Hyvää J. L. Runebergin päivää. 1800-luvun puolimaissa Runeberg oli paitsi tärkeä suomalaisuuden ja kansallistunteen luomisessa, myös eurooppalaisen romantiikan eturivin runoilija, arvioi apulaisprofessori Kai Laitinen 1982. Lars Huldén kertoo kirjassaan Ruusunpunainen suru: Kun Runeberg kävi koulua Vaasassa 1815–22, laulettiin Bellmania hänen toveripiirissään... Siellä Runeberg opetteli ulkoa Fredmanin epistolat ja Fredmanin laulut. Sen huomaa hänen varhaisesta runoudestaan, vielä ensimmäiseen runokokelmaan sisältyy runoja, jotka selvästi todistavat Bellmanin vaikutuksesta.
Ote runosta Kesäyö:

Aurinko on kukkulalle,
aalto loiskii veneen alla,
iltatuuli meidät saattaa
rantaan näin.
Kuuletko leppien humisevan?
Näetkö niittyjen kukoistavan?
Iloitkaamme; kulku ajan
nautinnolle vetää rajan,
kohta rakkauden retki
päättyy niin kuin suven hetki.
   J. L. Runeberg, Dikter 1830, suom. Seppo Mussalo

Vertailukohdaksi voi lainata Bellmanilta epistolaa n:o 71:

Silmies hehku saa elollisen värisemään,
varmasti tunnen liekin tuon.
Kling! Juoksen veräjään, ikkunaasi kilistämään
Maljas juon!
Eikö ole kaunis Fiskartorpet nyt?
Saa tuuli ovet aukeamaan.
Lehväkuja puiden on hiljan herännyt yölevoltaan.
Katso lahden kimallusta – Kyllä vaan!
Pellonreunan rusotusta takanaan.            
Eikö päätä huimaa näky ihanin?
Niin huimaakin, niin huimaakin!
   suom. Liisa Ryömä, suomentajan hyväksymät pienet muutokset T. Rosberg

Pohjoisten runoilijoiden tuotannossa kesän aistimukset yllyttävät tunteita.