Bellman. Biografin, Carina Burman 2019, Albert Bonniers Förlag

27.2. dosentti Carina Burman luennoi Helsingissä. Hän kertoi kirjoittaneensa Carl Michael Bellmanin elämäkerran, ”vaikka olen nainen enkä ole Tukholmasta”.

Bellman on laajalla tuotannollaan laskenut erään ruotsalaisen kirjallisuuden peruskivistä. Tukholma on Bellmanin roolirunouden näyttämö. Fredmanin epistoloissa Bellman osasi kirjoittaa kaupungistaan. Nykyihminenkin näkee kaupungin hänen silmillään.

1700-luvulla odotettiin, että koulutettu yläluokan ihminen pystyy pitämään henkevän puheen ja kirjoittamaan tilanteeseen sopivia värssyjä. Bellmanin runous on taidokasta, kuten runouden piti olla siihen aikaan. Mutta elämäkerturin mukaan Bellman ei noudattanut sääntöjä sisällön suhteen. Ikään kuin runoilija ei olisi ymmärtänyt, että kalastajien kuvailu ei voi olla ylevän runotaiteen aiheena.

Elämäkerturi on käynyt esittelemässä teostaan kirjastojen tilaisuuksissa. ”Sellaisissa on tavallisesti kirjallisuustätejä sekä lukiolainen, jonka pitää tehdä aiheesta esitelmä.” 2019 julkaistun Bellman-elämäkerran tilaisuuksissa on kuitenkin ollut enemmän miehiä. Lukiolainen tietysti muiden mukana. Miehet ovat lähettäneet elämäkerturille äänilevyjä ja musiikkitiedostoja, joissa he tulkitsevat Bellmania. Millaisista syistä jotkut ottavat Bellmanin laulut näin henkilökohtaisesti?

Ainakin Bellman-tutkimuksesta mainittiin, että ”tutkijat ovat miespuolisia, kaikki ihastuneet Ulla Winbladiin”.

Bellman kelpaa myyttiseksi hahmoksi, koska hänet nähdään samanlaisena kuin kuvailemansa karikatyyrit. Rapajuoppo, joka ihastuu Ullaan. Mutta Bellman ei kirjoita omista ajatuksistaan. Bellmanin kirjeistäkin havaitaan hänen roolileikkinsä. Hän saattaa leikillään allekirjoittaa kirjeen eri nimellä tai ”terveiset Tripolista”. Hän itse kirjoitti, että ei ole syvällinen. Elämäkerturi Burmanin mukaan Bellman ei tunnu erityisen älykkäältä, arvioiden hänen huonosti onnistuneita töitään ja talouttaan. Varmaa on, että runoilija oli leikkisästi innostuva. Aikalaisilleen mieleen jäävä.

Nuori Johan Oxenstierna oli ollut Lissanderin salongissa seuraamassa Bellmanin esitystä, ”Bacchuksen ritarikunnan” menoja. Oxenstierna kirjoitti päiväkirjaansa laulujen olleen täynnä ajatuksia, osa älyttömiä, osa yleviä, mutta aina uusia. Bellmanin laulu, sitran soitto ja eleet yllättivät ja herättivät ihmetystä tai naurua. ”Yöllä en voinut nukkuakaan, niin täynnä pääni oli niitä hullutuksia, jotka eilen näin.”

Nykypäivän elämäkerturi ihailee Bellmanin kykyä kirjoittaa samaan runoon surua ja iloa. ”Bellman oli originelli ennen kuin koko käsitettä oli keksitty”. Kirja-arvio Aftonbladetissa.

Kun vilkaisee eri suuntiin, Kalevala näkyy

Bellmanin laulut ovat tärkeä osa ruotsalaisten itseymmärrystä. Ilo luonnon kauneudesta, innostuminen, nousuhumala, naisten ihailu ja rakkauden kaipuu kuuluvat teemoihin Fredmanin epistoloissa. Suomalaisten itseymmärrykselle Kalevala on tärkeä. Oman kielen aarrearkku, osa sen perustusta, kuten Bellman ruotsalaisille.

Kalevalan päivänä sopii tarkastella Bellmanin tuutulaulua. Bellmanin lauluista suuri osa on roolirunoa, kirjoitettu kelloseppä Fredmanin suuhun. Tuutulaulussa tekijän pojalle Carlille kuulemme Bellmanin oman äänen. Tekstin hän kirjoitti tunnettuun kansanmelodiaan. Suomalaiset tuntevat sen kalevalaisena sävelenä, esimerkiksi tuutulaulussa Nuku, nuku, nurmilintu.

Ruotsissa sävelmää kutsutaan nimellä Fiskeskärsmelodin, kansanlaulusta Ro, ro till fiskeskär. Se on koko Pohjolassa tunnettu tuutulaulujen sävel [lähde]. Hyvää Kalevalan päivää.

4.
Tuutii, tuutii lapseni.
Oot aarre, annettumme.
Kun taas aamu alkaisi,
niin ponin piirtelemme.
Korttitalon kohotan,
kunnes kumoon puhallan.
Laulun sille teemme.
5.
Kaarle-kiltti halin suo,
jo isää suukottele.
Kultakengät kauniit tuo
nyt emo lapsoselle.
Nannaa saat ja nukkumaan,
pääsi paina uinumaan,
tyynys taputtele. 

   Vaggvisa för min son Carl   C. M. Bellman, suom. T. Rosberg

Bellmanin lauluista tärkeimmät on suomennettu moneen kertaan. Käännös on aina eri asia kuin alkuteksti, ja käännöksen käyttötarve vaikuttaa väistämättä tulkintaan ja muotoon. Kielen muuttuessa myös käännökset pitää tehdä aina uudelleen, kunkin ajan iloksi. Alla esimerkki G. A. Gottlundilta, jonka savonkielelle käännetyissä lauluissa Ulla Winblad oli Ulla Urpilainen, ja tapahtumapaikat Suomessa. C. M. Bellmanin lauluja ja loiluja. Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1863.

1.
Siukut, kuulkaas viuluinen!
Huilut jopa soivat – – –
Ilon tännek toivat – – –
Kuin on mieli iloinen,
Huolet väistelen.
Sisko-kullat, kaikki nytpä riemuitkaamme!
Hillimätäk, hallimitak, halujamme —
Kukin mieltäns nouvatkoon —
Murheet paetkoon!
2.
Puhalleppas huilullais!
Soitak meillen kaikki – – –
Suotuissaan on Maikki – – –
Rakkauspa himoillans' —
Tanssin hänen kans'.
Sinnek-tännek, silmillänsäk, iskut heittää —
Neätsek! kuin ne, tahtoisillaan, sattuu meitä,
Kuin ne toivoo, kuin ne sois'…
Heitäk huoleis pois!

Ja samat säkeistöt 2018 T. Rosberg,

1.
Siskot, kuulkaa soittoni
poikkihuilut piipaa – – –
leikkaa korvaa liikaa – – –
Maalliset nuo huolesi
peittää nauru, möykkä, meteli.
Rakkaat siskot, ilo on nyt tullut meille.
Jokaisella himo, lähdetään sen teille.
Lakkaat itsehillinnän.
Unohda nyt harmi elämän.
2.
Vuoro olkoon huilulla,
kuulkaa kaikki tyynni.
Nymfin ottaa kiinni
rakkauden jumala,
jota rukoilemme tanssilla.
Häikäisevän kauniit silmät heittää katseet,
keimailee valkeiden käsiensä liikkeet.
Paimentyttöni on hän.
Unohda nyt harmi elämän. 

Muistoissa selvänä erottuu vain koripallolevy.

Runebergin päivä sopii kansallisrunoilijamme töiden tarkasteluun. C. M. Bellmanilta saatuja vaikutteita voi arvailla, kun lukee runon Matka Turusta. Ote J. L. Runeberg 1874, suom. Edvin Avellan.

Jo purje liehuu, pursi on irrallaan;
Jo nuorukainen ruorihin kiiruhtaa,
Ja ruusuposki tyttö istuu
Airojen ääressä keulapuolla.
2.
Ei maito, heelmät maukkahat painakkaan
Nyt purtiloa, tyhjänä kiulut on,
Ja siivotussa koppasessa
Hemmut ja vaattehet hienot piilee.
5.
Vaan kuljen luonnon tyynessä templissä,
Sen kauneutta katselen rauhaisna
Ja kuultelen sen kieliöitä:
Lintuja, kaikuja, virtasia.
6.
Jo lahden selkä aukevi yhtenään;
Ja matkan päässä Ruissalon rannan nään,
Choræon lähdettä miss’ hoitaa
Tammien keskellä luonnon immet.
8.
Vaan koita kohden kääntyvi kulkumme,
Ja selkä aava peilinä heijastaa,
Ja joutsenina valkoisina
Purjehet välkkyvät taajanansa.
9.
Vaan päivä laskee, tuuloset lauhtuvat,
Ja linnunlaulu nukkuvi metsässä;
Ja siellä täällä vainen tyttö
Nostavi airoa lauleskellen. 

Mieleen tulee etenkin Fredmanin epistola n:o 48, ”jossa kuvaillaan Ulla Winbladin kotimatkaa Hessingenistä Mälarilla eräänä suviaamuna 1769”. Reino Hirvisepän suomennoksesta:

1.
Aamukaste kimmeltää,
Mälar on kuin peili.
Tuulta vartoomaan vain jää
purren valkoseili.
Airo lähtöön auttaa saa,
viiri kunnes virkoaa.
Laiturilla heiluttaa
hempukainen heili.
3.
Pursi kulkee, purje lyö,
soitto ilman täyttää.
Jerkkerill on uus nyt työ,
luuttuaan kun käyttää.
Kas, jo aamu valkenee,
viiri vinhaan kieppuilee.
Kukko jossain kiekaisee,
kello neljää näyttää.
4.
Ulla, nouse katsomaan,
haukotukset heitä!
Solmi huivis sukkelaan,
käymme tuulten teitä.
Laula, naura – surra ei!
Aivastitkos? – Prosit, hei!
Halki Mälarin jo vei
pursi joutuin meitä.

Suvi on sininen

Bellman kirjoitti lauluihinsa vihjeitä tai välähdyksiä, jotka muuttavat tunnelmaa ja merkitystä. Seuraavassa esimerkissä antiikin jumalista kertova riimittely viittaa rakkauden alalle. Cupidon ja Venuksen kuvailu päättyy mainintaan, että ”vedestä tai Kyproksen viinistä paratiisi ei ala kukkia... istu serkku alas”.

Vaikka veellä, viinill kastellaan,
aukea ei kukka puutarhaan.
Pom pom pom pom pom pom
– Istu veljeksemme vaan!
    Fredmanin epistola n:o 14, suom. T. Rosberg

Näin kerrotaan, että rakkaudesta haaveilu on turhaa. Joskus koko laulun tausta valotetaan yhdellä rivillä. Tunnettu juomalaulu sisältää enimmäkseen dialogia eri viinilaaduista.

... Hvad det var läckert!
Hvad var det? Rhenskt bleckert?
"Oui, monseigneur!"
2. Bort allt hvad oro gör,
Allt är ju stoft och aska.
Låt oss bli raska
och tömma vår flaska
bland bröderna!
   Bort allt vad oro gör

Keskellä on laulun ainoa rivi, joka ei käsittele viiniä, veljiä tai pulloja. ”Kaikki on pölyä ja tuhkaa.” Ajatus ei tietenkään ole Bellmanin oma, se on juomalauluissa tavanomainen. Jossain toisessa laulussa valaiseva rivi on loppuvitsi. Tässäkin Bellman kuvailee viinin ja rakkauden suhdetta.

Maljojen kilkkeessä suurimman nielaisen.
Rakkaus juhlii, ja minä juon. - - - - –
Tyhjennä, oi Venus, vie mehut miehestä,
rukoilkaa kaikki kuin täällä on. - - - - –
Kas, rakkauden
jumalattaren
tuossa nään. Mistä nyt sulhanen?
    Fredmanin epistola n:o 17, suom T. Rosberg

Venus esiintyi usein Bellmanin runoissa

Bellmanin runoilun tärkeä tyylipiirre on virtuoosimainen riimittely. Riimisanoja toistelemalla ja hyvin lyhyillä säkeillä syntyy rallatteleva vaikutelma, vaikka aihe olisi vakava. Muotoon ja riimiin kirjoittaminen johtaa kerronnan mutkistumiseen. Suomentaja saattaa toimia selittäjänä tai yksinkertaistajana, kun rallattelusta muodostuu tarina. Esimerkkinä ”Kas, mustat vaatteet Mollberg”. Kertomuksen ymmärrettävyys on nostettu riimejä tärkeämmäksi. Elämänlangan kehrääjä Clotho ja rakkauden haltia Astrild mainitaan alkutekstissä, mutta nimet eivät mahdu suomennokseen. Laulussa on myös kertosäe, yksi pisimpiä Bellmanin kirjoittamista.

2.
Ah, murtuu mustatakkinen,
ja liepeisiin kuivaa kyynelen
hän vanhaa viinaa hönkäillen
on hikinen.
Voi tavaton!
Mies onneton,
nyt koditon kun krouvi myyty on!
Näät kahteen lukkoon suljetun
tän kuppilan kiinni naulatun
ja salvatun, pois karhutun.
Maan tuhotun.
Ei ääntäkään.
Ei kylttiään
näy, veli, enää ei näy emäntää.
    Niin katkee lanka elämän,
    kun iskee sakset kehrääjän.
    Yksi kourallinen hiekkaa peittää aarteen.
    Kaunehin, uutterin
    palvoja Freijan peittyy hyppyselliseen,
    jää raskaaseen pimeään, tunkkaiseen.
3.
Niin nymfi hautaan lasketaan.
Ain kaipuuta riemuihin muistetaan.
Vaan kukka viimein leikataan.
Se tuoksuaan
jää antamaan
hän tuoksuaan,
kun kukan katkoo kirves kuolemaan.
Nyt multa peittää murheen sen,
maassa poljettu muotonsa maallinen.
Voi, Maija-rouva mieluinen!
Huolellinen
pää nymfien,
työss siskojen
hän ankarana hyöri määräillen.
    Niin katkee...
4.
Siis poimi kukka narsissin,
nyt kimppuun vain sinivuokotkin,
Ne kanna kanssa jasmiinin
luo Mollbergin.
Siis Mollbergin,
tuon sankarin.
Tuon, joka yhä itkee surkeimmin.
Oi, Mollberg, tyynny, tuttava,
Nää kukkaset tuoksuvat hienolta.
Saat lahjana, käy seurana,
saat pullosta.
Sun maljana
saat siemaista.
Voit hymyn meille antaa, annappa!
    Niin katkee... 

   Fredmans epistel n:o 56
    Emäntä Maijasta Kultaisessa pikarissa
    suom. T. Rosberg

Nuoret naiset ja tunkeileva Pan (P. Dahl) 

Bellmanin laulurunoudessa ei juuri tavata kertosäettä. Jos tavataan, se on usein vain yhden rivin mittainen. Tässä  ”Glöm alt lifs besvär” päättää joka säkeistön. Vanhimmissa Fredmanin epistoloissa kertoja Fredman yllyttää seuraajiaan bakkanaaliin. Kuten epistolassa 10 (Systrar, hören min musik).

2. Vuoro olkoon huilulla,
kuulkaa kaikki tyynni.
Nymfin ottaa kiinni
Rakkauden jumala,
jota rukoilemme tanssilla.
Häikäisevän kauniit silmät heittää katseet,
keimailee valkeiden käsiensä liikkeet.
Paimentyttöni on hän.
Unohda nyt harmi elämän.

4. Veljet, tätä elämää!
Tanssiin kutsuu soitto,
sydämelle voitto.
Nurjat tunteet heitetään,
aarteemme pullo kiertämään.
Lapseni, miks kauneuden eessä itket?
Bacchus valtaa aivot, antaa onnen hetket,
viinin, lemmen lämpimän.
Unohda vain harmi elämän. 

Kevyen musiikin konventiot eivät olleet 1700-luvulla nykyisen laisia. Eräs Bellmanin pisimpiä kertosäkeitä on epistolassa 56, jossa laulun myyttinen ja maalaileva aines on kertosäkeessä. Säkeistöjen sisältö on taas enimmäkseen konkreettista. Chorus sopisi avustavan kuoron esitettäväksi.

Men Clotho med sin sax,
hon klipper som et ax
vår svaga lifstråd af
Blott en hand
Full med sand
Döljer nu en fordom Fröjas vackra slaf
En sträng Vestal
i sit qvalm, i sit qvaf

Hauskaa ruotsalaisuuden päivää!

Lika och olika – samanlaiset erilaiset

Svenska dagen on kulttuuripoliittinen juhlapäivä Suomessa. Bellmanin laulujen suomennokset ovat suomenkieliselle keino ymmärrää runoilijaa. Ruotsin opiskelu toinen yhtä hyvä keino. Bellmanin erikoislahja, riimittely, toimii vain ruotsiksi. Joskus lukija voi vieroksua siitä seuraavaa mutkallis-koukeroista ilmaisua. Suomentaessa tekstistä syntyy väkisin tulkinta. Suomentajan täytyy välttää koukeroisuuden lisäämistä.

Svenska dagen on alun perin suurvalta-Ruotsimme muistopäivä, Gustav Adolfsdagen. Kustaa II Aadolf kaatui Lützenin taistelussa vuonna 1632, juliaanisen kalenterin mukaan 6. marraskuuta. Hänen hevosensa Streiff kantoi ruumiin ruotsalaisten vetäytyessä. Sankarihevonen on täytetty ja nähtävillä museossa Tukholmassa. Ja Internetissä.

Bellman ylisti runoissaan kuningas Kustaa III:a ja hänen sotavoimiaan. Hän antaa kuitenkin kertojansa Fredmanin kiusoitella korpraali Mollbergia, eihän tämä vain pelkää sankarikuolemaa luotien lävistämänä, veren kirjomassa paidassa. Ruostunut miekka ja sotilastoverien muistelu jäävät jäljelle.

10. Gosse en gång om du stupar i fält,
Ser du Arsenalen, pryd dina anor;
Mars har oss båda vår svepning bestält
Inom slitna, blodiga fanor;
Där skal din sabel hänga vid min,
Rostad i blod och krökt i Cossacker;
Skjortan du bär, skal blodig och vacker
Tekna de kulor som träffat ditt skinn.

11. Mollberg, Gutår! hvad slog klockan kamrat?
I Jacobi torn står säjarn på åtta.
Fruktar du ej? nej Kungens Soldat
Fruktar aldrig bröstet at blotta.
Skyldra, marschera, stå division!
Skyldra, lös af, stå rätt, alla nio!
Rätta er, marsche! hvad slog hon nu? Tio;
Brandvakten ropar på Slagtarhus-bron.

Fredmanin epistola n:o 37 (Mollberg, stå stilla) 

Siat eivät siedä ihmisvertauksia

Seitsemässä veljeksessä Simeoni katui viinan keittoa ja naukkimista. Juhani päätti, että viinan kanssa puristetaan jäähyväiskättä. Aapoa käskettiin muistella sokea-enon tarina siasta. Juttelipa Aapo heille seuraavan:
Oli sunnuntai-aamu; lokalammikossa kesä-auringon hohteessa röhöitteli sika, katsellen kansaa, joka kulki hänen ohitsensa kirkkoon. Kadehtivalla, kivistävällä sydämellä katseli se ihmisen jaloa, kaunista muotoa, muistellen omaa harjastettua haamuansa... kovin se oli vihoissaan Jumalalle, joka ei myös häntä ollut ihmiseksi luonut. Koska se viimein oli kylliksi nupisnut ja närisnyt, oikaisi se koipensa, ummisti pienet kyynysilmänsä ja nukkui. Mutta koska se hetken päästä heräsi, makasi sen vieressä kumppani, eräs juomari, joka päissään oli kiirahtanut lammikkoon alas, ja oli nyt tukahtumaisillansa lokaan. Sika huomasi hänen vaaransa, armahti häntä ja, iskien torahampaansa miehen kaulukseen, kiskoi hänen ylös kuivalle maalle. Mutta tuon armotyön tehtyänsä, se katseli miestä hetken, irvisti pahasti ja lausui: »sinä kurja mies, onhan muotos niin ruma, etten kauemmin ilkene katsella». Niin sika lausui, läksi hänestä röhkien pois ja rupesi tonkimaan maata.

Bellman saattoi joskus kääntää perinteisen moraliteetin vastakohdaksi. Mutta joskus krapulaa kuvatessaan hän antaa Fredmanin kärsiä. Pian Fredman kuitenkin kaipaa taas ryyppyä, ja kuulija saa hekotella alkoholistille.

En, vanhempani, pysy jaloillani,
näin kävi miehen kaato,
vaan kohmelossa makaan rapakossa,
ruho haisee niin kuin raato.
Oon jälkeläinen raihnas ja täinen,
peruukitta kaljupäinen.
Ei tästä suosta pois jaksa juosta
pojan polvi lysmyväinen.
Niin ottaa voimille
nousta koivilleen!
  Fredmanin epistola 23 suom. Liisa Ryömä

Hyvää Aleksis Kiven päivää.

Lohikäärmekeula liittää moottoriveneen myyttien jatkumoon

Myytti on A. S. Byattin mukaan yhteinen, mutta muuntuva ja epätäydellinen tarina – yhtä oikeaa versiota ei ole. Poimien, lyhennellen teoksesta Ragnarök, jumalten tuho (suom. T. Schuurman, Tammi 2013)

Myytit jäävät vaivaamaan mieltä. Ne antavat maailman osille muodon ihmisen mielessä, eikä se tapahdu nautittavina kokemuksina vaan kohtaamisena käsittämättömän kanssa. Sadut ovat kuin pieniä, hohtavia kaulaketjuja. Myytit taas luolamaisia, äärimmäisin värein valaisuja tiloja, synkeitä tai säihkyviä... Ragnarök on myytti, joka tekee kaikista myyteistä lopun, jossa jumalat tuhoutuvat kaikki.  

Kirjailija pohtii jälkisanoissa eri lähteiden valossa, kuinka ihmiset antavat jumalille inhimillisiä ominaisuuksia.

Skandinaaviset jumalat ovat kuitenkin varsin inhimillisiä toisessa mielessä. He ovat rajallisia ja tyhmiä. He tietävät, että Ragnarök on tulossa, mutta eivät kykene keksimään tapaa sen torjumiseksi ja tarinan muuttamiseksi. He osaavat kuolla urhoollisesti, mutta eivät tehdä parempaa maailmaa. 

Bellman antoi samojen henkilöiden seikkailla lauluissaan vuosikymmenien ajan. Hän väritti tuokiokuvansa antiikin myyteillä. Laulujen henkilöt eivät ole urhoollisia, mutta hekin tietävät, että loppu on tulossa. He ovat pieniä ihmisiä. Elämän suuret tapahtumat esitetään tunteellisessa mutta väliin naurettavassa tai kaksimielisessä valossa. Laulujen maailmassa ei ole alkua, keskikohtaa ja loppua. Mutta kuolema on aina edessä, sen pelkoon auttaa ilonpito. Kuin viimeistä päivää.

4. Veljet, tätä elämää
Tanssiin kutsuu soitto
Sydämelle voitto
Nurjat tunteet heitetään
aarteemme pullo kiertämään
Lapseni, miks rakkauden vuoksi itket?
Bacchus valtaa aivot, antaa onnen hetket
viinin, lemmen lämpimän
Unohda vain harmi elämän
   FE 10 Systrar hören min musik, suom. Tuomas Rosberg

4. Vanharouva hiljaa on lauteillaan.
Toin käärinliinan, nyt tarkistetaan.
Nääs listan siksi laadin muistuttamaan,
ett muisti ei tee temppujaan.
Hauki pantu koppaan, se sätkytti vain,
ja rinkelit nyyttiin mä paakarilt hain...
Voi perkele, mä vannon: en tahallain!
En muistanut arkkua lain!
–Toitko viinan? –Öh juu, tule leilini luo.
Taskumatti on täss. –Väri laatuisa tuo.
Veli kyllähän sutkille lohtua suo.
Nyt juhtasi kuivaa ja juo!
Nyt juhtasi kuivaa ja juo!
   FE 47 Kommer intet Mollberg, suom. Tuomas Rosberg