maanantai 26. maaliskuuta 2018

”...Neiti Norrman soitti klavesiinia. Hän oli keskustellut kanssani aivan kuin olisi näytellyt musiikkikappaleessa. Me olimme laulaneet ja näytelleet yhdessä ja kaikki oli mennyt hyvin. Mielessäni oli erityisesti menuetti, joka kirjoitin hänelle rakastuneena:
Oi Amaryllis, nouse jo!
Viileän aamun
aurinko
säteensä heittää
väreillä peittää
metsät ja maat,
ruohikkohaat.
Kukkani kaunis, sallithan että
pirskotan yllesi raikasta vettä.
Unien sylistä sieppaan sut,
silmäsi avaat ja havahdut. ”
   Brummer, Malja tomullesi, suom. M. Mannila ja L. Ryömä
Bellmanin lauluja suomeksi saa kuulla taas ke 28.3. yhtyeen Vinku ja Hakka keikalla Albertin kellarissa, Hämeenlinnassa.

Paratiisissa luonnon antimet poimitaan puista

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Vaan viljapelto tuolla niitettynä makaa,
ja juovittuu, kun nousee päivä vuorten takaa.
Hei, papittaret, tänne! Jo suru jäädä saa.
Nouskaatte kukkulalle ja vuoret vallatkaa!
Nyt juoskaa kirmaten!
   Kokoelmasta Bacchi Tempel, suom. Seppo Mussalo
Kesäisen luonnon kauneus, naiset, miehet ja juopottelu vilisevät Bellmanin runoudessa. Oman kuvauksensa mukaan Bellman oli mies, joka ei yhdellekään olennolle halunnut pahaa, rakasti kaikkia, jaloa miestä, jokaista naista ja kilttejä lapsia.

Bellmanin lauluja suomeksi saa kuulla taas ke 28.3. yhtyeen Vinku ja Hakka keikalla Albertin kellarissa, Hämeenlinnassa.

Kesän valo ja lämpö on ikuistettu myös Bellmanin runoissa



maanantai 5. maaliskuuta 2018

Kaunein ja palvotuin hahmo Fredmanin epistoloissa on Ulla Winblad. Hän tekee kaikkiin vaikutuksen (esim. krouviin saapuessaan FE 11). Fredman ylistää häntä uskonnollisin sanankääntein. Kuulija huomaa ristiriidan ihannoinnin ja Ullan tekojen välillä. Ullan kerrotaan olevan sellainen, joka joutuu silloin tällöin työrangaistukseen kehruutupaan. Sillä tavoin kävi ilotytöille ja irtolaisille.
Armoa Ulla koittaa anella temppuineen
Nyt raukkaa raahaa kaksi vartijaa pamppuineen
Särkyneen kellon huomaan, pitsihelma repeää
Lahjaansa luonnon suomaa itsekin häpeää
   FE 28, suom. Liisa Ryömä
Kaunotar elukoiden keskellä

tiistai 27. helmikuuta 2018

Sujuvimmat Bellman-suomennokset kirjoitti Liisa Ryömä. Vertailun vuoksi epistolan 23 ensimmäinen säkeistö kahden taitavan suomentajan työnä. Hyvissäkin suomennoksissa on oksankohtia, kun kirjoittaja joutuu seuraamaan runomittaa. Hirvisepän vanhahtava suomenkieli oli tietoisesti valittu tyylikeino Bellmanin vanhaa ruotsia suomentaessa.  
1. Voi, äitiseni, mikä sinuun meni,
silloin kun jäit isän alle?
Tunsit vain halun, niin hankit alun
tilalleni surkealle.
Hillittömyyttäs poikasi syyttää
uupunut ja krapulainen.
Vuoksi sen vietin tuskissain mietin,
miksi olit heikko nainen.
Jos oisit estellyt, en oisi tässä nyt.
  suom. Liisa Ryömä
1. Äitini, oi, ken osoittikaan sulle
taattoni luo sun ties?
Sä elon liekin lahjoitit mulle –
oi, mä onneton mies!
Kaipuusi tautta, tään elon kautta
tuska nyt painaa mua.
Sä ilakoitsit. Kun hekumoitsit,
vereni poltti sua.
Oispa ollut reikeli neitsyydelläsi!
  suom. Reino Hirviseppä 
Suomennoksesta voi aavistaa teoksen alkuperäisen hahmon

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Krapulassa Fredman valittaa elämän tuskaa epistolassa 23, yksinpuhelussa kapakan ulkopuolella eräänä kesäyönä. Kapakan nimi on Kryp in, ”konttaa sisään”. 

Fredman suree omaa syntymistään ja syyttää äitiään. Nääntyminen on väistämätön, ja kuolema on lähellä.
Köyhyys kun vainoo,
aarteeni ainoo
juopon-kurkku lie.
Kaikk’ elon vaiheet
on janon aiheet.
Tuoni kun mun vie,
niin hetkeen kuoleman
tuopin kallistan,
tuopin kallistan
  suom. Unto Kupiainen
Fredmanin mieli muuttuu täysin kahdessa viimeisessä säkeistössä. Kun hän saa viinaa, hän kiittää vanhempiaan, joita äsken soimasi. Mutta kuolema uhkaa Bellmanin lauluissa aina! 

Bellman-suomennoksia, myös uusia. 

Kuolema pelottaa Fredmania

lauantai 24. helmikuuta 2018

Bellmanin yleisöön kuului yläluokkaa ja porvaristoa. 1700-luvun Ruotsi oli luokkayhteiskunta. Fredmanin epistoloissa ja lauluissa esiintyvät hahmot ovat kaupungin käsityöläisiä, porvareita ja sotilaita. Moni tarinoiden hahmoista oli, kuten Fredman, vaipunut köyhyyteen alkoholismin vuoksi. Näiden paheksuttujen elämästä Bellman esittää tuokiokuvia, jotka ovat liioiteltuja ja koskettavia. Kynttiläkruunuin valaistuissa saleissaan Bellmanin yleisö nauroi ja liikuttui. Luokkayhteiskunnassa saa nauraa alempiarvoisten haluille ja vieteille. Kuin eläintarhassa. Bellmanin runous vaihtelee taitavasti pilkan ja myötätunnon välillä.

Nykypäivänä etsityin kanava on Gorilla Channel, joka näkyy vain silloin tällöin

torstai 25. tammikuuta 2018

Yhtye Vinku ja Hakka esiintyi Nooran viinibaarissa. Laulujen valikoima kattoi suuren osan tyyleistä, joista Bellman tunnetaan. Sovitukset ovat nykyaikaista kevyttä musiikkia.
FE 17 Ystävät, siskot
FS 21 Laulu 21
FE 34 Uhhuh, onpas murju kurja
FE 71 Ullani, sulle mä tarjolle toisin  
FE 06 Ystävät rakkaat, veljet ja siskot
FE 51 Movitz soitti konsertin
FS 5c Niin kello lyö, on tullut yö
FE 28 Väijytyksestä Ulla Winbladia vastaan
FE 69 Mollberg tanssimestarimme
FE 47 Missä viipyy Mollberg?
FE 80 Häämatka
FS 26 Soi rannat ja maa
FE 82 Lähteelle istukaamme
Keikan jälkeen ruumiin sai paloitella mustaan muovisäkkiin

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Bellmanin laulurunoissa riemastutaan, ihastutaan tai esteettiset näkymät herättävät muun voimakkaan tunteen. Lauluissa kuvaillaan paljon sitä, mitä nähdään. Miltei lapsellinen ihmettely on tavallista, älylliset vertauskuvat harvinaisia. To 25.1. Nooran viinibaarissa yhtye Vinku ja Hakka esittää näitä lauluja.



sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Kuolema on läsnä Bellmanin lauluissa, vaikka laulu kertoisi riemusta. Se lienee osa juomalauluperinnettä, ja vertauskohtia löytyy jo antiikin Kreikan viinirunoista. Ote riehakkaasta tanssilaulusta ohessa. Laulu on ruotsalaisten opiskelijakuorojen suosiossa.
Viini ilon ihmiselle
antaa, tanssiin kun aletaan.
Sairaus kuolettava hälle
on elämä – tartu maljaan.
Maljaa nosta, kaada, täytä,
loiki, tanssi, yhdy kuorohon.
Nukkuu veljemme, nyt kauniit unet, Lundholm. 
Bacchi ordenskapitel VII n:o 10
Parentation hållen över brännvinsbrännaren och riddaren Lundholm
Klinga nu med klarinetter...
  suom. Tuomas Rosberg
Totentanz. Tanssiva vainaja vie keskiajan seinämaalauksissa.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Onnettomat juhlat. Näin Bellman kuvaa tilannetta epistolassa 58, jossa lasit ovat tyhjiä ja tiskin takaa löytyy Kilbergin ruumis. Oikea Jonas Kihlberg oli tukholmalainen leipuri, joka oli menettänyt koko omaisuutensa tulipalossa. Sen jälkeen hän ryyppäsi kaduilla ja myi henkensä pitimiksi pikkuleipiä. Lukemattomia kertoja häntä syytettiin huijauksesta ja irtolaisuudesta. Hän joi ja näki nälkää, ilmeili ihmisille ja ahdisteli naisia. Kihlberg kuoli ”slaagiin” 1775. Bellmanin kuulijat tunsivat tarinan. Bellmanin laulut, joissa Kilberg esiintyy, ovat kosteita. Onko juomalaulu iloinen laulu? Kilbergin kuoleman Bellman kuvasi pois pääsemisenä. Kuulijat ymmärsivät alkoholistin surkeuden.
Tuolla jo vuottaa Kharonin lautta, lasin jätän puolilleen.
Tuonelan virran kuohujen kautta lopun saa jo huolilleen.
Maailma saa jäädä metakoimaan, tulkoon vaikka kieltolaki voimaan,
enkelkuoroon Kilberg pääsi soimaan, klingeli klingeli klingeli plang!
   suom. Liisa Ryömä 
Sieniä