Sulje silmiäs ihanaan siristykseen kaihoisaan

Eräs kauneimmista Fredmanin epistoloista on numero 74, Bergströmskan muotokuvasta. Bellman omisti laulun kuvanveistäjä Sergelille. Sergel oli Bellmanin ystävä, ja hänen piirroksensa piippua polttavasta Bellmanista on ainoita runoilijan elämän aikana piirrettyjä muotokuvia.

Fredman puhuttelee Movitzia, joka maalaa kaunottaren muotokuvaa. Se on ”suloista vaivannäköä”. Kahden lauletun säkeistön välissä oleva runo väittää muun muassa, että kuvataide ei voi saavuttaa luonnon kauneutta. ”Ah, maalaa Movitz vielä, mutta tee kuvastasi iloinen. Bergströmskan malja – kippis – jonka kuva kankaalla komeilee! Apelles ohjasi hänen kättään! Minä juon, maalaa sinä”, Fredman päättää puheensa. Toisessa säkeistössä taiteilija Movitz vastaa. Hän kertoo olevansa kyllä rakastunut, mutta omaan teokseensa. Laulu on kaunis, mutta suora käännös ei sovi lainkaan melodian vaatimuksiin. Siksi suomennos on mukaelma, tehty yksinkertaiseksi rakkauslauluksi ilman runo-osuutta välissä. Ensimmäinen säkeistö esimerkkinä alla.

Fredmanin epistoloissa Movitz on monipuolinen sivuhenkilö. Hän on usein Fredmanin opetusten kuulijana ja kohteena. Tässä Movitz on maalari, kuin myös epistolassa 66. 

Tuo työ,
siveltimen yö, kuu ja puisto,
hiljaa mestari nurkassaan,
kaunein Freija on mallinaan.
Ikuistat kauneuttaan,
jää nuoruudestaan muisto.
Vain työ,
etkä kuule miten krouvin väki hoilaa.
Katso silmiin, joita siveltimes maalaa.
On tulta katseessaan,
kuin tähden loisto.   (Fine)

Movitz, sä emmit, korjailet.
Pois vaikeudet.
Tie nerouden
on käsissäs,
tie autuuden
nyt edessäs
maassa kauneuden.  (D.C. al Fine) 
    suom. T. Rosberg 

Bellman Bacchuksena, J. T. Sergel (kuva Wikipediasta)