Urho, jos kentällä kaatua saat

Fredmanin epistoloissa henkilöhahmoja tarkastellaan ulkokohtaisesti. Henkilöt eivät kerro ajatuksiaan, lukuun ottamatta Fredmania, kertojaa. Epistolassa 37 seurataan korpraali Mollbergia hänen vahtivuorollaan kuninkaan puutarhassa, Fredmanin näkökulmasta. 

Säkeistöjä on 11, joista kolmessa keskitytään puiston kauneuteen. Kahdessa säkeistössä kuvaillaan Mollbergin ulkomuotoa tarkasti, osin pilkallisesti. Hienostoa kuvaillaan ja luetellaan kahdessa säkeistössä. Kahdessa ihaillaan puistoon saapuvan kuningattaren tuloa ja tehdään kunniaa. Kuudennessa säkeistössä kuvaillaan paria vapaalla olevaa sotilasta puistossa. Toinen taputtaa tyttöään, toinen torkkuu. Siinä välittyy kesäisen puiston rauhallinen tunnelma. Kuningattaren saapumisen kuvaus on lähes yliampuvaa. Pilkallinen sävy kohdistuu silti vain hovimuusikoihin. He ovat kierosilmäisiä, janoisia ja hurskaita kuin lampaat. 

Muodostuukin kontrasti, kun 10. säkeistö kuvailee, kuinka sotilaan kaatuminen sodassa on kunniakasta. ”Paita päälläsi verisenä ja kauniina kertoo kuulista, jotka sinuun osuivat”. Tämän ainoan säkeistön Reino Hirviseppä julkaisi suomeksi nimellä Sotaveikot. Suomennos oli juhlava ja isänmaallinen. 

Alkutekstissä Fredmanin sävy muuttuu hyvin arkiseksi säkeistössä 11. Näin annetaan ymmärtää, että vartiomiehet eivät ajattele kunniaa, vaan vahtivuoron päättymistä ja sotilaiden arkista äkseerausta. Fredman kysäisee sivumennen: ”ethän vain pelkää?”. Edellisen säkeistön paatos saa ironisen sävyn. 

Säe säkeeltä luettuna Bellmanin laverteleva lauluruno sisältää sekä luonnonkauneutta että isänmaallisuutta, ihailua ja pilkkaa, tapahtumaa ja odotusta. Alkutekstin tyyli jää vaihtelevaksi. Viimeinen 11. säkeistö ratkaisee ehkä kokonaisuuden lempeän pilkalliseksi. Tai sitten se on loppuvitsin yritys. 

Suomentajalle teksti antaa siis valinnan mahdollisuuksia. Millainen tarina on kertomisen arvoinen? ”Mollberg, paikka!” se alkaa, ja alentaa vartiomiehen koiran asemaan. Aikalaisten nimien luettelo tai paimenrunouden hahmot eivät ole tarinalle oleellisia, voidaan jättää suomennoksesta pois. Viiteen säkeistöön tiivistäen paljon muutakin jätetään pois. Laulu on hetken aistimusten kuvaus kesäisessä puistossa. Vuoroin ihastunut, vuoroin pilkallinen. Kuin M. A. Nummisen tyylillä. Näytteenä suomennoksen toinen säkeistö sekä viimeinen. Ainoastaan viimeinen säkeistö on suomennettu alkutekstiä läheisesti seuraten. 

   Aurinko välkkymään jalokiven saa,
   Hienohelmat niiaa, nauraa, pyörii, parkuu. 
   Säihkettä, soittoa, puron solinaa,
   Orfeus kun kesäneitiin hullaantuu. 
   Portilla puiston käy säpinää. 
   On univormut kauniit ja kuumat. 
   Oi, kuningas ja kuningatar saapuvat! 
   Herttuat, kreivit, nyt tervehtikää. 

   Terveydeks, Mollberg, joko kello soi?
   Jaakobin torniss kahdeksaa se viisaa.
   Ethän vain pelkää? Sotamies ei voi
   yhtään empiä kun rinnan paljastaa.
   Mars, eteenpäin ja suoristakaa!
   Seis, ojennus, mä sulkeiset kestän.
   Kunniaa tee! Hei, onko se jo yhdeksän?
   Huus toinen vartija sillan takaa.

      Fredmans epistel n:o 37
      Til Mollberg på post vid Kungs-Trädgården
      Mollberg, stå stilla...
      suom. T. Rosberg

Tuoksuva, unettava puisto