Armoa Ulla turhaan anelee temppuineenEpistola n:o 36 kertoo Ullan aistillisesta kauneudesta ja hänen liköörinjanostaan majatalossa. Mutta Ulla pidätetään ja viedään ojennuslaitokseen kehruutyöhön. Krouvari puhkeaa kyyneliin. Epistola n:o 48 (Tuuli hiljaa henkäilee) kertoo luonnon kauneudesta ja veneretkestä Mälaren-järvellä. Loppusäkeissä Ulla ja Norström ovat kahden. Movitz käskee Norströmiä siirtymään, koska ”nainen kuuluu meille kaikille”. Epistolassa n:o 50 (viimeisestä silmäyksestä Ulla Winbladiin hänen lähtiessään paluumatkalle Eläintarhasta) soittajat puhaltavat ”Hyvästi, nymfini”. Ulla on palvottu kuin Venus antiikin tarussa. Epistolassa n:o 51 Ulla laulaa krouvissa ja riitelee päälle käyvän Bergströmin kanssa. Epistolassa n:o 71 kertoja ylistää luonnon ja Ullan kauneutta. Hän tahtoo hemmotella ja tulla hemmotelluksi kahdestaan Kalatorpalla.
Nyt raukkaa raahaa kaksi vartijaa pamppuineen
Särkyneen kellon huomaan, pitsihelma repeää
Lahjaansa luonnon suomaa itsekin häpeää
Bellman liittää Ullan henkilöön miesten naisenjanoa, naisellista huvittelun ja koreilun halua ja ärhäkkää selviytyjää. Välillä kauneuden palvontaa uskonnollisessa sävyssä. Ullan historiallinen esikuva Maria Kristina Kiellström ei ole tässä oleellinen. Epistoloissa Ullan hahmo sai esittää, mitä runoilija kulloinkin tavoitteli. Epistolassa n:o 82 Fredman jättää jäähyväiset Ullalle.
Hyvästi, Ulla oma,
on hetki eron armottoman:
Fredmanin tarmottoman
viimeisen kerran vierelläsi näät.
Nuttuni nappiparan
nään jääneen yhden rihman varaan.
Soi nauru ajattaran,
nyt yksin luonnon helmaan jäät.
Sen tuoksuissa tuntuu myös kutsu mullan
niin lahoavan.
Vietimme kanssa Ullan
nyt laitimmaisen kerran häät,
nyt laitimmaiset häät.
suom. Liisa Ryömä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti