Pois kaikki huolet

Bellmanin laajassa teatraalisessa runoelmassa Bacchuksen temppeli (1783) esilukija pitää puhetta Movitzin uurnan ääressä, hautajaisväen kuunnellessa. Hän puhuu tunteellisesti. ”Vaan nyt puheen aihe on tässä. Ja nyt, tässä minä seison.” Kuoro laulaa hänen lohdukseen laulun Bort allt vad oro gör. 

Laulunteksti on melko tyhjänpäiväinen juomalaulu. Mutta se kertoo yhdessä olemisesta. Suomentaja yrittää säilyttää opettavaisen sävyn, joka kääntyy kuitenkin naurettavaksi. Lohdutuksen sijasta laulu ylistää ensin Reinin viiniä, sitten malagalaista. Kaikkihan on tuhkaa, siis iloitkaamme. 

2. Kaikki vain tuhkaa on,
vain tomua ja santaa.
Ystävät kantaa,
vie pöytään ja antaa
mielijuoman.
Veikko, tee niin kuin minäkin!
Lauloin ja join ja käkätin.
Pois ilme tuima,
kun viini niin huima
on Malagan!

   Sång nr 17 ur Bacchi Tempel, suomennos T. Rosberg

Bacchi Tempel 1783

Kuolema torveen tuuttaa

Fredmanin testamentiksi nimitetty epistola numero 79, ”Charon i luren tutar”, on minäkertojan yksinpuhelu. Bellman osasi esitellä hahmonsa uskottavasti. Laulusta kuulee, millaista on alkoholideliriumiin joutuvan ihmisen epätoivoinen anelu. Fredman pyytää ryyppyä krouvin emännältä ja isännältä. Maksuksi hän voi tarjota vain hattunsa. 

Fredman kertoo lähdön olevan edessä. Hänen kertomuksensa harhailee lähestyvän kuoleman ja krouvin tarjoamien ruokien välillä. Nälkä ja viinanhimo vaihtelevat. Hän tekee itsensä säälittäväksi ja naurettavaksi emännän edessä. Pian Fredman on Manalan lautalla. 

Viihdemusiikissa saamme harvoin kuulla kuoleman kauhusta ja sen edessä antautumisesta. Lopussa Fredman vielä muistaa kohteliaisuuden elämän eliksiirin tarjoajalle, krouvin emännälle. Otteet laulun lopusta ovat tiivistelmä säkeistöistä 3., 4. ja 5.

Pää hartialla roikkuu, 

paitani liepeet ulkoilee. 

Nyökkivä niska keikkuu, 

oi, ei taitu lain. 

Auki viel’ silmät seilaa, 

kyynelien läpi mulkoilee. 

Rääsyt viel’ pannaan reilaan, 

juoponnappiin ain! 

Sukkiin jäänyt ei kantapäitä. 

Lumput Bäckmanskan täynnä täitä! 

- - - - 

Klang, Maija, kun kalja leualtani tippuilee, 

se saattelee 

tien lautalle 

mun matkallain. 

Lautta joll’ seison keinuu, 

karmiva ruori kirskahtaa. 

Varjojen tungos heiluu. 

Sain alan ahtaimman. 

Kuolema torveen tuuttaa, 

Aiolos itkuun purskahtaa. 

Auta! Joen pauhu pelottaa, 

syöverin kauheimman. 

Hiisi, Näkki, Lempo ja Jätti 

riehuu, tähdet sammuksiin mätti. 

- - - - 

Taivas ei näy, mä hukkaan yöhön katseeni! 

Näen menetykseni, 

mun kiirastuleni. 

Hyv’ yöt’ madam! 

  Fredmans epistel n:o 79 suom T. Rosberg

Hyvää Kalevalan päivää

Kalevalan päivänä sopii muistaa Bellmanin kehtolaulua, ”Kirjoittajan pojalle Carlille”. Melodian suomalaiset tuntevat kalevalaisten runojen sävelenä, esimerkiksi ”Nuku, nuku, nurmilintu”. Sävelmä on tunnettu kaikissa Pohjoismaissa tuutulaulun sävelenä https://sv.wikipedia.org/wiki/Fiskeskärsmelodin. 

Uinu rauhaan unien, 

jo uinu, Kaarle kulta. 

Huono aika huomisen, 

se väistyköön viel' sulta. 

Mainen matka murheeseen. 

Hetki viime henkäykseen. 

Meistä jää vain multa.

Ensimmäisiä suomenkielisiä juomalauluja ja roolirunoja

Viinassa tuberkuloosiysköksen näköinen sakka. 

Juoma janon sammuttaa / janottakin juoda saa / kuivakaulainen

Ensimmäinen suomenkielinen kirjailija Jaakko Juteini kirjoitti paljon valistavaa kirjallisuutta ja pyrki vaikuttamaan. Tämän kirjoittajan käsiin tuli valikoima Jaakko Juteini: Voi sun juttujas, Juteini. Ahti Laineen toimittama, Littera 1983. 

Monipuolisen kirjailijanharrastuksen osana Juteini kirjoitti sekä juomareiden pilkkaa että juomalauluja, kuten Bellman n. 50 vuotta aiemmin. Juteinin teksteissä näkyy kuitenkin selvänä hyvän elämän tavoite, kun taas Bellman korosti hetkeen tarttumista. Juomalaulut näköjään kuuluivat myös 1810-luvun seuraelämään. Otteet Juteinin runoista Putelille (1810) ja Kestilaulu (1816):

Ah! Ah! pullo, armas pullo!

Heru paljon pisareita.

Itke syystä, itke syyttä

yltäkyllin kyyneleitä

katkerina karpaleina.

Itke surusta, ilosta.

Salli juosta jokes' suonten

järviksi janoaville.

- - - - - - -

2. Päivämme julkiset, juhliksi pannut,

viettäkäämm' riemua rakastain;

Pöydält' ei puutu nyt kinkut ei kannut 

iloa elämän ennustain.

4. Unhota ystävän' murheetkin mustat

pikarit, pokaalit pyllistäin;

kuoleta kannuhun tuimatkin tuskat,

oluell' upota vähittäin.

Juteinilla toistuva teema on suomen kielen ottaminen kaikkeen käyttöön. Kehitys tähän suuntaan alkoi edetä hitaasti, vuosikymmenien aikana, nykyisen Suomen ollessa osa Venäjän valtakuntaa. Bellman-suomennoksista voi lukea myös tuolla.  

Jorma Melleri kirjoittaa toisaalla esittelyn Eero Ojasen tuoreesta kirjasta Jaakko Juteini – Suomen ensimmäisen kirjailijan tarina, Into 2020.

Ilo ja haikeus

Kuinka voi samaan aikaan laulaa juuri löytyneestä ilosta ja hyvästijätön haikeudesta, kysyi toimittaja Pekka Laine ohjelmassaan Ylellä 26.7.2020. 

Laulu oli Yökohokit keskellä viljaa, ja vaikuttava esitys oli Tauno Palon. Erik Axel Karlfeldtin runoon laulun on säveltänyt Henrik Otto Donner ja Lauri Viljanen suomentanut. Runossa esiintyy elokuun kukkia mm. vilukko ja silmäruoho. Rakkaan kaipaus ja odotus on sen teema.

Maan pojalle väkevälle 

jonka valtimo kuumana lyö

suot kuuman rakkautesi

tummasilmäinen elokuun yö

Karlfeldtin runous on paljossa velkaa Bellmanille. Tuotannossa on samoja aiheita, käsittelytapoja ja kansanlauluista tuttuja muotoja. Hän sai Emma ja Anders Zornin perustaman Bellman-palkinnon 1920 loppuiäkseen. Kirjassa Ruusunpunainen suru professori Huldén luetteli monia (Fredmanin) hengenheimolaisia ruotsalaisessa kirjallisuudessa: Karlfeldtin Fridolin, Esaias Tegnerin Fritjof, Birger Sjöbergin Fridan ihailija, Evert Tauben Fritjof Andersson.

Esimerkki Bellmanilta, jossa kauneuden ilo ja hyvästijätön suru välittyvät, on Fredmanin epistolasta 54. Laulun teema on kuolleen ystävän muistelu. 

1. Ei koskaan Iiris, Olympon neitonen

täältä kukkaa poimi, ei anna iloks sulholleen

Ei linnut laulamaan tuu päivärinteeseen 

Flooran juhlaan koskaan, ei harjun tän hiljaisuuteen

Koskaan kiurun soitto täällä ei soi

Tuskaa turturkyyhkyn lohduttaa voi 

rauhan maa, rauhan maa

Päälle hautojen raitaan pesän rakentaa

   suom. T. Rosberg

 

Tunnelman luomiseksi Bellmanin laulurunoissa ympäristöä kuvaillaan yksityiskohtaisesti. Bellman käytti vertauskuvia harvoin. Mutta useissa lauluissa ”orhit teutaroivat kun tamman kutsuhuudot soivat” (epistola 82), rinnastuksena inhimillisiin tuntemuksiin. 1700-luvun yhteiskunnassa hevosia oli siellä missä ihmisiäkin, maakuljetukset toimivat hevosvoimalla. Runoilija kuvaili hevosia muun muassa näin. Lyhyet otteet suomennoksista.

Orhia pilttuuseen tallimies taluttaa,
katsopa, kuinka se teutaroi.
Toisaalle vallan sitä mennä haluttaa.
Hirnunta vapauden kaipuuta soi.
Silmies hehku saa elollisen värisemään.
Ken sua haluais ei omistaa? ...
    Fredmanin epistola 71, suom. Liisa Ryömä   
On orhilla kiihko katseessaan,
se hampaansa paljastaa.
Kun tuuli toi viestin tammaltaan,
se teutaroi valjaistaan.
On Ulla pannut pitkäkseen
ja Mollberg kömpii vierelleen ...
    Fredmanin epistola 80, suom. Liisa Ryömä

Seksuaalisuus voidaan käsitellä sopivasti eläinten avulla

Fredmanin laulut on sekalainen valikoima lauluja Bellmanin viihdyttäjän uran varrelta. Fredmanin laulussa 16 kertoja saa esittellä filosofiansa. Siinä käy tiiviissä muodossa ilmi, miksi lauluja ei alkuun pidetty sopivina kirjaan painettaviksi. Bellman kirjoitti tekstin 25-vuotiaana. ”Koska synnyin, tahdon elää.”

2. Päivät taakse jäivät keinuss,
mainen vaellus käy huoleton.
Lemmen valtias on Venus,
Bacchus kurkun on.
Joku paheksuu, ku mä juoppo oon.
Vuosisadan itse janoisena mutiskoon!
Jos ei ota Chloris kainaloon,
tynnyri sen surun pian alas huuhtokoon.
Tulkaa veikot, mekkaloidaan!
Punssi, glögi kohti taivasta.
Kunnes kerran kuolla voidaan,
päästään vaivasta.
    Sig och bröderna till filosofisk hugsvavelse, suom. T. Rosberg

Alamäki vie varjoon

Tyyni kesäyö on innoittanut pohjoisia runoilijoita. Nocturne (Eino Leino 1903) kuvaa romanttisesti öisen luonnon herättämää pyhyyden kokemusta.

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen. 

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

Bellmanin yölaulussa Träd fram du nattens gud (1784) kesäyön tuuli laantuu ja sirkku laulaa. Runo on sarja näkyjä. Luonnon ilmiöt, yössä kulkijat, mytologiset olennot nukahtavan kertojan mielessä. Suomennoksessa nykylukijalle tuntemattomat pastoraalirunouden hahmot on korvattu Apollon tarinasta. Melodia saattaa olla Bellmanin itse säveltämä, koska aiempia esimerkkejä siitä ei ole löydetty.

3. Joen lähteen ruohossa vain muurahainen kiikkui
On joki levossa, joka koko päivän liikkui,
Marsyas, hän peilaa kuun
Apollo lyyransa löi oksaan jalavan ja nukkui
puron ääneen alla puun 

5. Alta puiden soutelee mies, minne virta laskee
Veen pinta väreilee, mihin aironlapa koskee
Vesi sininen kuin yö
Tuon äänettömyyden vain kerran rikkoo polske,
ahne hauki pyrstön lyö 

9.–12. Nyt on metsä hiljainen, jo sulje silmät pienet
Pan, viidan veikkonen, yöpuulle huilus vienet
Anna kiurun uinahtaa
Hei, poikki pulina ja pois tuo tömistely, miehet!
Salon holviin kuiskatkaa 

11. Unen majesteetti tuo pian horroksensa meille
Jos armonsa hän suo eikä jäädä unen teille,
niin onni hymyilee
Taa kultasoihtujen jää paikka lohikäärmeille
Pluton varjo lymyilee 

13. Meri rantaa kaivertaa. Oi Neptunus, tee rauha!
Viel tuuli tuivertaa – suo, Aiolos, yö lauha,
vedä maalle hiljaisuus.
Tään kalliin hetken vain ei aallot luodolle pauhaa
Karin yllä avaruus
     Fredmans sång n:o 32, suom. T. Rosberg

Kevät on pörröinen. 

Nykypäivänäkin suosittu Bellmanin kevätlaulu alkaa Fjäriln vingad syns på haga. Runon ensimmäinen muoto sisältyi kirjeeseen, jonka Bellman lähetti Gustaf Mauritz Armfeltille, että saisi vaimolleen töitä. Armfelt on sama juvalaissyntyinen vapaaherra, joka kuningas Kustaa III:n murhan jälkeen suunnitteli vallankaappausta muiden kustaviaanien kanssa, pakeni Venäjälle ja Suomen sodan jälkeen toimi hallitusmiehenä Suomen suuriruhtinaskunnassa.
Laulurunossa kuvaillaan monia asioita, mutta yhdistävä teema on kevään herääminen. Julkaistuna siitä tuli Fredmanin laulu 64. Suomennoksista lienee tutuin Reino Hirvisepän Silosiivin liitää perho. Ravisuttavaa kevättä!

Perhonen taas lentää haassa
Usvapeiton alle viuhahtaa
Levolle hän laskee maassa,
jonka kukkiin mesi kihahtaa
Kosteutta suo taas kerää,
imee lämpöä auringon
Juhlan aattoon kun maa herää,
vavisten on valmis hurmioon
    Fredmans sång n:o 64 suom. Tuomas Rosberg

Keväistä ruohoa ei ole viikate vielä leikannut.  

Tartuntataudit ovat kurittaneet ihmiskuntaa aina. Nykyään viisas ihminen voi tehdä jotain kulkutaudin tullessa. Bellmanin aikana olisi ollut mielikuvituksellista varautua kulkutautiin, kun se vasta eteni naapurimaassa.

Fredmanin epistoloissa kuolema esiintyy usein Fredmanin vuodatuksissa. Epistolassa 30 hän kauhistelee Movitzin keuhkotautia ja tarjoaa ryyppyä.

Movitz, sun yskintäsi kauhistuttaa,
rinnassas tuoni pitää kemujaan.
Jyskyttää vielä säikky sydän, mutta
hauta jo huuliltasi lemuaa.
Krouvissa sanelet kai viimeisen rippis,
--- aamen ja kippis.
:,: Kännin voi aina viedä mukanaan :,:
   suom. Liisa Ryömä

Nykypäivään siirrettynä Fredman varmaan sanoisi, että hyvä, karanteenin aikana kotona ei saa tartuntaa. On loistava tilaisuus juoda itsensä pois tästä maailmasta.

Ukko on vanha, kello jo lyö.
Päiväni kääntyy laskuun loivaan.
Antakaa lasi, on päivä tai yö!
Tiimalasin Kuolema toi vaan.
Menneitä aikoja käy kelloni,
muistoja soi sulle selloni.
– – (sello)
Movitz, nyt jään unen hoivaan.
  Fredmanin epistola 27, suom. Tuomas Rosberg