Runebergin päivä sopii kansallisrunoilijamme töiden tarkasteluun. C. M. Bellmanilta saatuja vaikutteita voi arvailla, kun lukee runon Matka Turusta. Ote J. L. Runeberg 1874, suom. Edvin Avellan.

Jo purje liehuu, pursi on irrallaan;
Jo nuorukainen ruorihin kiiruhtaa,
Ja ruusuposki tyttö istuu
Airojen ääressä keulapuolla.
2.
Ei maito, heelmät maukkahat painakkaan
Nyt purtiloa, tyhjänä kiulut on,
Ja siivotussa koppasessa
Hemmut ja vaattehet hienot piilee.
5.
Vaan kuljen luonnon tyynessä templissä,
Sen kauneutta katselen rauhaisna
Ja kuultelen sen kieliöitä:
Lintuja, kaikuja, virtasia.
6.
Jo lahden selkä aukevi yhtenään;
Ja matkan päässä Ruissalon rannan nään,
Choræon lähdettä miss’ hoitaa
Tammien keskellä luonnon immet.
8.
Vaan koita kohden kääntyvi kulkumme,
Ja selkä aava peilinä heijastaa,
Ja joutsenina valkoisina
Purjehet välkkyvät taajanansa.
9.
Vaan päivä laskee, tuuloset lauhtuvat,
Ja linnunlaulu nukkuvi metsässä;
Ja siellä täällä vainen tyttö
Nostavi airoa lauleskellen. 

Mieleen tulee etenkin Fredmanin epistola n:o 48, ”jossa kuvaillaan Ulla Winbladin kotimatkaa Hessingenistä Mälarilla eräänä suviaamuna 1769”. Reino Hirvisepän suomennoksesta:

1.
Aamukaste kimmeltää,
Mälar on kuin peili.
Tuulta vartoomaan vain jää
purren valkoseili.
Airo lähtöön auttaa saa,
viiri kunnes virkoaa.
Laiturilla heiluttaa
hempukainen heili.
3.
Pursi kulkee, purje lyö,
soitto ilman täyttää.
Jerkkerill on uus nyt työ,
luuttuaan kun käyttää.
Kas, jo aamu valkenee,
viiri vinhaan kieppuilee.
Kukko jossain kiekaisee,
kello neljää näyttää.
4.
Ulla, nouse katsomaan,
haukotukset heitä!
Solmi huivis sukkelaan,
käymme tuulten teitä.
Laula, naura – surra ei!
Aivastitkos? – Prosit, hei!
Halki Mälarin jo vei
pursi joutuin meitä.

Suvi on sininen