”Bellmanin taloudellisesta tilanteesta tuli jo nuoruudessa katastrofaalinen, ja huolimatta entistä paremmista tuloista hän juuri ja juuri pysyi pinnalla halki elämän, vaikkakin joutui melko säännöllisin väliajoin sukeltamaan.” Näin kertoo Lars Huldén kirjassa Ruunsunpunainen suru, Carl Michal Bellmanin elämäkerta. Kirjassa ehdotetaan jaottelua Bellmanin runouden tärkeimmille aihepiireille: 1) kapakka, juominen 2) toverit, juomaseura, 3) jumaltaruston tai raamatun mytologiset hahmot, 4) kuolema onnellisten hetkien lopettajana, 5) varattomuus, velat, konkurssi, 6) paikkakunnat, joilla on erityisiä tapoja, 7) paratiisilliset haaveet, 8) rakkauden ja juomisen yhteys ja 9) korkeassa asemassa olevat henkilöt.
Ei vaatteita lainkaan näy täällä,
vain liivit nuo yllänsä, muuta kai ei.
Kling, klang! puheenjohtaja huusi,
siis kakstoista äyriä, kippis ja hei!
Nää reikäiset sukat, joissa
saa varpahat tuuletuksen,
ja lumput ja räsyt tuossa,
niit osta ei yksikään täysjärkinen.
suom. Seppo Mussalo
Fredmanin lauluihin sisältyy yksityiskohtaisia kuvauksia viininjumala Bacchuksen konkurssista. ”Bellman osoittaa tietävänsä paljon konkurssijuridiikasta, mikä ei ihmetytä.”
Fredmanin laulussa 19 kerrotaan kuoleman luonteesta karhuna, velan perijänä. Laulun kertoja aikoo kuitenkin ryypätä ennen lähtöä. Viimeisellä rivillä esiintyy nimi Grim. Kyseessä oli Axel Fredrik Grim, yksi niistä velkojista, joiden vuoksi nuori Bellman joutui konkurssiin 1763 ja lyhyeen maanpakoon. Otteena ensimmäinen ja viimeinen säkeistö.
Ah, karhu kaikkein karmivin,
tuo velanperijä on kuolema.
On tintin niin kuin kotkankin,
lain mukaan, matkan määrä tuonela.
Siis illan tullen itkemään. Kaikk illan tullen itkemään.
Vaan Bacchus ei – en minäkään!
Siis lähdön aion järjestää
niin että mua karhut kantavat.
On verokarhu kärjessä,
on vierelläni kaikki velkojat.
Hei karhut tulkaa kantamaan! Hei karhut kuusi kantajaa!
Ja hautaustain Grim johtaa saa.
suom. Tuomas Rosberg  |
| Lähellä luontoa, eli kylmillään |
