Bellmanin lauluissa on usein kontrasti hienon muodon ja banaalin sisällön välillä. Fredmanin epistolassa 77 on kaunis, kansanlaulumainen melodia ja tekstissä ryyppyretken kuvaus. Kieli on kekseliästä ja vaihtelevaa. Riimittely on virheetöntä (suomennoksessa puutteellista). Kokonaisuutena laulu ei kuulu Bellmanin merkittävimpiin. On vain kevyttä viihdettä, tarkoitettu naurattamaan.
Bellman käyttää tässä laulussa runsaasti verbejä, se on virkistävä tyylikeino. Kahdessa säkeistössä kuvaillaan öistä satamaa miltei runollisesti. Se on suomennettu aiemminkin, ainakin Unto Kupiaisen toimesta (kokoelmassa Fredmanin epistoloita, 1957 Arvi A. Karisto).
Tarinassa Fredman saapuu Ilves-krouviin, uhoaa, juoruilee ja alkaa flirttailla neito Sofian kanssa, jonka ”kapteeni on 15 kertaa maannut”. Tarina päättyy selkäsaunaan. Fredman anoo kapteenia lopettamaan, kun ”selkäni jänteet on hakattu ryyneiksi”. Kapteeni kiroaa Fredmanin englanniksi ja nimittää koiraksi. Esimerkkinä kolme säkeistöä kahdeksasta.
4.
Kas, miten viiri lyö, tuuli sen kiskoo
Pullistellen pyörii ja on punainen
Aaltoja koskee, kun kulmiaan viskoo,
laiturissa laiva sen narskahdellen
Karhu on kannella kettingissään
Kuunvalo erottelee raudan joka lenkin
Varjossa maston jää mies pimeään
Viulunsa soi päässä penkin
5.
Huh, nytpä reelinki keinuu ja vippaa
Isomasto naukuu, kuuletko sen!
Arkulla istuva vieras vain hikkaa
Tilirulla vieressä kolpakoiden
Hei veli Mollberg, tuijotellaan
Tässä on kaukoputki, siitä imekäämme
Tuolla tuo harmaapää laiturillaan
Mies täysi tollo ja käärme
6.
Skool kauniit nuoret, ne säästöni vei, juu
Ikuisesti hikka on kohtalonain
Tuolit käy piirissä, lattia keinuu
Mitä näät ja kuulet, sen kannusta sain
Kauppa kyll hierottiin kohtuullinen –
sellaisen lastin kyllä tämä jätkä raijaa
Jos kysyt laatua virvokkeiden,
en sitä lainkaan mä snaijaa
suom. Tuomas Rosberg |
| Satamassa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti