sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Mainitussa teoksessa Boheemielämää on samoja aiheita kuin Bellmanilla: velat, kuolema, rakkaus, ja viini. Kaihomieli ja tragikoomisuus ovat kirjailijoille yhteisiä, mutta Murgerin huumori ja vertauskuvat ovat rikkaampia kuin Bellmanilla. Murgerin boheemeille humala on luonnollinen seuraus illanvietosta, mutta Bellmanin bakkanaaleissa se on pääasia. Tarinan hahmojen eroottinen kutsumus kuvataan mutkattomasti.
Jäätyään vihdoinkin yksin Mimin kanssa, joka kuvastimen edessä palmikoi hiuksiaan viehättävän houkuttelevassa asennossa, Rodolphe tuli hiljaa hänen luokseen ja kietoi hänet syliinsä. Sitten hän, kuten soittaja ennen sävellyksensä esittämistä lyö muutamia säveliä saadakseen varmuuden soittimensa kunnosta, istutti tytön polvelleen ja painoi hänen olkapäähänsä pitkän suudelman, joka äkillisesti värähdytti nuoren olennon raikasta vartaloa.
Soitin oli vireessä.
 suom. Eino Palola
Fredmanin epistoloissa vilahtaa toistuvasti rakastetun palvonta. Rakkausrunoja niistä ei kuitenkaan löydy. Bellman ylistää nuoren tytön kauneutta – ja pitää häikäistyvää vanhempaa miestä pilkkanaan. Epistolassa 36 krouvari hiipii haluamatta herättää nukkuvaa Ullaa. Kurkistaessa näkyy venyttelevä kaunotar.
Hän peilin luona, kas, povelleen
jo ruiskii ruusuvettä.
Nyt pannaan nauhaa, nyt korukseen
saa hattu seppelettä.
Kuin huumaan onnen kyllyyden
on kuolla Pafoksen saari
herätessä Venuksen,
niin on nyt krouvin vaari.
Hurman tuskaa tutajaa,
ei muista asioitaan,
kun nyt Ulla istahtaa
ja kampaa kiharoitaan.
Leikkii sulot.
Menot, tulot,
kaikki ukko unohtaa.
Asiakkaat,
rahat rakkaat
tietään mennä saa.
 suom. Unto Kupiainen 


keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Fredmanin epistolassa 58, joka koskee Kilbergin kuolemaa, kynttilät ovat loppuun palaneet ja lasit tyhjät. Tyhjä krouvi on surullinen. Joulunuotit roikkuvat naulassa. Mikä tuolla seisoo? Laulaja aavistaa pelottavan hahmon läsnäolon.
Tuopin kumosi kai käsi luinen,
kaljan kittas kallo avosuinen,
poistui vaiti vieras joulukuinen...
Klingeli klangeli klingeli plang!
suom. Liisa Ryömä
Myös Murgerin romaanissa Boheemielämää tavataan myyttisiä hahmoja tarinan käännekohdissa. Myös siinä vietetään joulua luvussa ”Mimin loppu”, ennen otsikon lupaamaa onnettomuutta.
Lopulta Rodolphe ja Marcel istuutuivat pöytään. Mutta pian he saivat alakuloisen pöytävieraan. Menneisyyden aave oli tullut pikku pöydän ääreen kamiinan viereen, jossa märät halot hiiltyivät lämpöä levittämättä.
suom. Eino Palola
Kirjoittajista kumpikin voidaan lukea humoristiksi. Kummankin näkökulma on ulkopuolelta kuvaileva. Romaanihenkilöiden suru ja valitus voidaan nähdä surkuhupaisana tiettyyn rajaan asti. Sitten etäännytys häviää, lukija samaistuu heidän onnettomuuteensa.

Boheemielämää, Aki Kaurismäki

Lopulta Murgerin boheemit pelastautuvat veloistaan työskentelemällä tunnustetun taiteilijan asemaan. Epistoloissa kertoja Fredman elää päiväperhon elämänsä loppuun asti. Bellman sai runoudelleen tunnustuksia elämänsä loppupuolella, mutta ei riittäviä tuloja perheelleen. Kuten köyhistä boheemeista moni, Bellman menehtyi tuberkuloosiin.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Viihdyttäjän uransa alussa Bellman huvitti yleisöä parodioilla. Ritarikuntaparodioissa hän sijoitti ylhäisön rituaalien henkilöiksi pahamaineisia juoppoja. Syntyi naurettava miesten kirkko, jonka apostoliksi runoilija nosti kelloseppä Fredmanin kirjoittaessaan kokoelman Fredmanin epistolat. 

Apostoli Paavalin epistolat nuorille seurakunnille sisältävät hengen nostatusta ja ohjeita yhteisön vahvistamiseen. Fredmanin epistoloissa taas neuvotaan juhlimaan ja juomaan. Fredmanille yhteisöllisyyttä edustavat soittajien yhteys orkesterissa, kaupunkilaisten naapuruus tai humalaisten tappelu. Useissa epistoloissa Fredman on pilkallinen. Epistola 14 kertoo, kuinka "runoilija" Wetz eksyy miettimään riimejä jopa neidon kamarissa. Bellman oli tunnettu riimitellyistä improvisaatioista, teksti lienee itseironinen. Fredman antaa neuvonsa säkeistöissä 2,5 ja 6.  

Bassoviulun soitosta
keinu, maljaa nosta.
Veljeni Wetz - pom pom pom -
nosta viel hattus.
Justiin miehen laadulla
ystävät on sulla.
Iltapuhteeks - pom pom pom -
viinanpaisumus.
Kun saat maljan, kielisoittimen,
lauluöljyn - Venus maustoi sen -
Pom pom pom pom pom pom -
mittas täyttyy riemuiten.
Ethän säiky ukkosta,
siitä, tästä, tosta.
Välkkyy malja - pom pom pom -
lailla kristallin.
Peilatessas tuopista
pääset sairauksista.
Maistuu kalja - pom pom pom -
laulat sonetin.
Peili paljastaa sun muuttuvan,
Bacchus antaa lahjan puuttuvan -
Pom pom pom pom pom pom -
nokkas näät punehtuvan.
Loistavaks kuin aamunkoi
viini naamas taikoi.
Tartu arpaan - pom pom pom -
et oo onneton.
Tippuu harmit harteilta
tuoppi tuopilta.
Pohjalla saan - pom pom pom -
nähdä auringon!
Seuras tässä juhlat jatkukoot,
vyötäisille lahjas kasvakoot.
Pom pom pom pom pom pom -
Wetz, nyt runoilija oot!
  suom. Tuomas Rosberg

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kvintetin harjoituksissa tutkitaan, kuinka slaavilaisia elegiat ja tuutulaulut voivat olla. Useimmat kappaleista pyritään puristamaan alle neliminuuttisiksi. Runoilijalta syntyi säkeistöjä. Nyt niistä on yritetty valita tarinoille tärkeimmät.




Basso sängyn viereen hoida (FE 7) Elegia suree neitsyyden hautajaisia.  
Elegia tappelusta Gröna Lundissa (FE 12). Kaksi säkeistöä murheen esimerkkeinä. 
Ukko on vanha (FE 27) Elegia, Fredman tiivistää elämänsä kolmeen säkeistöön. 
Kaapparin hylky (FE 32) ”Tuopitta oot...” Polkassa pilkataan juopunutta Movitzia. 
Ulla Winbladille, kirjoitettu herkkänä hetkenä (FE 43) Tuutulaulu Ullan nukkuessa.
Ullalle Fiskartorpetin ikkunassa (FE 71) Kesäinen romanssi. 
Nyt Ullamme juhliin laittautuu (FE 80) Romanssi ryyppyreissusta Pientorpalle.
Katso, kun varjomme pitkiksi käy (FE 81) Elegia Lövbergin vaimovainajalle.
Lähteelle istukaamme (FE 82) Menuetti, jossa Fredman jättää jäähyväisensä.
Nään mustan aallon, valkopään (FS 5b) Elegiassa Kharonin kyyti pelottaa. 
Esiin astu, herra Yö (FS 32) Tuutulaulu kesäisessä luonnossa. 



perjantai 14. maaliskuuta 2014

Testamentti

François Villon runoili jo 1400-luvun Pariisissa juomisesta, tytöistä ja kuolemasta. Armo, elämänilo ja hyvän elämän pohdinta nousevat esiin, mutta kuolema ja epäoikeudenmukaisuus keikuttavat niiden merkitystä. Eläminen on lyhytnäköistä ja itsekeskeistä touhua, joka joutuu naurunalaiseksi. Jokainen kuulee kunniansa mieheltä, joka puhuu pelkkää totta.
Kalloja kun mietin, joita on
joku pinonnut luuhuoneeseen,
kävivätkö maistraatissa tai
hovioikeudessa hommissa –
ehkä kantajien kalloja?
Saman puheen niille pitää voi.
Piispa taikka lampuntekijä,
siinä makaat. – Loppui lyhyeen.
Villon, Testamentti, suom. Veijo Meri
Bellman kertoo samoista teemoista antiikin runoilijoiden tapaan, ilman lupausta armosta ja taivaasta. Fredman näkee joka käänteessä kuoleman. Sen läheisyys on peruste iloita, laulaa ja rellestää. 
Sisko-kulta,
saanhan sulta
vielä yhden ryypyn tään;
sitten lähden pimeään.
Täytyy kuolla,
lautan tuolla
nään.
Vieköön hiisi vaan,
mutta tällä puolla
Bacchukselta lohdun saan.
Fredmanin epistola 24, suom. Seppo Mussalo
Nykyaikana noutaja on ambulanssi.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Yli 200 vuotta suosittuina pysyneissä lauluissa on jotakin. Suosituimmat Bellmanin lauluista ovat enemmän kuin juomalauluja. Kertoja Fredman yllyttää yhä uudestaan kuulijoita juomaan. Mutta epistolan kuvatessa koskettavasti elämän sattumanvaraisuutta kuten epistolassa 34, Fredmanin kehoitukset alkavat kuulostaa ontoilta.



Runoilijan keinoihin kuuluva liioittelu tekee sanomasta naurettavan. Alkoholinkäytön seurausten kuvaaminen asettaa runohenkilöiden valinnat kyseenalaisiksi kuulijoiden mielessä. Fredmanin suulla kerrottuna ryyppääminen on itsestään selvää eikä se voi tulla kyseenalaiseksi. Huolimatta seurauksista. Tanssiaiset huipentuvat tappeluun epistolassa 64. Ja epistolassa 44, kun mies on päässyt lesken sänkyyn,
"tuli hetki helliä, telmiä ja kelliä. Jäivät kesken leikit lesken, koska mies on pelkkää velliä." (suom. Liisa Ryömä) 
Toisaalta runoilija ei tuomitse juoppojensa tekoja. Bellman ymmärsi kuinka päihderiippuvaiset ajattelevat. Näkökulma muistuttaa nykyaikaista, eettistä päihteidenvastaista työtä. http://www.asennetta.fi

maanantai 24. helmikuuta 2014

Bellmanilla oli ilmeisen voimakas runoilijan kutsumus, mutta useimmiten hän esiintyi iltamien laulajana ja koomikkona, varakkaiden viihdyttäjänä. Vaikka hän sai nimityksen raha-arpajaisten sihteeriksi kuninkaan suosionosoituksena, hän ei paneutunut virkauraansa. Suurinta osaa hänen tuotannostaan pidettiin hauskana, mutta moraalisesti epäilyttävänä. Hänen oli vaikea saada teoksiaan painettua, ja tilaustöitä runoilijalle ei tullut. Hän eli köyhänä ja kuoli keuhkotautiin.

Bellman jätti jälkeensä kapakkalauluja, joiden tarkoitus oli saada yleisö yllättymään ja huvittumaan. Järjettömästi työlleen omistautunut, köyhä taiteilija on arkkityyppi musiikin ja kirjallisuuden alalla. Kansanmusiikin alalla aiheesta kirjoitti A. O. Väisänen 1943:
Totisen kansan kesken soittajia, jotka heittäytyivät ammattilaisiksi, pidettiin "löylynlyöminä"... (Koska) nämä taitajat olivat poikkeuksellisia... Paitsi että heidän huomisesta-huolehtimisensa laita on niin ja näin, saattavat he siinä määrin vajota säveltensä maailmaan, että ovat kuin ympäristönsä ulkopuolella... Saattoi hyvin uskoa ukko Oinolaa, joka kertoi erään aunuksenkarjalaisen miehen osanneen soittaa niin apeasti, että sai kuulijansa itkemään, sekä myös niin iloisesti, että sai heidät hyppimään.
Bellmanista aikalaiset kertoivat samaan tapaan, että hän sai kuulijansa itkemään ja heti perään nauramaan. Aiheesta luettavaa Ruusunpunainen suru, L. Huldén 1999 ja Hiljainen haltioituminen. A. O. Väisäsen tutkielmia kansanmusiikista, toim. E. Perälä 1990.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Sovituksen merkitys valkenee Helsingin Balalaikkaorkesterin edellisiä äänitettyjä töitä kuunnellessa. Nopeat kappaleet ovat selvimmin venäläiseen kansanmusiikkiin pohjautuvaa, sovitettua taidemusiikkia. Domra- ja balalaikkakokoonpano onnistuu paikoin kuulostamaan jopa jousisektiolta. Näppäilyssä sointi on pizzicato. Tremoloiden ja maalailevan harmonikan soittaessa yhteen mieleen tulevat jouset legatossa.



Keskellä johtaja Klykov, solistit Jormanainen ja Druzhinin vierellään. Kuva Janne Käpylehto


Live-äänityksistä kuulee, kuinka rytmin käsittelyyn on paneuduttu. Solistien ja orkesterin vuorottelu tuo sointiin lisää värisävyjä. Monessa kappaleessa tremololla hiljaa säestävät balalaikat luovat hienon äänimaton, kuin sumun läpi paistavan auringon. Balalaikkaorkesterin soittoa vuosilta 2010–11 kuulee levyllä Helsingin Balalaikkaorkesteri 100 vuotta, kappaleet 11–18.

Orkesteri on soinniltaan ainutlaatuinen Suomessa. Bellmanin musiikkia on esitetty vaihtelevilla kokoonpanoilla, mutta aiemmin ei balalaikkaorkesterilla. Bellmania orkesterille sovittaa Jevgeni Antonov.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Bellman onnistui kuvaamaan elämän pakahduttavia hetkiä, vaikka kuvailun kohde olisi köyhä tyttö tanssimassa herrojen keskellä (Fredmans epistel n:o 63) tai ilosta laulaminen (Fredmans epistel n:o 25). 

Useissa lauluissa ollaan hautajaisissa. Juopottelevien ja väkivaltaisten runohenkilöidensä avulla hän osoitti, että jokainen ihmiskohtalo on yhtä koskettava. Aiheesta kirjoitti Tommi Uschanov HS:ssa, ihmisen kuolema yleensä on "traagisempi kuin nälkäkuolema". Toimittaja piti ihmiskohtaloista pakahtumista alkuun "tunteellisena hömppänä". Mutta jäi muiden aiheesta kirjoittaneiden tavoin pohtimaan, miten sellaisesta voisi kertoa vakavasti. 

Bellman löi tarkkanäköiset, koskettavat hautajaistuokionsa leikiksi. Kun tunnekuohu jo nykertää kuulijan sydänalaa, Fredman muistuttaa juomaan päälle. Kuten epistolassa n:o 81 (suom. T. Rosberg):
Niin lähti riidasta puolikas pois
Löfberg, vaimos on hiljaa
Tuijotat niin kuin et luopua vois
Hän ei syytä sua, kanaljaa
Herkkua ol vaimos pullakin
Ja hauskat muistot kai on kullakin
Pullonsa! Muistitte kai sen?
Kuiva ol suunsa – niin on mullakin
Täällä suu on kuiva jokaisen

tiistai 31. joulukuuta 2013

Tässä yritys jäljitellä tuota laulua; ehkäpä voi mielessään kuvitella, miltä se kuuluu, kun se illan suussa katkaisee viidakon syvän hiljaisuuden. Mutta ei mikään jäljittely voi antaa oikeata käsitystä siitä, minkä vaikutuksen tämä laulu tekee kuuntelijaan… (Viidakkokirja. R. Kipling. Suom. Helmi Krohn 1909.)

Laulun käännös ei ole sama kuin alkuperäinen laulu. Mutta äidinkieli on ymmärryksen koti. Nykyisin Suomessa Bellmania kannattaa esittää suomeksi. Slaavilainen sovitus taas sopii tekeillä olevaan valikoimaan siksi, että mukaan valitaan tunteellisimpia lauluja.

Surutyötä tehdään muun muassa epistolassa 7. Mutta kesken elegian kertoja Fredman ounastelee, että alkoholi voi lohduttaa. Ei surun aihekaan ole odotettu. Kaivattu Ulla ei suinkaan kuollut, vaan "uhrasi liljansa" toisen miehen kanssa. Näiden loppujen keskellä hyvää loppuaikaa!