Edwin Lydén 1914.

Bellman osasi kuvata tilanteen tai tunteen, kun se hyökyi korkeimmillaan. Juhlan huippukohdaksi sopii Fredmanin epistola 50, myyttisiin mittoihin paisuva tapahtuma, kun Ulla Winblad lähtee paluumatkalle Eläintarhan puistosta. Hänet on ”rakkaus voittanut”. Soittajat puhaltavat ”hyvästi nymfilleni”. Runossa seikkailevat antiikin taruhahmot, ja Ulla vertautuu Venukseen kuten epistolassa 25. Aurinko paistaa ja ukkonen jyrisee. Melodiassa vuorottelevat tanssi ja fanfaarit.

Hevoset hännällänsä
jo huiskuttaa.
Nyt meriänsä
Neptunuskin tanssittaa.
Huilulla säveltänsä
myös Pan huhuaa.
Pois rakkaus saa
peikot pesästänsä
ja enkelit houkuttaa.
Lainetta laine kaulaa,
ja tritonit soittaa, laulaa.
Ulla Winblad!
Ulla Winblad,
sun voitti lempi tuo.
...
Myös kupidoni näen
ja peikotkin nuo.
Nään Ullan, hei! – huutoon kurkut väen!
   suom. Unto Kupiainen

Bellman oli hetken runoilija. Tässä laulussa yhdistyvät luonto ja riemukas juhla. Hyvästien haikeus torjutaan. Fredman juo.

Charles Chaplin 1919.

Bellman kuvasi usein henkilönsä ulkoisten ominaisuuksien tai tekojen avulla, ei heidän aikomuksiaan tai ajatuksiaan. Emme tiedä tarkasti, mitä teoksia Bellman tunsi, mutta vertailuun tarjoutuu ote Canterburyn tarinoista 1300-luvun lopulta.

Se nuori vaimo oli kaunis: norja
kuin kärpän oli vartalo... niin sorja.
...
ja otsa oli varmaan keveä:
niin ylhäällä hän sitä kantoi, kas!
Sen alta hehkui katse himokas.
Nypitty kulmakarvat, kapeat,
Kuin kaksi pienoissiltaa kaartuivat
niin mustina kuin marjat oratuomen.
Ei silloinkaan, kun hohtaa keväthuomen
ja päärynäpuu kukkaan puhkeaa,
näkyä nähdä yhtä ihanaa
kuin vaimo se. Ei vuonanvillakaan
niin pehmyt ole kuin hän iholtaan.
...
Kun kuului kukonlaulu ensimmäinen,
se kelpo Absalon, se kutripäinen
rakastelija nousi iloissaan
ja valikoitsi tarkkaan vaatteitaan
ja ylleen niistä parhaimpansa puki,
hiussuortuvansa huolitellen suki
ja sulatteli suussaan lakritsaa:
sen rakeet hengitystä raikastaa -
suom. Toivo Lyy

Fabliau eli runokasku oli erityisen suosittu keskiajan Ranskassa. Se on kansanomainen kertomus runomuodossa, usein suorasukainen kerronnaltaan ja tarkoitettu huvittamaan. Tässä lainattu tarina huipentui, kun yön pimeydessä nuori rouva työnsi maanvaivaksi muuttuneelle Absalon-papille takapuolensa suudeltavaksi. Pappi hämmästyi, että eihän naisella ole partaa.

Bellmanilta tällaista naurettavaksi tarkoitettua tarinointia löytyy mm. Fredmanin epistolassa 44. Sen tyyli on jo varsin kaukana ensimmäisten epistoloiden lauluista, joissa juopumisen ja tanssin kehotukset ovat päällimmäisinä.  

Tutkijat etsivät Fredmanin epistoloista yhtymäkohtia Paavalin kirjeisiin eli epistoloihin. Bellmanin suosikkiteemoja näkyy löytyvän myös toisista epistoloista, Horatiuksen epistolasta 19:

Siitä lähtien kun järkiheittoja runoilijoita
Bacchus pestasi laumaansa, 
satyyrien ja faunien seuraan, 
alkoivat suloiset muusatkin  
aamuisin viinille tuoksahtaa  
Itse Homeros ylisti viiniä niin 
että se hänellekin varmaan maistui,
eikä Ennius, runoutemme taatto, 
ryhtynyt taisteluista runoilemaan
ilman kunnon pohjia.  
  Horatius, suom. Arto Kivimäki

Länsimaisen kulttuurin perinteestä Bellman poimi antiikin taruhahmot jopa tukholmalaiseen talveen epistolassa 42, jossa pelataan korttia. 

Eol jyllää, luntaan myllää,
kuu ja tähdet 
piiloon jää. 
Huolta tuosta tunne en,  
tääll on takka lämpöinen.  
Bacchukselta naukun saamme,  
laulakaamme 
onneks sen!  
Kling-klang, sulo-impi mun oot ihanasti 
kuoloon asti, kuoloon asti. 
– Ken on työmies, ken?
  suom. Reino Hirviseppä

Horatius kirjoitti "Carpe Diem" eli tartu hetkeen. Ohje on periytynyt Fredmanille muuttumattomana. Horatiuksen esikuvat löytyvät puolestaan muinaisen Kreikan runoudesta. 

Miksi tuhkassa makaat, kun vielä hengität?
Juokaamme Bakkhoksen juomaa, laimentamatta.
Aamun on vain vaaksa.
Eiköhän jäädä odottamaan
valoa joka näyttää tien kotiin?
  Asklepiades, Anthologia Palatina 12, 50   suom. Sampo Vesterinen

Mainitussa teoksessa Boheemielämää on samoja aiheita kuin Bellmanilla: velat, kuolema, rakkaus, ja viini. Kaihomieli ja tragikoomisuus ovat kirjailijoille yhteisiä, mutta Murgerin huumori ja vertauskuvat ovat rikkaampia kuin Bellmanilla. Murgerin boheemeille humala on luonnollinen seuraus illanvietosta, mutta Bellmanin bakkanaaleissa se on pääasia. Tarinan hahmojen eroottinen kutsumus kuvataan mutkattomasti.

Jäätyään vihdoinkin yksin Mimin kanssa, joka kuvastimen edessä palmikoi hiuksiaan viehättävän houkuttelevassa asennossa, Rodolphe tuli hiljaa hänen luokseen ja kietoi hänet syliinsä. Sitten hän, kuten soittaja ennen sävellyksensä esittämistä lyö muutamia säveliä saadakseen varmuuden soittimensa kunnosta, istutti tytön polvelleen ja painoi hänen olkapäähänsä pitkän suudelman, joka äkillisesti värähdytti nuoren olennon raikasta vartaloa.
Soitin oli vireessä.
 suom. Eino Palola

Fredmanin epistoloissa vilahtaa toistuvasti rakastetun palvonta. Rakkausrunoja niistä ei kuitenkaan löydy. Bellman ylistää nuoren tytön kauneutta – ja pitää häikäistyvää vanhempaa miestä pilkkanaan. Epistolassa 36 krouvari hiipii haluamatta herättää nukkuvaa Ullaa. Kurkistaessa näkyy venyttelevä kaunotar.

Hän peilin luona, kas, povelleen
jo ruiskii ruusuvettä.
Nyt pannaan nauhaa, nyt korukseen
saa hattu seppelettä.
Kuin huumaan onnen kyllyyden
on kuolla Pafoksen saari
herätessä Venuksen,
niin on nyt krouvin vaari.
Hurman tuskaa tutajaa,
ei muista asioitaan,
kun nyt Ulla istahtaa
ja kampaa kiharoitaan.
Leikkii sulot.
Menot, tulot,
kaikki ukko unohtaa.
Asiakkaat,
rahat rakkaat
tietään mennä saa.
 suom. Unto Kupiainen 

Fredmanin epistolassa 58, joka koskee Kilbergin kuolemaa, kynttilät ovat loppuun palaneet ja lasit tyhjät. Tyhjä krouvi on surullinen. Joulunuotit roikkuvat naulassa. Mikä tuolla seisoo? Laulaja aavistaa pelottavan hahmon läsnäolon.

Tuopin kumosi kai käsi luinen,
kaljan kittas kallo avosuinen,
poistui vaiti vieras joulukuinen...
Klingeli klangeli klingeli plang!
suom. Liisa Ryömä

Myös Murgerin romaanissa Boheemielämää tavataan myyttisiä hahmoja tarinan käännekohdissa. Myös siinä vietetään joulua luvussa ”Mimin loppu”, ennen otsikon lupaamaa onnettomuutta.

Lopulta Rodolphe ja Marcel istuutuivat pöytään. Mutta pian he saivat alakuloisen pöytävieraan. Menneisyyden aave oli tullut pikku pöydän ääreen kamiinan viereen, jossa märät halot hiiltyivät lämpöä levittämättä.
suom. Eino Palola

Kirjoittajista kumpikin voidaan lukea humoristiksi. Kummankin näkökulma on ulkopuolelta kuvaileva. Romaanihenkilöiden suru ja valitus voidaan nähdä surkuhupaisana tiettyyn rajaan asti. Sitten etäännytys häviää, lukija samaistuu heidän onnettomuuteensa.

Boheemielämää, Aki Kaurismäki

Lopulta Murgerin boheemit pelastautuvat veloistaan työskentelemällä tunnustetun taiteilijan asemaan. Epistoloissa kertoja Fredman elää päiväperhon elämänsä loppuun asti. Bellman sai runoudelleen tunnustuksia elämänsä loppupuolella, mutta ei riittäviä tuloja perheelleen. Kuten köyhistä boheemeista moni, Bellman menehtyi tuberkuloosiin.

Viihdyttäjän uransa alussa Bellman huvitti yleisöä parodioilla. Ritarikuntaparodioissa hän sijoitti ylhäisön rituaalien henkilöiksi pahamaineisia juoppoja. Syntyi naurettava miesten kirkko, jonka apostoliksi runoilija nosti kelloseppä Fredmanin kirjoittaessaan kokoelman Fredmanin epistolat. 

Apostoli Paavalin epistolat nuorille seurakunnille sisältävät hengen nostatusta ja ohjeita yhteisön vahvistamiseen. Fredmanin epistoloissa taas neuvotaan juhlimaan ja juomaan. Fredmanille yhteisöllisyyttä edustavat soittajien yhteys orkesterissa, kaupunkilaisten naapuruus tai humalaisten tappelu. Useissa epistoloissa Fredman on pilkallinen. Epistola 14 kertoo, kuinka "runoilija" Wetz eksyy miettimään riimejä jopa neidon kamarissa. Bellman oli tunnettu riimitellyistä improvisaatioista, teksti lienee itseironinen. Fredman antaa neuvonsa säkeistöissä 2,5 ja 6.  

Bassoviulun soitosta
keinu, maljaa nosta.
Veljeni Wetz - pom pom pom -
nosta viel hattus.
Justiin miehen laadulla
ystävät on sulla.
Iltapuhteeks - pom pom pom -
viinanpaisumus.
Kun saat maljan, kielisoittimen,
lauluöljyn - Venus maustoi sen -
Pom pom pom pom pom pom -
mittas täyttyy riemuiten.

Ethän säiky ukkosta,
siitä, tästä, tosta.
Välkkyy malja - pom pom pom -
lailla kristallin.
Peilatessas tuopista
pääset sairauksista.
Maistuu kalja - pom pom pom -
laulat sonetin.
Peili paljastaa sun muuttuvan,
Bacchus antaa lahjan puuttuvan -
Pom pom pom pom pom pom -
nokkas näät punehtuvan.

Loistavaks kuin aamunkoi
viini naamas taikoi.
Tartu arpaan - pom pom pom -
et oo onneton.
Tippuu harmit harteilta
tuoppi tuopilta.
Pohjalla saan - pom pom pom -
nähdä auringon!
Seuras tässä juhlat jatkukoot,
vyötäisille lahjas kasvakoot.
Pom pom pom pom pom pom -
Wetz, nyt runoilija oot!
  suom. Tuomas Rosberg

Kvintetin harjoituksissa tutkitaan, kuinka slaavilaisia elegiat ja tuutulaulut voivat olla. Useimmat kappaleista pyritään puristamaan alle neliminuuttisiksi. Runoilijalta syntyi säkeistöjä. Nyt niistä on yritetty valita tarinoille tärkeimmät.

Basso sängyn viereen hoida (FE 7) Elegia suree neitsyyden hautajaisia.  

Elegia tappelusta Gröna Lundissa (FE 12). Kaksi säkeistöä murheen esimerkkeinä. 

Ukko on vanha (FE 27) Elegia, Fredman tiivistää elämänsä kolmeen säkeistöön. 

Kaapparin hylky (FE 32) ”Tuopitta oot...” Polkassa pilkataan juopunutta Movitzia. 

Ulla Winbladille, kirjoitettu herkkänä hetkenä (FE 43) Tuutulaulu Ullan nukkuessa.

Ullalle Fiskartorpetin ikkunassa (FE 71) Kesäinen romanssi. 

Nyt Ullamme juhliin laittautuu (FE 80) Romanssi ryyppyreissusta Pientorpalle.

Katso, kun varjomme pitkiksi käy (FE 81) Elegia Lövbergin vaimovainajalle.

Lähteelle istukaamme (FE 82) Menuetti, jossa Fredman jättää jäähyväisensä.

Nään mustan aallon, valkopään (FS 5b) Elegiassa Kharonin kyyti pelottaa. 

Esiin astu, herra Yö (FS 32) Tuutulaulu kesäisessä luonnossa. 

Testamentti

François Villon runoili jo 1400-luvun Pariisissa juomisesta, tytöistä ja kuolemasta. Armo, elämänilo ja hyvän elämän pohdinta nousevat esiin, mutta kuolema ja epäoikeudenmukaisuus keikuttavat niiden merkitystä. Eläminen on lyhytnäköistä ja itsekeskeistä touhua, joka joutuu naurunalaiseksi. Jokainen kuulee kunniansa mieheltä, joka puhuu pelkkää totta.

Kalloja kun mietin, joita on
joku pinonnut luuhuoneeseen,
kävivätkö maistraatissa tai
hovioikeudessa hommissa –
ehkä kantajien kalloja?
Saman puheen niille pitää voi.
Piispa taikka lampuntekijä,
siinä makaat. – Loppui lyhyeen.
Villon, Testamentti, suom. Veijo Meri

Bellman kertoo samoista teemoista antiikin runoilijoiden tapaan, ilman lupausta armosta ja taivaasta. Fredman näkee joka käänteessä kuoleman. Sen läheisyys on peruste iloita, laulaa ja rellestää. 

Sisko-kulta,
saanhan sulta
vielä yhden ryypyn tään;
sitten lähden pimeään.
Täytyy kuolla,
lautan tuolla
nään.
Vieköön hiisi vaan,
mutta tällä puolla
Bacchukselta lohdun saan.
Fredmanin epistola 24, suom. Seppo Mussalo

Nykyaikana noutaja on ambulanssi.

Yli 200 vuotta suosittuina pysyneissä lauluissa on jotakin. Suosituimmat Bellmanin lauluista ovat enemmän kuin juomalauluja. Kertoja Fredman yllyttää yhä uudestaan kuulijoita juomaan. Mutta epistolan kuvatessa koskettavasti elämän sattumanvaraisuutta kuten epistolassa 34, Fredmanin kehoitukset alkavat kuulostaa ontoilta.

Kuva http://xeimianchronicles.blogspot.fi

Runoilijan keinoihin kuuluva liioittelu tekee sanomasta naurettavan. Alkoholinkäytön seurausten kuvaaminen asettaa runohenkilöiden valinnat kyseenalaisiksi kuulijoiden mielessä. Fredmanin suulla kerrottuna ryyppääminen on itsestään selvää eikä se voi tulla kyseenalaiseksi. Huolimatta seurauksista. Tanssiaiset huipentuvat tappeluun epistolassa 64. Ja epistolassa 44, kun mies on päässyt lesken sänkyyn,

"tuli hetki helliä, telmiä ja kelliä. Jäivät kesken leikit lesken, koska mies on pelkkää velliä." (suom. Liisa Ryömä) 

Toisaalta runoilija ei tuomitse juoppojensa tekoja. Bellman ymmärsi kuinka päihderiippuvaiset ajattelevat. Näkökulma muistuttaa nykyaikaista, eettistä päihteidenvastaista työtä. http://www.asennetta.fi

Bellmanilla oli ilmeisen voimakas runoilijan kutsumus, mutta useimmiten hän esiintyi iltamien laulajana ja koomikkona, varakkaiden viihdyttäjänä. Vaikka hän sai nimityksen raha-arpajaisten sihteeriksi kuninkaan suosionosoituksena, hän ei paneutunut virkauraansa. Suurinta osaa hänen tuotannostaan pidettiin hauskana, mutta moraalisesti epäilyttävänä. Hänen oli vaikea saada teoksiaan painettua, ja tilaustöitä runoilijalle ei tullut. Hän eli köyhänä ja kuoli keuhkotautiin.

Bellman jätti jälkeensä kapakkalauluja, joiden tarkoitus oli saada yleisö yllättymään ja huvittumaan. Järjettömästi työlleen omistautunut, köyhä taiteilija on arkkityyppi musiikin ja kirjallisuuden alalla. Kansanmusiikin alalla aiheesta kirjoitti A. O. Väisänen 1943:

Totisen kansan kesken soittajia, jotka heittäytyivät ammattilaisiksi, pidettiin "löylynlyöminä"... (Koska) nämä taitajat olivat poikkeuksellisia... Paitsi että heidän huomisesta-huolehtimisensa laita on niin ja näin, saattavat he siinä määrin vajota säveltensä maailmaan, että ovat kuin ympäristönsä ulkopuolella... Saattoi hyvin uskoa ukko Oinolaa, joka kertoi erään aunuksenkarjalaisen miehen osanneen soittaa niin apeasti, että sai kuulijansa itkemään, sekä myös niin iloisesti, että sai heidät hyppimään.

Bellmanista aikalaiset kertoivat samaan tapaan, että hän sai kuulijansa itkemään ja heti perään nauramaan. Aiheesta luettavaa Ruusunpunainen suru, L. Huldén 1999 ja Hiljainen haltioituminen. A. O. Väisäsen tutkielmia kansanmusiikista, toim. E. Perälä 1990.