Siat eivät siedä ihmisvertauksia

Seitsemässä veljeksessä Simeoni katui viinan keittoa ja naukkimista. Juhani päätti, että viinan kanssa puristetaan jäähyväiskättä. Aapoa käskettiin muistella sokea-enon tarina siasta. Juttelipa Aapo heille seuraavan:
Oli sunnuntai-aamu; lokalammikossa kesä-auringon hohteessa röhöitteli sika, katsellen kansaa, joka kulki hänen ohitsensa kirkkoon. Kadehtivalla, kivistävällä sydämellä katseli se ihmisen jaloa, kaunista muotoa, muistellen omaa harjastettua haamuansa... kovin se oli vihoissaan Jumalalle, joka ei myös häntä ollut ihmiseksi luonut. Koska se viimein oli kylliksi nupisnut ja närisnyt, oikaisi se koipensa, ummisti pienet kyynysilmänsä ja nukkui. Mutta koska se hetken päästä heräsi, makasi sen vieressä kumppani, eräs juomari, joka päissään oli kiirahtanut lammikkoon alas, ja oli nyt tukahtumaisillansa lokaan. Sika huomasi hänen vaaransa, armahti häntä ja, iskien torahampaansa miehen kaulukseen, kiskoi hänen ylös kuivalle maalle. Mutta tuon armotyön tehtyänsä, se katseli miestä hetken, irvisti pahasti ja lausui: »sinä kurja mies, onhan muotos niin ruma, etten kauemmin ilkene katsella». Niin sika lausui, läksi hänestä röhkien pois ja rupesi tonkimaan maata.

Bellman saattoi joskus kääntää perinteisen moraliteetin vastakohdaksi. Mutta joskus krapulaa kuvatessaan hän antaa Fredmanin kärsiä. Pian Fredman kuitenkin kaipaa taas ryyppyä, ja kuulija saa hekotella alkoholistille.

En, vanhempani, pysy jaloillani,
näin kävi miehen kaato,
vaan kohmelossa makaan rapakossa,
ruho haisee niin kuin raato.
Oon jälkeläinen raihnas ja täinen,
peruukitta kaljupäinen.
Ei tästä suosta pois jaksa juosta
pojan polvi lysmyväinen.
Niin ottaa voimille
nousta koivilleen!
  Fredmanin epistola 23 suom. Liisa Ryömä

Hyvää Aleksis Kiven päivää.