Laulu keuhkotautiselle ystävälle, Fredmanin epistola n:o 30, lienee tunnetuin Hirvisepän suomennoksena "Sarkkasi juo". Siinä Fredmanin viesti on tiivistetty. "Veljeni, vaikka vartookin sua hauta, surra ei auta. " Bellman ja balalaikka -valikoimaan päätyi Liisa Ryömän laajempi suomennos "Juo kaikki pois ja varo ettei läiky", koska siitä voi aavistella Fredmanin luonnetta. Hän on sairaan ystävänsä seurana, mutta lohduttamista enemmän näyttäytyy kuolemanpelko. Laulaja rohkaisee, mutta vaikutelma on pelokas ja uhoileva.

Movitz, sun yskintäsi kauhistuttaa,
rinnassas tuoni pitää kemujaan.
Jyskyttää vielä säikky sydän mutta
hauta jo huuliltasi lemuaa.
Krouvissa sanelet kai viimeisen rippis,
--- aamen ja kippis.
:,: Kännin voi aina viedä mukanaan :,:

Maljalla tahtoo Bacchus hyvästellä.
Sykkimään suones viina vielä sais.
Matkalle saattaa Freijan hymy hellä.
Vuoksensa vertaan ken ei vuodattais?
Viimeisen kerran nyt elämääsi mietit
--- kuinka sen vietit.
:,: Kelpaako lähtöryyppy? - Totta kai! :,:
  suom. Liisa Ryömä

Bellmanin oma keuhkotuberkuloosi antoi varmaan taudin kuvaukselle väriä. Jatkuva juopottelun ylistys parodioi moralistista runoutta, josta esimerkkinä ote anekauppiaan kertomuksesta Canterburyn tarinoissa.

Miesjoukko eräs Flanderissa eli,
iältä nuori, työnä uhkapeli,
majoina porttolat ja kapakat:
kun soivat luutut, harput, kitarat,
se tanssi, heitti noppaa päivät, yöt
söi ja joi niin että naukui vyöt...

Kun kuvaamani elostelijat
taas kerran kapakassa istuivat
jo aiemmin kuin aamukellot soivat,
niin helähti, kun parhaillaan he joivat,
kadulla kello ruumissaattueen,
ja kolmas heistä sanoi rengilleen:
"Mene ja katso, kuka on se, jota
ohitse vievät kuolleena, ja ota
nimestä selko mitä kiireimmiten."
"Lie turha", sanoi renki, "tehdä siten.
Sen tiesin jo silloin, kun tultiin tänne:
hän oli, anteeks, eräs ystävänne
ja kuoli yöllä aivan äkkiään.
Hän istui päihtyneenä penkillään,
kun varas, nimetty myös Kuolemaksi,
luo hiipi ja löi häneltä yksikaksi
sydämen halki peitseniskullaan
ja poistui hiiskumatta sanaakaan.
Se rutollaan nyt tuhansia surmaa
– Ja teidän, herra, ennen omaa turmaa
ois luullakseni myöskin parasta
varoa tarkoin sitä varasta...
Se olkaa aina valmis kohtaamaan
– niin sanoi äitimuori aikoinaan!"
  G. Chaucer, suom. Toivo Lyy

(Soini?) Talaskivi 1947

Ei  koskaan Iiris, Olympon neitonen
kukkaa täältä poimi, ei anna iloks sulholleen.
Ei linnut laulamaan tuu päivärinteeseen
Flooran juhlaan koskaan, ei harjun tän hiljaisuuteen.
Koskaan kiurun soitto täällä ei soi.
Tuskaa turturkyyhkyn lohduttaa voi
rauhan maa, rauhan maa.
Päälle hautojen raitaan pesän rakentaa. 

Bellmanin lauluista omaperäisimpiä ovat ne, joissa Fredman vaikuttaa liikuttuneelta elämän taitekohdassa kuten ystävän hautajaisissa. Koskettavasta tilanteesta Fredman tipahtaa tyypillisiin ajatuskulkuihinsa – täytyy ryypätä ja juhlia. Onko Fredman edes itse liikuttunut? Bellman osasi kyllä kirjoittaa laulunsa niin että kuulija on liikuttunut. Joten empaattisesti arvelee myös Fredmanin olevan. Korpraali Bomanin hautajaisissa, epistolassa n:o 54, Fredman alkaa havitella vainajan vaatteita ja paljastuu itsekkääksi juopoksi. Bellman ja balalaikka esittää tällaiset laulut ennen muita.

Tulkaa jo veisaamaan tää suruvirtemme.
Movitz, jos vain pystyt, pois meiltä soita murheemme.
Harppus voi äitiä Bomanin lohduttaa
silmiään ken kuivaa ja mustat kengät tomuttaa.
Ei, vaan tarjoakin pullo hälle!
Kippis, rouva, niinkuin ystävälle.
Anna vaan, anna vaan!
Boman, sua en nää enää milloinkaan. 

Kiitos nyt Boman, tää aika yhteinen.
Joskus iskit silmää, joskus nenääni taas kiroillen.
Sun lakkis olkoon nyt mun kesälakkini.
Vanha vormun takki saa olla talvitakkini.
Leski kulta, itkut loppuun hoida,
Movitz, hälle anna harpun soida.
Itkut pois, tuskat pois,
leski vielä uuden korpraalin jo ottaa vois!
 suom. Tuomas Rosberg

Antiikista toki löytyy jotain samanhenkistä:

Nyt täytyy juoda vaikka väkisin.
  Myrsilos on kuollut.
    Alkaios 332, suom. Sampo Vesterinen

Sateenkaari on katkennut

Ukko on vanha, kello jo lyö.
Päiväni kääntyy laskuun loivaan.
Antakaa lasi, on päivä tai yö!
Tiimalasin kuolema toi vaan.
Menneitä aikoja käy kelloni,
muistoja soi sulle selloni.
Movitz, nyt jään unen hoivaan.

Muisto on kirkas, varhaisin kai:
Äiti toi lämmön vierelleni.
Riemu, jot sängyssä isäni sai
kirvelynä jatkui vain tielleni.
Nukkuivat pois, ja kippis vain hei.
Ääneni katkesi, itku sen vei.
Laula sä Movitz, mun veljeni!
  suom. Tuomas Rosberg

Epistola n:o 27 on Fredmanin itsesääliä tihkuva vuodatus, "jossa ovat hänen viimeiset ajatuksensa". Melodia alkaa juhlavasti, "Gubben är gammal", laulu on edelleen Bellmanin tunnetuimpia. Tietoisuus kuolevaisuudesta ei päästä Fredmania otteestaan.

Jokaisen säkeistön lopussa Movitzille esitetään kehotus. Fredman ei ilmeisesti odota hänen vastaavan tai kieltäytyvän. Vanha tukeutuu ystävään tilityshumalassaan. Viimeisessä säkeistössä Fredman kuvailee itsensä varjoksi Bacchuksen palveluksessa. Isän hengen voi aistia viinin värjäämästä kielestä. Fredman pyytää sekoittamaan tomunsa isien luiden joukkoon.

Bellmanin maallisessa runoudessa varjo viittaa antiikin käsitykseen haudantakaisesta. 

Viettävä varjoinen tie keskellä tummien marja-
kuusien ääneti vie Manalaan läpi mykkien maiden.
Usvan verhoamaa lipuvat alas Styksiä tuoreet
haamut, vainajien kuvat hiljan saatetut hautaan.
Talvisen kalpeuden ovat vallassa rannat;
tuntematon Manalaan vie uusia varjoja matka
Styksin kaupunkiin palatsiin tylyn synkeän Pluton.
On tuhannet ovet sinne, ja ainapa ovat nuo auki
kaupunkiin avaraan. Kuten maan joet voi meri kaikki
ottaa vastaan, niin Manalaan monet mahtuvat henget
eikä se milloinkaan väenpaljouteen ole ahdas.
  Ovidius, Muodonmuutoksia, suom. Alpo Rönty

Sonetteja Lauralle

Kun käännyin, auringosta katseeseeni
nyt varjo piirtyi: vierelläni huomaan
sen, joka onneen paratiisin suomaan
on luotu, jos voin luottaa sydämeeni.
Ja mietin ääneen: "Miksi säikkymistä?"
Tuon tuskin ehdin kun jo yhtäaikaa
vavahdin säteistä mua nääntävistä.
Kuin ukkosliekin myötä jyry kaikaa,
sain iskun kauniin silmän säkenistä
ja järkyin hellän tervehdyksen taikaa.
  Petrarca, Sonetteja Lauralle, suom. Elina Vaara

Tässä otteessa Petrarca runoili auringonsäteistä ja ukkosesta, kun rakastettu vain katsoi häntä. Bellmanilla katsekontaktin jälkeen nuo luonnonilmiöt ovat vertauskuvina läheisemmälle kanssakäymiselle. Fredmanin epistola n:o 72 on soittajan rakkauslaulu lemmitylleen.

Kimmellys ain katseesi nuoren
häivähtää vain pääl untuvavuoren.
Valtas on viaton,
palvojas voimaton.
Tuikun yllä autius.
Herra yön on Morfeus.
Huoneesi haat on suojana kiinni,
hiuskruunullas on yömyssy fiini,
ja Norströmin peruukin näen naulassaan.
:,: Soitan sinut nukkumaan. :,:

Pien peipponen vaikeni äsken
torkkuakseen, jäi livertely kesken.
Aurinko sammui,
yötaivas tummui.
Jäimme yksin autioon,
Freijan valtaan valmis oon.
On jyrisevä yö,
sen pilvet palaa,
pian salamaa lyö ja
sadevettä valaa.
Pilvet seestyy hehkumaan,
kultaan, purppuraan,
:,: taivaanrantaa maalataan :,:
  suom. Tuomas Rosberg

Vankeudessa, syytä tietämättä.

Sai vallan murhe musta,
ei Bergin huilu soi 
--- vaan vaikeroi.
Ei tuo se helpotusta,
vaan sen saa katumaan,
--- ken liikaa joi.
Kun muistaa nymfit satumaan
ja juhlan eilisen,
nyt tunkkaisessa tyhjyydessä ainut elävä
on kärpänen. ---
Ei enää Jergen Puckel tuossa tepastele
hattu keikkuen. ---
  suom. Liisa Ryömä

Epistolassa 12 kertoja Fredman kuvailee veli Bergille tyhjää salia, jossa oli aiemmin tyttöjä, laseja, soittoa ja tanssia. Tuskaa rinnassa ei voi parantaa. Fredman pyytää Bergiä itkemään ja soittamaan huilullaan.

Tyhjyyden ja risaisuuden kuvaus on yksityiskohtainen. Lauseet pudotellaan passiivissa. Riimit toistuvat kaavamaisina. Huilu soittaa surulliset melismat yhä uudelleen. Näillä keinoilla luodaan valittava vaikutelma.

Viimeisessä säkeistössä Fredman valittaa mustelmia selässään ja vuotanutta nenäänsä. Enää ei pidä soittaa eikä juoda. Eikä koskaan tanssittaa toisen tyttöä. "Sen olen oppinut."

Kantapään kautta oppii kipeästi. Siitä kertoo myös ote Suuresta testamentista, François Villon 1461.

Jälkeen kyynelten ja huutojen,
jälkeen tuskallisen korinan,
jälkeen kärsimysten, tuskien,
huolten, surullisen harhailun,
kärsimys on opettanut mua
paremmin kuin Averroesin
lisät Aristoteleeseen:
Olen tyhmä, pallon pyöreä.
  suom. Veijo Meri

Ruttopuisto

Riemuain itken, veikkoset, hetken,
neitoset kaunoiset, viinakset nään.
Lampetit loistaa, trumpetit toistaa,
tanssikaa – kaikki saa pyörälle pään!
Käskyni annan, kinkkua kannan,
- – – nautiskellaan!
Hurrataan yöhön, soittajat työhön,
Ulla lyö vauhtia paitasillaan.
  suom. Tuomas Rosberg

Fredmanin epistola n:o 21 kertoo tuokiokuvilla, kuinka levottomuus ja nousuhumala vaihtuvat laskuhumalaiseen uhoiluun.

Tahtilajissa 6/8 alkaa keinuva tanssi, johon mollimelodia antaa kohtalonomaisuutta. Lyhyet säkeet muistuttavat kansanlaulua. Ensimmäisessä säkeistössä maalataan nukkuvan kaupungin kuva. Jo juhliin lähtiessä illan kulku on selvä: kujilla metelöidään, sisällä kysytään, missä pullo.

Kolmannessa säkeistössä Fredman alkaa opetuksensa. Tanssi, katonrajassa läikkyvä kynttilöiden valo, ruoka, humala, soitto ja haukottelevat tytöt – on vain tämä hetki. Fredman julistaa juhlimisen vapahtavan: vaikka ovat koetelleet onnen oikukkuus, kateelliset ja aika, rasitettu unohtakoon kohtalonsa. Nyt voi tanssia salissa, napata maljan ja kaatua nymfin kanssa sänkyyn. Uskonnollisen sävyinen intoilu epäilemättä huvitti kuulijoita. 

Mässäilevä peluri alkaa huokailla, kun taivaamme on sinisen musta. Bellman paljastaa humoristin luonteensa antamalla Fredmanin juopua niin, että tämä sättii lopulta muut roskasakiksi ja yllyttää tappelemaan. Fredmanin tajunnanvirta huipentuu: Seuraan Venusta, mutta karkasin Bacchuksen mukaan.

Vertauskohdaksi kirjallisuudesta löytyy Anakreon, johon Bellmania jo eläessään verrattiin:

Tuo poika vettä, tuo viiniä,
tuo kukkia riemuseppeleisiin,
nyt haastan Eroksen nyrkkitappeluun
 suom. Sampo Vesterinen

Edwin Lydén 1910

Uupunut ratsumies ois kovin kiitollinen
jos löytyis luotasi virvoitus.
Korppu ois kiireellinen,
viinistä mausteinen
kulaus.

Eikö ole kaunis Kalatorppa nyt?
Saa tuuli ovet aukeamaan.
Lehväkuja puiden on hiljan herännyt
yölevoltaan.
Katso lahden kimallusta - Kyllä vaan!
Pellonreunan rehotusta takanaan!
Eikö päätä huimaa näky ihanin?
Niin huimaakin, niin huimaakin!
  suom. Liisa Ryömä

Ajatus yhdistää Bellman ja balalaikka syntyi epistolasta n:o 71, Ullalle Fiskartorpetin ikkunassa. Duuri- ja molliosan vaihtuessa tunnelman muutos tuo mieleen slaavilaisen kansanmusiikin. Esitysmerkintä on allegro, laulun voi esittää hengästyttävällä vauhdilla.

Intoutunut luonnon kuvaus aloittaa laulun. Tuuli, tuoksut, näkymät metsään, lahdelle ja pelloille kehutaan laatusanoin. Runo muuttuu repliikiksi, kun kertoja kysyy kuulijalta vahvistusta niityn ihanuudesta. Kelloja kehotetaan kuuntelemaan, kaikki aistit saavat osansa. Kertoja muistuttaa, että tarvitaan myös korppua ja maustettua Bourdeaux'n ylämaan viiniä.

Bellman oli kenties liioittelija, tai aikakausi suosi kakkua kakun päälle. Mutta rakastuneelle suodaan se anteeksi. Lopussa kertoja todistaa. Orikaan ei halua talliin vaan sinun luoksesi. Sinä sytytät koko luonnon roihuun silmiesi loistolla.

Minkäänlaiseen kohtuuteen
ei kehota yö, ei rakkaus, ei viini.
Yö on hävytön,
viini ja rakkaus tyhmänrohkeita.
  Ovidius, Amores 1,6,59-60, suom. Arto Kivimäki

Konserten Bellman och balalajka 2014/11/27  18:30 kulttuurikeskus Caisa 

Carl Michael Bellmans sånger av kärleken och döden har tidlös charm. Bassångare Oskari Nokso-Koivisto och Helsingfors Balalajkaorkestern framför en kollektion av de vackraste sångerna av poeten. Slaviska arrangement och finska översättningar ger de här sånger en helt ny ton.

Существует неизменное очарование в песнях Карла Михаэля Бельмана о любви и смерти. Бас-солист Оскар Ноксо-Койвисто и Хельсинкий оркестр балалаек представляют коллекцию самых красивых песен шведской поэта. Славянские мотивы и лирика на финском наполняет эти песни новым звучанием. Тематический концерт состоится в культурном центре Каиса в Хельсинки 27.11.2014.

There is timeless charm in Carl Michael Bellman's songs about love and death. Bass singer Oskari Nokso-Koivisto and Helsinki Balalaika Orchestra perform a collection of the most beautiful songs of the Swedish poet. Slavonic arrangements and lyrics in Finnish give these songs an all new tone.

Бельман и Балалайка ©Heta Hyypiä 2013

Torstaina 27.11.2014 klo 18:30 kulttuurikeskus Caisassa teemakonsertti Bellman ja balalaikka. Helsingin Balalaikkaorkesteri solistinaan Oskari Nokso-Koivisto.

Melodiset kappaleet on poimittu kokoelmasta Fredmanin epistolat, jota pidetään Bellmanin pääteoksena. Kelloseppä Fredman tarinoi, katuu, pelkää ja neuvoo juhlimaan, koska kuolema perii lopulta kaiken. Valitut elegiat eivät sopisi hautajaisiin, koska tarinat muuttuvat surkuhupaisiksi. Toiset laulut pursuavat elämäniloa luonnon ja naisen kauneuden edessä.

Laulusolisti Nokso-Koivisto on valmistunut Sibelius-akatemiasta 2012. Sovitukset on tehnyt Jevgeni Antonov. 104-vuotias Helsingin Balalaikkaorkesteri on soinniltaan ainutlaatuinen Suomessa. Sitä johtaa Gennadi Klykov. Aiemmista Bellman-suomennoksista onnistuneimpina on pidetty Liisa Ryömän tekemiä. Niiden lisäksi valikoimassa on yksi Reino Hirvisepän täysosuma sekä Tuomas Rosbergin uusia suomennoksia lauluista, joista ei ollut käytettävissä sopivaa käännöstä.

Periruotsalaiset Bellmanin klassikot saavat uuden tulkinnan slaavilaisina laulelmina.

Malmitalossa 2013. ©Heta Hyypiä.

Tietyt Bellmanin laulut ovat säilyneet toisia suositumpina. Spotify tai YouTube osoittavat asian helposti. Kirjastossa suomennoksia selaillessa ne toistuvat yhä uudelleen. Suomenkielisten huviksi muutama alku Fredmanin epistolasta 81, "riitapukari Löfbergille Danto-puomin kuolintalossa, runoiltu haudan ääressä", jossa hyvästellään Löfbergin vaimovainajaa.

Huomaa sa veikko, kuin maan uumeniin
tummihin varjomme haihtuu,
kuin lapiossa tuoss' riekaleisiin
kullat, purppurat vaihtuu.
  suom. Hj. Nortamo

Meiltä jo varjon – ah, Movitz, se nää –
pimeys piiloonsa peittää,
kullat ja purppurat lapio tää
sorakasaan heittää!
  suom. Unto Kupiainen

Katso, noin ihminen uumeniin maan
eessämme varjona vaipuu!
Kestä ei kullat, ei purppurat, vaan
mullaks muuttuin haipuu.
  suom. Reino Hirviseppä

Kas kuinka varjot, nyt Movitz, mon frère,
uhkaavaan pimeyteen yhtyy,
ja kulta, purppura lapiossa
muuttuvat sepeliksi.
  suom. Jukka Taberman

Hontelot varjomme pinnasta maan

varjoista mustimman kohtaa.

Laskeva päivä sammuessaan

hiekan jyväsissä hohtaa.

  suom. Liisa Ryömä

Katso, kun varjomme pitkiksi käy,
varjohon haudan ne yhtyy.
Auringon kultaa ei pian näy,
rusko multakasaan ehtyy.
  suom. Tuomas Rosberg