sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Nuoruudenrunoissaan Bellman esitti ihmiselämän tärkeät hetket jo koomisessa valossa. Tässä miehen kosiessa mielitiettyään.
Ja jos se vain sinulle mielehen ois
ja jos rakas Kirstin niin tahdot
niin luulen, että se luonnistua vois
ja mikään ei menisi pieleen
jos hynttyymme yhtehen lyötäisiin nyt
Mulle enemmän tavaraa on kertynyt
kuin sulle ees tulee mieleen
  suom. Seppo Mussalo

Perämoottori?

perjantai 12. tammikuuta 2018

Bellmanin lauluissa esiintyvien henkilöiden kuten kelloseppä Fredmanin esikuvat olivat tunnettuja alempisäätyisiä tukholmalaisia, mutta laulujen tapahtumat runoilijan kehitelmiä. Henkilöt elivät runoilijan mielessä omaa elämäänsä. Laulut sijoittuvat usein elämän käännekohtiin kuten hautajaisiin. Kertomus johtaa usein henkilöiden inhimillisten heikkouksien alleviivaamiseen. Bellman kirjoitti henkilöistään välillä ilkkuen, välillä myötätuntoisesti. Kukapa ei olisi joskus erehtynyt?

Puntaroimalla voi löytää lasit, jotka eivät ole tyhjiä

tiistai 9. tammikuuta 2018

Bellmanin lauluissa usein esiintyvä juopumisen ihannointi on osattava nähdä erilaisissa käyttöyhteyksissä. Laulu saattoi olla jatkoa juomalauluperinteelle. Tai laulu saattoi liioittelun kautta pilkata sitä. Bellmanin yleisö tiesi laulujen kertojan, kelloseppä Fredmanin alkoholiriippuvuuden tarinan. Tai laulu saattoi ehdottaa viinaa kuolemanpelon helpottajaksi. Senkin ehdotuksen voi käsittää pilkalliseksi, jos on kokemusta kovasta krapulasta.

Jos herää pelko, että noudattaisi laulun kehotusta ryypätä, kannattaa Bellmania esittäessä pukeutua Mustanaamioksi. Hän ei sekoittanut päätään alkoholilla. Ravintolassa Mustanaamio tilasi lasin maitoa.

Kuvan henkilöt eivät liity tekstiin. Vaan yhtyeeseen Vinku ja Hakka.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Soittimien ahkera tutkiminen voi auttaa selvittämään niiden käyttötarkoituksen. Vinku ja Hakka esiintymässä to 25.1. klo 19 maissa Hämeenlinnassa, Nooran viinibaarissa. Vapaa pääsy.

Vinku ja Hakka aloittivat yhteisen tutkimusretken Bellmanin lauluihin Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin työhuoneella. Kiitos nukkemestari Hannu Räisälle.




Bellman ja balalaikka oli Helsingin Balalaikkaorkesterin ja solisti Oskari Nokso-Koiviston toteuttama hanke 2013–16. 

Carl Michael Bellmanin lauluja esitetään suomeksi harvoin. Uusia suomennoksia ei ole tullut Liisa Ryömän 90-luvulla julkaistujen jälkeen. Aiemmin näitä ruotsalaisia lauluja ei ole sovitettu venäläisille perinnesoittimille. 


Siksi Helsingin Balalaikkaorkesteri teki albumin Bellman ja balalaikka, jossa Bellmanin melodisimmat ja tunteellisimmat laulut esitetään uutena, slaavilaisena tulkintana.

Solisti on musiikin maisteri Oskari Nokso-Koivisto (basso). Orkesteria johtaa on kapellimestari Gennadi Klykov. Sovitukset venäläisille soittimille on tehnyt Jevgeni Antonov. Ohjelmassa on mukana Tuomas Rosbergin uusia suomennoksia. 

Oskari Nokso-Koivisto

lauantai 20. toukokuuta 2017

Liisa Ryömän muistoksi. Hän sai 1998 Kääntäjäkarhu-palkinnon Carl Michael Bellmanin suomennoksesta. ”Laulurunoissa soi tunnistettava poljento, kuvasto on riemunkirjava ja sointi milloin riehakas, milloin surumielinen. Niin kuin Bellman itse.” Ryömän Bellman-kokoelma Lauluja lasin läpi löytyy kirjastoissa Helsingissä.  Valtakunnallisesti käytä hakusanaa ISBN 951-0-22082-5.

Ei ilmettä noin synkkää nyt,
ken suuta nyt noin vääristää?
Me käymme käsikynkkää nyt,
on sama määränpää.
Vaan ennen sanaa hyvästi,
nostamme hyväksyvästi
me emännälle lasia,
ja sitten asiaan!

Fredmans sång n:o 21
(Måltidssång. Så lunka vi så småningom...)
suom. Liisa Ryömä

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Rakkautta etsimässä

Vaikka laulut miltei aina sivusivat alkoholiriippuvuutta, Bellman osasi tehdä helliä tuutulauluja. Kuuntelijoiden iloksi ote laulusta Kimmellys, se on Fredmanin epistolasta 72 (Glimmande nymph). Laulu on Helsingin Balalaikkaorkesterin levyllä Bellman ja balalaikka.

Bellman ja balalaikka cd 2015

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Keskustellessa hanketta sivuavien ihmisten kanssa on syntynyt käsitys, millaista Bellman-ohjelmaa tavallisesti odotetaan. Kvintetin esiintymisten yhteydessä on tullut havaittua. Äänitteen ostajilta on kyselty ja kuultu. Kiitos kaikille palautteesta. Bellmanin laulujen soidessa merkittävä osa yleisöstä odottaa riehakasta heittäytymistä, juomalauluja ja naurua. Eräs kysyjä kaipasi niitä lauluja, joiden tekstissä on dialogia. Mieleen tulevat epistola 45 Terve, Mollberg tai epistola 65, jonka voi esittää säkeistö kerrallaan Fredmanin ja Movitzin vuoropuheluna.

Bellman ja balalaikka -valikoima on sentimentaalinen ja mollivoittoinen. Lauluja, jotka sopivat slaavilaiseen käsittelyyn. Tarkoituksena oli esittää Bellmanin kauneimpia melodioita ja koskettavimpia laulurunoja.

Laajasta tuotannosta voi poimia erilaisia valikoimia. Seuraavat suomennokset vastaavat myös mainittuihin toivomuksiin. Kunhan onni suosii niiden julkaisua tavalla tai toisella.
Oskari ja kvintetti kävivät esiintymässä Katajanokan kasinolla illallisella. Maisema etuovelta.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Carl Michael Bellman kirjoitti tukholmalaiselle yläluokalle. Rokokoo-ajan hienostuneeseen runoiluun hän sekoitti sataman väen huutelua. Pilalauluissaan hän esitti ja imitoi erilaisia tyyppejä. Muutamat Bellmanin lauluista lienevät ruotsalaiselle jokamiehelle kuin Aleksis Kiven runoihin sävelletyt laulut suomalaiselle. Kaikkien tuntemia yhteislauluja ja osa kansallista kulttuuriperintöä.

Kvintetti valmiina 20 minuuttia ennen pikkujoulukeikkaa.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Äänitteinä Bellman-suomennoksia on julkaistu viimeksi 2004, kun Turun Tekniikan laulu julkaisi levyn Laulu nyt soimaan! - Bellmanin parhaita. Sitä edelliset olivat  Bellman Ensemblen Lauluja lasin läpi 2001 ja Fransmanin ja Rantasen Bellmanin janoovat sielut 1995.

Äänilevy Bellman ja balalaikka julkaistiin 2015 ja on kaupan muun muassa Kansanmusiikkiliiton nettiputiikissa.