkisi perheelle elannon sulkakynällään. Viinin ylistyksen esikuvat hän otti antiikista ja sekoitti siihen hulluttelevan, raadollisen 1700-luvun kaupunkilaiskuvauksen. Hän tähtäsi korkealle muodon taitajana ja kuninkaan viihdyttäjänä.

 Yrjö Liipola 1929

Bellmanin runot yllyttävät tarttumaan hetkeen. Aihe esiintyi jo antiikissa. Tässä esimerkki roomalaiselta pilkkarunoilija Martialikselta, mukailtu Marja-Liisa Polkusen suomennoksesta.

Sanot aina että elät huomenna, Postumus, aina huomenna.
Sanohan, Postumus, tuo huominen, koskahan se tulee?
Kuinka kaukana se on, mistä sitä on haettava?
Tuskin se parthien tai armenialaisten luona piilee?
Huomisellasi on jo Priamuksen tai Nestorin ikävuodet.
Huomennako elät? Postumus, tänään se on jo myöhäistä.
Joka viisaasti teki, Postumus, eli eilen.