Bellman. Biografin, Carina Burman 2019, Albert Bonniers Förlag

27.2. dosentti Carina Burman luennoi Helsingissä. Hän kertoi kirjoittaneensa Carl Michael Bellmanin elämäkerran, ”vaikka olen nainen enkä ole Tukholmasta”.

Bellman on laajalla tuotannollaan laskenut erään ruotsalaisen kirjallisuuden peruskivistä. Tukholma on Bellmanin roolirunouden näyttämö. Fredmanin epistoloissa Bellman osasi kirjoittaa kaupungistaan. Nykyihminenkin näkee kaupungin hänen silmillään.

1700-luvulla odotettiin, että koulutettu yläluokan ihminen pystyy pitämään henkevän puheen ja kirjoittamaan tilanteeseen sopivia värssyjä. Bellmanin runous on taidokasta, kuten runouden piti olla siihen aikaan. Mutta elämäkerturin mukaan Bellman ei noudattanut sääntöjä sisällön suhteen. Ikään kuin runoilija ei olisi ymmärtänyt, että kalastajien kuvailu ei voi olla ylevän runotaiteen aiheena.

Elämäkerturi on käynyt esittelemässä teostaan kirjastojen tilaisuuksissa. ”Sellaisissa on tavallisesti kirjallisuustätejä sekä lukiolainen, jonka pitää tehdä aiheesta esitelmä.” 2019 julkaistun Bellman-elämäkerran tilaisuuksissa on kuitenkin ollut enemmän miehiä. Lukiolainen tietysti muiden mukana. Miehet ovat lähettäneet elämäkerturille äänilevyjä ja musiikkitiedostoja, joissa he tulkitsevat Bellmania. Millaisista syistä jotkut ottavat Bellmanin laulut näin henkilökohtaisesti?

Ainakin Bellman-tutkimuksesta mainittiin, että ”tutkijat ovat miespuolisia, kaikki ihastuneet Ulla Winbladiin”.

Bellman kelpaa myyttiseksi hahmoksi, koska hänet nähdään samanlaisena kuin kuvailemansa karikatyyrit. Rapajuoppo, joka ihastuu Ullaan. Mutta Bellman ei kirjoita omista ajatuksistaan. Bellmanin kirjeistäkin havaitaan hänen roolileikkinsä. Hän saattaa leikillään allekirjoittaa kirjeen eri nimellä tai ”terveiset Tripolista”. Hän itse kirjoitti, että ei ole syvällinen. Elämäkerturi Burmanin mukaan Bellman ei tunnu erityisen älykkäältä, arvioiden hänen huonosti onnistuneita töitään ja talouttaan. Varmaa on, että runoilija oli leikkisästi innostuva. Aikalaisilleen mieleen jäävä.

Nuori Johan Oxenstierna oli ollut Lissanderin salongissa seuraamassa Bellmanin esitystä, ”Bacchuksen ritarikunnan” menoja. Oxenstierna kirjoitti päiväkirjaansa laulujen olleen täynnä ajatuksia, osa älyttömiä, osa yleviä, mutta aina uusia. Bellmanin laulu, sitran soitto ja eleet yllättivät ja herättivät ihmetystä tai naurua. ”Yöllä en voinut nukkuakaan, niin täynnä pääni oli niitä hullutuksia, jotka eilen näin.”

Nykypäivän elämäkerturi ihailee Bellmanin kykyä kirjoittaa samaan runoon surua ja iloa. ”Bellman oli originelli ennen kuin koko käsitettä oli keksitty”. Kirja-arvio Aftonbladetissa.