keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Suhtautuminen sellaisiin ihmisiin, joille on helppo tehdä vääryyttä, paljastaa selvästi, kunnioittaako asianomainen luonnostaan oikeudenmukaisuutta ja vihaako hän vääryyttä.
   Platon
Bellmanin runotuotanto on laaja. Pääteosten, Fredmanin episoloiden ja Fredmanin laulujen yhteinen piirre on, että runoissa ei esiinny johtopäätöstä tai opetusta. Johtopäätösten teko jätetään lukijalle. Harvinaisissa poikkeuksissa opetus on tarkoituksellisen hupsu. Näin esimerkiksi Fredmanin laulussa n:o 26, jossa hautajaispuheen vertauskuva ja totinen sävy ovat naurettavia.
Niin Fredman kuol pois
On sielu kello
ja ruumis pullo,
kai veljet näin hahmotella vois. – – (torvi)
Tie elämän lie:
me hampaat purraan
ei surra turhaan
ja sitten kuolema meidät vie. – –
   suom. Tuomas Rosberg
Viisauksien sijaan Fredman neuvoo aina juomaan lisää. Aikalaiset tiesivät oikean Fredmanin ryypänneen itsensä hengiltä. Loppunousu epäilemättä huvitti niitä, jotka kuulivat pari laulua, mutta kokoelmassa yllyttäminen alkaa puuduttaa. Teini-ikäinen Saima Harmaja kirjoitti päiväkirjaansa 1929 lukeneensa "Bellmanin inhottavia juomalauluja" ja häntä itketti.

Bellmanin kokoelmien kestävimmissä runoissa on kuitenkin yleisinhimillisiä tunteita. Kuolemaa pelkäävän Fredmanin suuhun on kirjoitettu lujaa tekstiä. Lohduttomassa maailmassa Fredman anoo lohtua. Bellman esitti hyljeksityn juopon ihmisenä, johon lukija voisi samaistua. Tämä saattaa olla opetus, joka runojen tekstistä näyttää puuttuvan.
Muisto on kirkas, varhaisin kai:
Äiti toi lämmön vierelleni.
Riemu, jot sängyssä isäni sai
kirvelynä jatkui vain tielleni.
Nukkuivat pois, ja kippis vain hei,
ääneni katkesi, itku sen vei.
– – (sello)
Laula sä, Movitz, mun veljeni!
   Fredmanin epistola n:o 27, suom. Tuomas Rosberg

Anna meren se selvittää, kuka viereesi jää. Vladimir Vysotski


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti