Tyyni kesäyö on innoittanut pohjoisia runoilijoita. Nocturne (Eino Leino 1903) kuvaa romanttisesti öisen luonnon herättämää pyhyyden kokemusta.

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen. 

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

Bellmanin yölaulussa Träd fram du nattens gud (1784) kesäyön tuuli laantuu ja sirkku laulaa. Runo on sarja näkyjä. Luonnon ilmiöt, yössä kulkijat, mytologiset olennot nukahtavan kertojan mielessä. Suomennoksessa nykylukijalle tuntemattomat pastoraalirunouden hahmot on korvattu Apollon tarinasta. Melodia saattaa olla Bellmanin itse säveltämä, koska aiempia esimerkkejä siitä ei ole löydetty.

3. Joen lähteen ruohossa vain muurahainen kiikkui
On joki levossa, joka koko päivän liikkui,
Marsyas, hän peilaa kuun
Apollo lyyransa löi oksaan jalavan ja nukkui
puron ääneen alla puun 

5. Alta puiden soutelee mies, minne virta laskee
Veen pinta väreilee, mihin aironlapa koskee
Vesi sininen kuin yö
Tuon äänettömyyden vain kerran rikkoo polske,
ahne hauki pyrstön lyö 

9.–12. Nyt on metsä hiljainen, jo sulje silmät pienet
Pan, viidan veikkonen, yöpuulle huilus vienet
Anna kiurun uinahtaa
Hei, poikki pulina ja pois tuo tömistely, miehet!
Salon holviin kuiskatkaa 

11. Unen majesteetti tuo pian horroksensa meille
Jos armonsa hän suo eikä jäädä unen teille,
niin onni hymyilee
Taa kultasoihtujen jää paikka lohikäärmeille
Pluton varjo lymyilee 

13. Meri rantaa kaivertaa. Oi Neptunus, tee rauha!
Viel tuuli tuivertaa – suo, Aiolos, yö lauha,
vedä maalle hiljaisuus.
Tään kalliin hetken vain ei aallot luodolle pauhaa
Karin yllä avaruus
     Fredmans sång n:o 32, suom. T. Rosberg

Kevät on pörröinen. 

Nykypäivänäkin suosittu Bellmanin kevätlaulu alkaa Fjäriln vingad syns på haga. Runon ensimmäinen muoto sisältyi kirjeeseen, jonka Bellman lähetti Gustaf Mauritz Armfeltille, että saisi vaimolleen töitä. Armfelt on sama juvalaissyntyinen vapaaherra, joka kuningas Kustaa III:n murhan jälkeen suunnitteli vallankaappausta muiden kustaviaanien kanssa, pakeni Venäjälle ja Suomen sodan jälkeen toimi hallitusmiehenä Suomen suuriruhtinaskunnassa.
Laulurunossa kuvaillaan monia asioita, mutta yhdistävä teema on kevään herääminen. Julkaistuna siitä tuli Fredmanin laulu 64. Suomennoksista lienee tutuin Reino Hirvisepän Silosiivin liitää perho. Ravisuttavaa kevättä!

Perhonen taas lentää haassa
Usvapeiton alle viuhahtaa
Levolle hän laskee maassa,
jonka kukkiin mesi kihahtaa
Kosteutta suo taas kerää,
imee lämpöä auringon
Juhlan aattoon kun maa herää,
vavisten on valmis hurmioon
    Fredmans sång n:o 64 suom. Tuomas Rosberg

Keväistä ruohoa ei ole viikate vielä leikannut.  

Tartuntataudit ovat kurittaneet ihmiskuntaa aina. Nykyään viisas ihminen voi tehdä jotain kulkutaudin tullessa. Bellmanin aikana olisi ollut mielikuvituksellista varautua kulkutautiin, kun se vasta eteni naapurimaassa.

Fredmanin epistoloissa kuolema esiintyy usein Fredmanin vuodatuksissa. Epistolassa 30 hän kauhistelee Movitzin keuhkotautia ja tarjoaa ryyppyä.

Movitz, sun yskintäsi kauhistuttaa,
rinnassas tuoni pitää kemujaan.
Jyskyttää vielä säikky sydän, mutta
hauta jo huuliltasi lemuaa.
Krouvissa sanelet kai viimeisen rippis,
--- aamen ja kippis.
:,: Kännin voi aina viedä mukanaan :,:
   suom. Liisa Ryömä

Nykypäivään siirrettynä Fredman varmaan sanoisi, että hyvä, karanteenin aikana kotona ei saa tartuntaa. On loistava tilaisuus juoda itsensä pois tästä maailmasta.

Ukko on vanha, kello jo lyö.
Päiväni kääntyy laskuun loivaan.
Antakaa lasi, on päivä tai yö!
Tiimalasin Kuolema toi vaan.
Menneitä aikoja käy kelloni,
muistoja soi sulle selloni.
– – (sello)
Movitz, nyt jään unen hoivaan.
  Fredmanin epistola 27, suom. Tuomas Rosberg

Bellman. Biografin, Carina Burman 2019, Albert Bonniers Förlag

27.2. dosentti Carina Burman luennoi Helsingissä. Hän kertoi kirjoittaneensa Carl Michael Bellmanin elämäkerran, ”vaikka olen nainen enkä ole Tukholmasta”.

Bellman on laajalla tuotannollaan laskenut erään ruotsalaisen kirjallisuuden peruskivistä. Tukholma on Bellmanin roolirunouden näyttämö. Fredmanin epistoloissa Bellman osasi kirjoittaa kaupungistaan. Nykyihminenkin näkee kaupungin hänen silmillään.

1700-luvulla odotettiin, että koulutettu yläluokan ihminen pystyy pitämään henkevän puheen ja kirjoittamaan tilanteeseen sopivia värssyjä. Bellmanin runous on taidokasta, kuten runouden piti olla siihen aikaan. Mutta elämäkerturin mukaan Bellman ei noudattanut sääntöjä sisällön suhteen. Ikään kuin runoilija ei olisi ymmärtänyt, että kalastajien kuvailu ei voi olla ylevän runotaiteen aiheena.

Elämäkerturi on käynyt esittelemässä teostaan kirjastojen tilaisuuksissa. ”Sellaisissa on tavallisesti kirjallisuustätejä sekä lukiolainen, jonka pitää tehdä aiheesta esitelmä.” 2019 julkaistun Bellman-elämäkerran tilaisuuksissa on kuitenkin ollut enemmän miehiä. Lukiolainen tietysti muiden mukana. Miehet ovat lähettäneet elämäkerturille äänilevyjä ja musiikkitiedostoja, joissa he tulkitsevat Bellmania. Millaisista syistä jotkut ottavat Bellmanin laulut näin henkilökohtaisesti?

Ainakin Bellman-tutkimuksesta mainittiin, että ”tutkijat ovat miespuolisia, kaikki ihastuneet Ulla Winbladiin”.

Bellman kelpaa myyttiseksi hahmoksi, koska hänet nähdään samanlaisena kuin kuvailemansa karikatyyrit. Rapajuoppo, joka ihastuu Ullaan. Mutta Bellman ei kirjoita omista ajatuksistaan. Bellmanin kirjeistäkin havaitaan hänen roolileikkinsä. Hän saattaa leikillään allekirjoittaa kirjeen eri nimellä tai ”terveiset Tripolista”. Hän itse kirjoitti, että ei ole syvällinen. Elämäkerturi Burmanin mukaan Bellman ei tunnu erityisen älykkäältä, arvioiden hänen huonosti onnistuneita töitään ja talouttaan. Varmaa on, että runoilija oli leikkisästi innostuva. Aikalaisilleen mieleen jäävä.

Nuori Johan Oxenstierna oli ollut Lissanderin salongissa seuraamassa Bellmanin esitystä, ”Bacchuksen ritarikunnan” menoja. Oxenstierna kirjoitti päiväkirjaansa laulujen olleen täynnä ajatuksia, osa älyttömiä, osa yleviä, mutta aina uusia. Bellmanin laulu, sitran soitto ja eleet yllättivät ja herättivät ihmetystä tai naurua. ”Yöllä en voinut nukkuakaan, niin täynnä pääni oli niitä hullutuksia, jotka eilen näin.”

Nykypäivän elämäkerturi ihailee Bellmanin kykyä kirjoittaa samaan runoon surua ja iloa. ”Bellman oli originelli ennen kuin koko käsitettä oli keksitty”. Kirja-arvio Aftonbladetissa.

Kun vilkaisee eri suuntiin, Kalevala näkyy

Bellmanin laulut ovat tärkeä osa ruotsalaisten itseymmärrystä. Ilo luonnon kauneudesta, innostuminen, nousuhumala, naisten ihailu ja rakkauden kaipuu kuuluvat teemoihin Fredmanin epistoloissa. Suomalaisten itseymmärrykselle Kalevala on tärkeä. Oman kielen aarrearkku, osa sen perustusta, kuten Bellman ruotsalaisille.

Kalevalan päivänä sopii tarkastella Bellmanin tuutulaulua. Bellmanin lauluista suuri osa on roolirunoa, kirjoitettu kelloseppä Fredmanin suuhun. Tuutulaulussa tekijän pojalle Carlille kuulemme Bellmanin oman äänen. Tekstin hän kirjoitti tunnettuun kansanmelodiaan. Suomalaiset tuntevat sen kalevalaisena sävelenä, esimerkiksi tuutulaulussa Nuku, nuku, nurmilintu.

Ruotsissa sävelmää kutsutaan nimellä Fiskeskärsmelodin, kansanlaulusta Ro, ro till fiskeskär. Se on koko Pohjolassa tunnettu tuutulaulujen sävel [lähde]. Hyvää Kalevalan päivää.

4.
Tuutii, tuutii lapseni.
Oot aarre, annettumme.
Kun taas aamu alkaisi,
niin ponin piirtelemme.
Korttitalon kohotan,
kunnes kumoon puhallan.
Laulun sille teemme.
5.
Kaarle-kiltti halin suo,
jo isää suukottele.
Kultakengät kauniit tuo
nyt emo lapsoselle.
Nannaa saat ja nukkumaan,
pääsi paina uinumaan,
tyynys taputtele. 

   Vaggvisa för min son Carl   C. M. Bellman, suom. T. Rosberg

Bellmanin lauluista tärkeimmät on suomennettu moneen kertaan. Käännös on aina eri asia kuin alkuteksti, ja käännöksen käyttötarve vaikuttaa väistämättä tulkintaan ja muotoon. Kielen muuttuessa myös käännökset pitää tehdä aina uudelleen, kunkin ajan iloksi. Alla esimerkki G. A. Gottlundilta, jonka savonkielelle käännetyissä lauluissa Ulla Winblad oli Ulla Urpilainen, ja tapahtumapaikat Suomessa. C. M. Bellmanin lauluja ja loiluja. Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1863.

1.
Siukut, kuulkaas viuluinen!
Huilut jopa soivat – – –
Ilon tännek toivat – – –
Kuin on mieli iloinen,
Huolet väistelen.
Sisko-kullat, kaikki nytpä riemuitkaamme!
Hillimätäk, hallimitak, halujamme —
Kukin mieltäns nouvatkoon —
Murheet paetkoon!
2.
Puhalleppas huilullais!
Soitak meillen kaikki – – –
Suotuissaan on Maikki – – –
Rakkauspa himoillans' —
Tanssin hänen kans'.
Sinnek-tännek, silmillänsäk, iskut heittää —
Neätsek! kuin ne, tahtoisillaan, sattuu meitä,
Kuin ne toivoo, kuin ne sois'…
Heitäk huoleis pois!

Ja samat säkeistöt 2018 T. Rosberg,

1.
Siskot, kuulkaa soittoni
poikkihuilut piipaa – – –
leikkaa korvaa liikaa – – –
Maalliset nuo huolesi
peittää nauru, möykkä, meteli.
Rakkaat siskot, ilo on nyt tullut meille.
Jokaisella himo, lähdetään sen teille.
Lakkaat itsehillinnän.
Unohda nyt harmi elämän.
2.
Vuoro olkoon huilulla,
kuulkaa kaikki tyynni.
Nymfin ottaa kiinni
rakkauden jumala,
jota rukoilemme tanssilla.
Häikäisevän kauniit silmät heittää katseet,
keimailee valkeiden käsiensä liikkeet.
Paimentyttöni on hän.
Unohda nyt harmi elämän. 

Muistoissa selvänä erottuu vain koripallolevy.

Runebergin päivä sopii kansallisrunoilijamme töiden tarkasteluun. C. M. Bellmanilta saatuja vaikutteita voi arvailla, kun lukee runon Matka Turusta. Ote J. L. Runeberg 1874, suom. Edvin Avellan.

Jo purje liehuu, pursi on irrallaan;
Jo nuorukainen ruorihin kiiruhtaa,
Ja ruusuposki tyttö istuu
Airojen ääressä keulapuolla.
2.
Ei maito, heelmät maukkahat painakkaan
Nyt purtiloa, tyhjänä kiulut on,
Ja siivotussa koppasessa
Hemmut ja vaattehet hienot piilee.
5.
Vaan kuljen luonnon tyynessä templissä,
Sen kauneutta katselen rauhaisna
Ja kuultelen sen kieliöitä:
Lintuja, kaikuja, virtasia.
6.
Jo lahden selkä aukevi yhtenään;
Ja matkan päässä Ruissalon rannan nään,
Choræon lähdettä miss’ hoitaa
Tammien keskellä luonnon immet.
8.
Vaan koita kohden kääntyvi kulkumme,
Ja selkä aava peilinä heijastaa,
Ja joutsenina valkoisina
Purjehet välkkyvät taajanansa.
9.
Vaan päivä laskee, tuuloset lauhtuvat,
Ja linnunlaulu nukkuvi metsässä;
Ja siellä täällä vainen tyttö
Nostavi airoa lauleskellen. 

Mieleen tulee etenkin Fredmanin epistola n:o 48, ”jossa kuvaillaan Ulla Winbladin kotimatkaa Hessingenistä Mälarilla eräänä suviaamuna 1769”. Reino Hirvisepän suomennoksesta:

1.
Aamukaste kimmeltää,
Mälar on kuin peili.
Tuulta vartoomaan vain jää
purren valkoseili.
Airo lähtöön auttaa saa,
viiri kunnes virkoaa.
Laiturilla heiluttaa
hempukainen heili.
3.
Pursi kulkee, purje lyö,
soitto ilman täyttää.
Jerkkerill on uus nyt työ,
luuttuaan kun käyttää.
Kas, jo aamu valkenee,
viiri vinhaan kieppuilee.
Kukko jossain kiekaisee,
kello neljää näyttää.
4.
Ulla, nouse katsomaan,
haukotukset heitä!
Solmi huivis sukkelaan,
käymme tuulten teitä.
Laula, naura – surra ei!
Aivastitkos? – Prosit, hei!
Halki Mälarin jo vei
pursi joutuin meitä.

Suvi on sininen

Bellman kirjoitti lauluihinsa vihjeitä tai välähdyksiä, jotka muuttavat tunnelmaa ja merkitystä. Seuraavassa esimerkissä antiikin jumalista kertova riimittely viittaa rakkauden alalle. Cupidon ja Venuksen kuvailu päättyy mainintaan, että ”vedestä tai Kyproksen viinistä paratiisi ei ala kukkia... istu serkku alas”.

Vaikka veellä, viinill kastellaan,
aukea ei kukka puutarhaan.
Pom pom pom pom pom pom
– Istu veljeksemme vaan!
    Fredmanin epistola n:o 14, suom. T. Rosberg

Näin kerrotaan, että rakkaudesta haaveilu on turhaa. Joskus koko laulun tausta valotetaan yhdellä rivillä. Tunnettu juomalaulu sisältää enimmäkseen dialogia eri viinilaaduista.

... Hvad det var läckert!
Hvad var det? Rhenskt bleckert?
"Oui, monseigneur!"
2. Bort allt hvad oro gör,
Allt är ju stoft och aska.
Låt oss bli raska
och tömma vår flaska
bland bröderna!
   Bort allt vad oro gör

Keskellä on laulun ainoa rivi, joka ei käsittele viiniä, veljiä tai pulloja. ”Kaikki on pölyä ja tuhkaa.” Ajatus ei tietenkään ole Bellmanin oma, se on juomalauluissa tavanomainen. Jossain toisessa laulussa valaiseva rivi on loppuvitsi. Tässäkin Bellman kuvailee viinin ja rakkauden suhdetta.

Maljojen kilkkeessä suurimman nielaisen.
Rakkaus juhlii, ja minä juon. - - - - –
Tyhjennä, oi Venus, vie mehut miehestä,
rukoilkaa kaikki kuin täällä on. - - - - –
Kas, rakkauden
jumalattaren
tuossa nään. Mistä nyt sulhanen?
    Fredmanin epistola n:o 17, suom T. Rosberg

Venus esiintyi usein Bellmanin runoissa

Bellmanin runoilun tärkeä tyylipiirre on virtuoosimainen riimittely. Riimisanoja toistelemalla ja hyvin lyhyillä säkeillä syntyy rallatteleva vaikutelma, vaikka aihe olisi vakava. Muotoon ja riimiin kirjoittaminen johtaa kerronnan mutkistumiseen. Suomentaja saattaa toimia selittäjänä tai yksinkertaistajana, kun rallattelusta muodostuu tarina. Esimerkkinä ”Kas, mustat vaatteet Mollberg”. Kertomuksen ymmärrettävyys on nostettu riimejä tärkeämmäksi. Elämänlangan kehrääjä Clotho ja rakkauden haltia Astrild mainitaan alkutekstissä, mutta nimet eivät mahdu suomennokseen. Laulussa on myös kertosäe, yksi pisimpiä Bellmanin kirjoittamista.

2.
Ah, murtuu mustatakkinen,
ja liepeisiin kuivaa kyynelen
hän vanhaa viinaa hönkäillen
on hikinen.
Voi tavaton!
Mies onneton,
nyt koditon kun krouvi myyty on!
Näät kahteen lukkoon suljetun
tän kuppilan kiinni naulatun
ja salvatun, pois karhutun.
Maan tuhotun.
Ei ääntäkään.
Ei kylttiään
näy, veli, enää ei näy emäntää.
    Niin katkee lanka elämän,
    kun iskee sakset kehrääjän.
    Yksi kourallinen hiekkaa peittää aarteen.
    Kaunehin, uutterin
    palvoja Freijan peittyy hyppyselliseen,
    jää raskaaseen pimeään, tunkkaiseen.
3.
Niin nymfi hautaan lasketaan.
Ain kaipuuta riemuihin muistetaan.
Vaan kukka viimein leikataan.
Se tuoksuaan
jää antamaan
hän tuoksuaan,
kun kukan katkoo kirves kuolemaan.
Nyt multa peittää murheen sen,
maassa poljettu muotonsa maallinen.
Voi, Maija-rouva mieluinen!
Huolellinen
pää nymfien,
työss siskojen
hän ankarana hyöri määräillen.
    Niin katkee...
4.
Siis poimi kukka narsissin,
nyt kimppuun vain sinivuokotkin,
Ne kanna kanssa jasmiinin
luo Mollbergin.
Siis Mollbergin,
tuon sankarin.
Tuon, joka yhä itkee surkeimmin.
Oi, Mollberg, tyynny, tuttava,
Nää kukkaset tuoksuvat hienolta.
Saat lahjana, käy seurana,
saat pullosta.
Sun maljana
saat siemaista.
Voit hymyn meille antaa, annappa!
    Niin katkee... 

   Fredmans epistel n:o 56
    Emäntä Maijasta Kultaisessa pikarissa
    suom. T. Rosberg

Nuoret naiset ja tunkeileva Pan (P. Dahl) 

Bellmanin laulurunoudessa ei juuri tavata kertosäettä. Jos tavataan, se on usein vain yhden rivin mittainen. Tässä  ”Glöm alt lifs besvär” päättää joka säkeistön. Vanhimmissa Fredmanin epistoloissa kertoja Fredman yllyttää seuraajiaan bakkanaaliin. Kuten epistolassa 10 (Systrar, hören min musik).

2. Vuoro olkoon huilulla,
kuulkaa kaikki tyynni.
Nymfin ottaa kiinni
Rakkauden jumala,
jota rukoilemme tanssilla.
Häikäisevän kauniit silmät heittää katseet,
keimailee valkeiden käsiensä liikkeet.
Paimentyttöni on hän.
Unohda nyt harmi elämän.

4. Veljet, tätä elämää!
Tanssiin kutsuu soitto,
sydämelle voitto.
Nurjat tunteet heitetään,
aarteemme pullo kiertämään.
Lapseni, miks kauneuden eessä itket?
Bacchus valtaa aivot, antaa onnen hetket,
viinin, lemmen lämpimän.
Unohda vain harmi elämän. 

Kevyen musiikin konventiot eivät olleet 1700-luvulla nykyisen laisia. Eräs Bellmanin pisimpiä kertosäkeitä on epistolassa 56, jossa laulun myyttinen ja maalaileva aines on kertosäkeessä. Säkeistöjen sisältö on taas enimmäkseen konkreettista. Chorus sopisi avustavan kuoron esitettäväksi.

Men Clotho med sin sax,
hon klipper som et ax
vår svaga lifstråd af
Blott en hand
Full med sand
Döljer nu en fordom Fröjas vackra slaf
En sträng Vestal
i sit qvalm, i sit qvaf